Keittokirjat

Valikko

Vuoksen lohta ja Pietarin kaviaaria

Imatran seudun matkailun huippuaikoina 1900-luvun alussa Pietarista meni Imatralle 14 junavuoroa päivässä. Sata vuotta myöhemmin Helsingistä pääsee Imatralle kuudella junavuorolla.

Imatran seutu ainutlaatuisine koskineen oli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kymmenet vuodet yksi Euroopan merkittävistä matkailukohteista, jonne tuleville turisteille viriteltiin erilaisia majoitus- ja ruokarysiä. Ostipa joukko venäläisiä seudulta myös taloja ja kartanoitakin.

Sitten tuli ensimmäinen maailmansota, Suomi itsenäistyi, raja suljettiin ja koski kahlittiin. Mennyt maailma kääriytyi muistoihin.

Risto ja Ritva Lehmusoksa ovat moninkertaisia ruokakirjailijoita, mutta Vuoksen lohta ja Pietarin kaviaaria (Otava) on ehdoton helmi heidän kulttuurihistoriallisessa tuotannossaan. Levollinen ja kaunis kirja kertoo lukemattomin anekdootein, kirjallisuusnäyttein ja arkistokuvin tuosta kaakkoisen Suomen matkailu- ja ruokakulttuurin kukoistuksesta ja hiljaisesta rappeutumisesta.

Kirjan kymmeniin resepteihin liittyy useimmiten jonkinlainen johdanto, jossa kerrotaan niin pietarilaisten tuntemasta inhosta lammasruokia kohtaan kuin venäläisten sienestysinnosta tai tsaarien ja keisarinnojen lempikaloista.

Tiesitkö, että kaviaaria syötiin idässä aikoinaan hapanleivän ja votkan kanssa? Paahtoleipä ja samppanja olivat läntisiä kotkotuksia. Vähän arvostettua paikallisen lohen mätiä oli tarjolla kievareissa ilmaisena hiukopalana.

Katja Hagelstam on kuvannut sekä annokset että alueen kartanoiden ja matkailukohteiden miljöökuvat. Herkulliset annoskuvat on otettu alueen ravintoloissa. Kirjan esittelemä imatralainen sadan vuoden takainen ruokaluettelo pursuaa ostereita, tuoreita ananaksia ja viiden maan juustoja sekä muita herkkuja. Se saa nykyisten markettien tarjonnan tuntumaan entistä kamalammalta. Sitkeästi sinnittelevät pienet leipomot ja ennen muuta torit ovat kaiketi kaakonkulmalaistenkin pelastuksia.

Juhani Tolvanen

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  4. 4

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  5. 5

    F1-asiantuntija harmissaan Valtteri Bottaksen tilanteesta – ”Hyvin ikävää katsoa”

  6. 6

    Linnanmäki paljasti uutuuslaitteensa: tässä on Magia

  7. 7

    185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

  8. 8

    Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

  9. 9

    Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

  10. 10

    Saaristoliikennettä uhkaa lakko – perjantaina ei ehkä pääse Paraisia pidemmälle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  5. 5

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  6. 6

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  7. 7

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  8. 8

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  9. 9

    Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

  10. 10

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  4. 4

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  5. 5

    F1-asiantuntija harmissaan Valtteri Bottaksen tilanteesta – ”Hyvin ikävää katsoa”

  6. Näytä lisää