Reseptit

Paahtopaistia ja sellerisalaattia

Ainekset

2-3 kg
häränpaistia (paahto- tai sisäpaisti)
3 rkl
karkeaa merisuolaa
rouhittua musta- ja viherpippuria
1 ruukku
tuoretta timjamia
Sellerisalaatti:
500 g
sellerisuikaletta (säilykettä tai tuoretta)
2 rkl
raastettua tuoretta piparjuurta
1
omena
1 dl
majoneesia
1 dl
ranskankermaa
1/2
sitruunan mehu
1 dl
saksanpähkinärouhetta
suolaa
valkopippuria

Valmistusohjeet

  1. Paahtopaisti:
    Aseta paisti uuniritilälle, jonka alla on uunipannu paistista valuvaa nestettä varten. Laita paisti 200 asteiseen uuniin 20 minuutiksi, laske sitten lämpö 120 asteeseen ja kypsennä paistia kunnes sisälämpö on 62 astetta. Ota paisti uunista ja hiero pintaan pippureita, suolaa sekä timjamia. Kääri paisti folioon lepäämään noin 30 minuutiksi. Paisti on loistavaa lämpimänä tai kylmänä.

    Piparjuurella maustettu sellerisalaatti:
    Valuta sellerisuikaleet siivilässä. Jos et löydä säilykeselleriä, voit käyttää tuoretta, mutta ryöppää suikaleet kiehuvassa vedessä jättäen niihin purutuntuman.
    Kuori ja suikaloi omena. Sekoita keskenään sellerisuikaleet, piparjuuri, omenasuikaleet, majoneesi, sitruunanmehu ja ranskankerma.
    Sekoita ja mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele pinnalle saksanpähkinärouhe. Tarjoa paahtopaistin lisukkeena.

    Reseptit: Henri Alén

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      6,2 magnitudin jälkijäristys iski jälleen Meksikoon

    5. 5

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    6. 6

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    9. 9

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    10. 10

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    11. Näytä lisää

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    8. 8

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    9. 9

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    10. 10

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      6,2 magnitudin jälkijäristys iski jälleen Meksikoon

    5. 5

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    6. Näytä lisää