Reseptit

Valikko

Eväät piknikille - reseptikilpailun voittajat

Ainekset

Piknik-piiraat:
1 pkt
voi- tai lehtitaikinalevyjä (n. 500 g)
täyte:
200 g
savukinkkua suikaleina
200 g
juustoraastetta
3
kananmunaa
1 tlk
smetanaa
1 rkl
tuoretta persiljaa
1 tl
paprikajauhetta
hienonnettua musta- ja valkopippuria
Kookos-suklaaruudut:
pohja:
150 g
voita
6
munaa
3 dl
sokeria
3 dl
vehnäjauhoja
1 rkl
leivinjauhetta
1 rkl
vaniljasokeria
300 g
kookoshiutaleita
kuorrutus:
100 g
suklaata
50 g
kookosrasvaa
koristeluun:
100 g
kookoshiutaleita

Valmistusohjeet

  1. Piknikpiirakat:
    Taikina kannattaa ottaa sulamaan ajoissa, ainakin 45 minuuttia ennen käyttöä. Sekoitetaan täytteen aineet keskenään. Piirakoihin kannattaa käyttää mieluiten folio- tai alumiinimuotteja tai sitten kaksi paperista muffinivuokaa päällekkäin.
    Leikataan voi- tai lehtitaikinalevyt keskeltä poikki neliöiksi, näin saadaan 16 pientä piirakkapohjaa. Levitetään taikinapalanen muotin pohjaan ja reunoille.
    Sekoita kulhossa kinkkusuikaleet, juustoraaste, kananmunat, smetana, persilja sekä mausteet. Lusikoi täytettä vuokiin taikinan päälle. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 20-30 minuuttia.

    Resepti: Tuula Lång

    Kookossuklaaruudut:
    Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää vaahtoon vaniljasokeri, voisula, kookoshiutaleet sekä jauhoseos. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Valmista kuorrutus: sulata suklaa ja kookosrasva kattilassa miedolla lämmöllä. Jäähdytä ja levitä paistetun vielä lämpimän pohjan päälle. Paahda kuivalla, mutta kuumalla pannulla kookoshiutaleet kullanruskeiksi. Ripottele pohjan päälle, paloittele ja nauti.

    Resepti: Liimatainen Sanna
  • lisäkeruoka

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    3. 3

      ESS: Olympiavoittaja Toni Niemisen mitalit huutokaupataan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    6. 6

      Juha Vuoriselle kävi vastenmielinen vahinko: ”Tartutin äitiini satiaiset”

    7. 7

      Terho: Hallitus päättänyt ruotsin kielen vapaaehtoiskokeilusta – ”Ainutlaatuinen tilaisuus”

    8. 8

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    9. 9

      SM-liigan sensaatiojoukkue tyhjenee kauden jälkeen – ykkössentteri lähdössä KHL:ään

    10. 10

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    6. 6

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    7. 7

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    8. 8

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    9. 9

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    3. 3

      ESS: Olympiavoittaja Toni Niemisen mitalit huutokaupataan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    6. Näytä lisää