Reseptit

Paahdettua possunfileetä, salaattia ja minttuherneitä

Paahdettu possunfilee kaipaa seurakseen vain rapeaa salaattia ja pirteitä herneitä.

Ainekset

n. 600 g
porsaan sisäfilettä
Marinadi:
1 dl
omenatuoremehua
1 oksa
tuoretta rosmariinia
3-5 lehteä
tuoretta salviaa
1 tl
lipstikkaa kuivattuna
1 oksa
silopersiljaa
1 tl
Dijon-sinappia
1 dl
oliiviöljyä
Mintulla piristetyt herneet:
herneitä
suolaa
sokeria
voita
oliiviöljyä
muutama mintunoksa
Vinaigrette:
1 rkl
oliiviöljyä
3 rkl
valkoviinietikkaa
ripaus suolaa ja pippuria
sokeria

Valmistusohjeet

  1. Kaada puolet öljystä pieneen paistinpannuun ja lisää puolet
    rosmariinista. Kiehauta ja ota levyltä. Lisää salvia.

    Anna jäähtyä hetki. Kaada sitten loppu öljy-yrttiseos
    pannuun ja lisää loput aineet. Sekoita ja kaada kulhoon.
  2. Poista fileestä kalvot, puhdista ja laita marinadiin. Anna vetäytyä puolisen tuntia.

    Aseta filee kuumalle grillille tai grillipannulle ja anna grillautua kunnolla kääntämättä. Käännä ja toista sama. Kun kaikki neljä puolta on grillattu, siirrä grillin viileämpään kohtaan ja anna vetäytyä noin 10 minuuttia.

    Jos grillaat grillipannussa, nosta pannu pois levyltä ja anna vetäytyä. Nosta sitten filee pois grillistä tai pannusta ja pyöritä vielä hetki marinadissa.

    Leikkaa filee ohuiksi siivuiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  3. Kiehauta herneet pikaisesti suolalla ja sokerilla maustetussa
    vedessä. Kaada siivilään ja taas takaisin kattilaan. Lisää nokare voita, tilkka oliiviöljyä sekä sopivasti silputtua minttua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. 6

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    7. 7

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    8. 8

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    9. 9

      14-vuotias tanssi Macarenaa keskellä katua Saudi-Arabiassa – poliisi pidätti säädyttömyyden vuoksi

    10. 10

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    6. 6

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. Näytä lisää