Reseptit

Viikunoilla täytetty porsaan ulkofilee

Ainekset

Viikunoilla täytetty porsaanulkofilee
600 g
porsaan ulkofileetä
2 rkl
Dijon- sinappia
mustapippuria myllystä
suolaa
200 g
kuivattuja viikunoita
2 cl
konjakkia
(paistilankaa)
voita paistamiseen
Salottisipulikastike
2
salottisipulia
voita kuullottamiseen
2 dl
vaaleaa lihalientä
2 dl
punaviiniä
2 rkl
balsamicoa
2 rkl
voita
mustapippuria
suolaa

Valmistusohjeet

  1. Viikunoilla täytetty porsaanulkofilee
    Leikkaa filee veitsellä ohueksi levyksi viilto kerrallaan niin, että se säilyy yhtenäisenä palana. Sivele levylle sinappi ja mausta pippurilla ja vähällä suolalla.
    Leikkaa viikunat viipaleiksi ja kiehauta vähässä vedessä pehmeiksi. Mausta viikunat konjakilla ja anna jäähtyä. Levitä jäähtyneet viikunat fileen päälle.
    Kääri filee tiiviisti rullaksi kuten kääretorttu ja sido paistilangalla tiukaksi paketiksi. Mausta fileen pinta vielä pippurilla ja suolalla. Ruskista liha pannulla vähässä voissa kauttaaltaan kullan ruskeaksi.
    Paista rullaa vielä 180 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Nosta fileerulla uunista, kääri folioon ja anna mehustua 10 minuuttia. Poista fileestä sidontalangat ja leikkaa viipaleiksi.
    Salottisipulikastike
    Silppua sipuli ja kuullota kattilassa vähässä voissa pehmeäksi. Lisää lihaliemi, punaviini, balsamico ja anna kiehua hiljaa, kunnes liemestä lähes puolet kiehunut kokoon. Nosta liedeltä ja sekoita kylmä voi sekaan. Mausta pippurilla ja tarkista suola.
    Voit lisätä kastikeainekset myös uunivuokaan possun kanssa, jolloin kastike muhii valmiiksi lihan kypsyessä.
  • Kana
  • Pääruoka

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa aika-ajoja: Hamilton nousi mukaan paalutaistoon – Räikkönen neljäntenä

    2. 2

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    3. 3

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    4. 4

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    5. 5

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    6. 6

      Palokunta saapui naisen pihaan viime hetkillä – ”Minulla on kuningasboa jumissa naamassani”

    7. 7

      EK18: Latvala jatkaa kärjessä, suomalaisilla neloisjohto – Lappi ihmeissään

    8. 8

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    9. 9

      Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

    10. 10

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    3. 3

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    10. 10

      Nämä asiat tiedetään Helsingin yliajotapauksesta, näitä selvitetään – Mitä epäilty kuski teki ennen keskustaan saapumista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa aika-ajoja: Hamilton nousi mukaan paalutaistoon – Räikkönen neljäntenä

    2. 2

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    3. 3

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    4. 4

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    5. 5

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    6. Näytä lisää