Reseptit

Valikko

Kuorrutetut maa-artisokat

Juustolla kuorrutetut maa-artisokat maistuvat suolaisena iltapalana vaikka tuoreen leivän ja valkoviinin kanssa.
  • 1 h
  • 4 annosta
  • 390 kcal / annos

Ainekset

1 kg
maa-artisokkia
vettä
suolaa
1 rkl
voita vuoan voiteluun
Kuorrutuskastike:
2 rkl
voita
2 rkl
vehnäjauhoja
2 dl
artisokkien keitinlientä
2 rkl
mantelijauhetta
vastajauhettua mustapippuria
suolaa
1 dl
juustoraastetta
1 dl
savustettua lihaa pieninä kuutioina esim. lammasta, nautaa tai possua)
1 dl
persiljaa hienonnettuna
1
kananmuna

Valmistusohjeet

  1. Pese ja kuori maa-artisokat. Keitä melkein kypsiksi
    suolalla maustetussa vedessä. Ota 2 dl keitinlientä talteen kastiketta varten.

    Valuta artisokat lävikössä ja laita voideltuun uunivuokaan.

  2. Valmista kuorrutuskastike. Sulata voi kattilassa ja sekoita jauhot. Kiehauta jauhoseos ja lisää keitinliemi.

    Hauduta miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Lisää mantelijauhe, mausteet, juustoraaste, savulihakuutiot ja persilja. Sekoita hieman jäähtyneeseen kastikkeeseen kananmuna.
  3. Levitä kastike artisokkien päälle. Kuorruta uunissa 250 asteessa tai grillissä kullanruskeaksi.

    Nauti leivän ja valkoviinin kera.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. 6

      Välikohtaus Itämerellä paljastui: Venäläinen sotalaiva lähetti mystisiä radioviestejä, musta helikopteri kaartoi rahtialuksen yli

    7. 7

      Kommentti: Perussuomalaisten kannattaisi ehdottomasti asettaa oma presidenttiehdokas – tässä painava syy

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    10. 10

      Saunareissu päättyi surullisesti leirintäalueella Pöytyällä – iäkäs mies löydettiin hukkuneena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    7. 7

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. Näytä lisää