Reseptit

Valikko

Haalea nizzansalaatti

Ainekset

Haalea nizzansalaatti
1 l
uusia perunoita
1
rapea salaatti
2
avokadoa
10-12
miniluumutomaattia
1 prk
anjovista
1 dl
oliiviöljyä
0,5
sitruunan mehu
1 dl
basilikan lehtiä
valkopippuria myllystä
Maldon -suolaa
(lisäksi esim. katkarapuja, meriravun pyrstöjä)
Uudet perunat
uusia perunoita
alle 20 g/rkl karkeaa suolaa/ 1 l vettä
tillinvarsia

Valmistusohjeet

  1. Haalea nizzansalaatti
    Keitä perunat ja leikkaa ne puoliksi. Laita sekoitusastiaan. Lisää sekaan puhdistettu, revitty salaatti. Leikkaa avocadot kahtia, poista kivi ja koverra lusikalla siististi sisus kokonaisena. Leikka avocadon puolikkaat veneiksi ja pyörittele sitruunan mehussa. Puolita tomaatit ja lämmitä ne kattilassa oliiviöljyn kanssa kuumiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään, annostele lautasille ja asettele anjovisfileet päälle. Lisää salaattiin halutessasi myös äyriäisiä.
    Uudet perunat
    Pese perunat hyvin, jos kuori ei lähde käsin hankaamalla pois, käytä juuresharjaa tai raavi pöytäveitsellä. Uusien perunoiden pitää loistaa hohtavan vaaleina pöydässä. Laita perunat astiaan ja peitä raikkaalla vedellä. Mittaa ruokalusikallinen, alle 20 g, karkeaa suolaa vesilitraa kohti. Keitä vesi kiehuvaksi, lisää reilusti tillin varsia ja perunat. Keitä kevyesti poreillen kunnes perunat ovat lähes kypsiä (kokeile hammastikulla, terävän pikkuveitsen kärjellä tms.). Kaada vesi pois. Anna höyryjen myös tasaantua. Laita muutama arkki talouspaperia perunoiden päälle ja sulje kansi. Perunat kypsyvät lopullisesti ja ovat juuri parhaimmillaan tarjottavaksi. Tämä tapa pitää perunat ryhdissä myös pienen odottamisen ajan.

    Reseptit: Antti Vahtera
  • Kala
  • Pääruoka

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    6. 6

      Tuli tuhosi kerrostalohuoneiston Tampereen keskustassa

    7. 7

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    6. Näytä lisää