Reseptit

Marmorikakku ja toscakakku

Ainekset

Marmorikakku:
250 g
voita
1,25 dl
sokeria
4
kananmunaa
1,25 dl
sokeria
1-2 tl
leivinjauhetta
4 dl
vehnäjauhoja
1,5 dl
kermamaitoa
2-3 rkl
kaakaojauhetta
1-2 tl
vaniljasokeria
Toscakakku, kuorrutus:
150 g
voita
2 dl
sokeria
150 g
mantelilastuja
3 rkl
vehnäjauhoja
3 rkl
maitoa

Valmistusohjeet

  1. Marmorikakku:
    Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä pienin erin munavaahto voivaahtoon voimakkaasti vatkaten. Lisää seokseen vuorotellen vehnäjauhoja seuloen sekä kermamaitoa.
    Jaa taikina kahteen osaan siten että yksi kolmasosa maustetaan kaakaojauheella ja isompi kaksi kolmasosaa vaniljasokerilla. Voitele ja jauhota iso kakkuvuoka ja lusikoi pohjalle vaaleaa taikinaa. Lusikoi päälle suklaataikinaa ja jälleen vaaleaa taikinaa. Toista jos taikinaa on vielä jäljellä. Pistele taikina kerroksien läpi haarukalla ja tasoita pinta lusikalla. Paista kakkua 200-225 asteisessa uunissa n. 1 tunti. Jos pinta alkaa liikaa tummua, peitä se foliolla.

    Resepti kirjasta Maija keittää kotona, Gummerus 1960

    Toscakakku:
    Valmista taikina kuten edellä mutta jätä kaakaojauhe kokonaan pois.

    Kuorrutus:
    Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Kaada kuumana puolikypsän kakun päälle. Paista kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

    2. 2

      Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

    3. 3

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    4. 4

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    5. 5

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    6. 6

      Lapsipornosta tuomitun tamperelaismiehen koneelta löytyi 1,2 miljoonaa kuvaa – selitti kuvia tekemisen puutteella

    7. 7

      Savukosken erämaahan kadonneen pariskunnan mysteeri ei ota selvitäkseen – opas ohjasi oikeaan suuntaan, matkailuauto löytyi tyhjänä

    8. 8

      Tuomaksen, 55, metallinpaljastin piippasi Lopella – maan alta paljastui huima viikinkilöytö

    9. 9

      Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

    10. 10

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    3. 3

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    6. 6

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    7. 7

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    8. 8

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    9. 9

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    10. 10

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

    2. 2

      Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

    3. 3

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    4. 4

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    5. 5

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    6. Näytä lisää