Reseptit

Punajuuria ja savustettua jogurttia

Tomi Björckin vegemenun alkupalana on punajuuria savustetulla jogurtilla. Jännittävän kokonaisuuden kruunaavat hasselpähkinät.
  • 1 t
  • 8 annosta

Ainekset

2 dl
maustamatonta jogurttia
1
sitruunan mehu
1 kg
punajuuria
1 rkl
voita
suolaa
pippuria
10
salvian lehteä
2 rkl
hasselpähkinöitä
tuoreita yrttejä koristeeksi

Valmistusohjeet

  1. Aloita valmistamalla jogurtti. Valuta jogurttia yön yli siivilän ja keittiöharson läpi. Näin neste jää alempaan astiaan.

    Levitä jogurtti laakeaan astiaan, joka mahtuu savustuspönttöön. Savusta jogurttia kevyesti noin 2 minuutin ajan. Kaada kulhoon, lisää sitruunamehu ja vatkaa voimakkaasti. Voit tehdä savustuksen myös kotikäyttöön tehdyssä savustuspussissa. Jogurtin voi tarjoilla annoksen kanssa myös sellaisenaan ilman savustusta.

  2. Paahda kokonaiset punajuuret uunissa kypsiksi. Noin 45 minuuttia yleensä riittää, riippuen punajuurien koosta - kokeile punajuurien kypsyyttä haarukalla.

    Jäähdytä paahdettuja punajuuria vähän ja kuori sitten.

  3. Ota pari punajuurta ja tee niistä hienoa sosetta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää pyreen joukkoon 1 rkl voita ja sekoita tasaiseksi.

    Leikkaa loput punajuuret haluamaasi muotoon. Mausta suolalla ja pippurilla oman makusi mukaan.

  4. Murskaa pähkinät. Tarjoile lämpimät punajuuret pyreen, jogurtin, pähkinöiden, salvian ja muiden haluamiesi yrttien kera.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    4. 4

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    5. 5

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    6. 6

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    7. 7

      Kausityöntekijän murhan käsittely alkaa Rovaniemellä – safariopasta epäillään avovaimonsa puukottamisesta

    8. 8

      Miestä puukotettiin Helsingin Kontulassa – tekijä pakeni paikalta

    9. 9

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    10. 10

      Brittitoimittaja muisteli: Tallin bussi kävi usein tyhjäkäynnillä hotellin edessä – Kimi Räikköstä yritettiin saada hereille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    4. 4

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    5. 5

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    6. 6

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    7. 7

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    10. 10

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    4. 4

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    5. 5

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    6. Näytä lisää