Ajankohtaista

Tältä maistuu marinoitu sirkka – 70 prosenttia suomalaisista ottaisi hyönteiset ruokapöytäänsä

Julkaistu:

Hyönteisten kasvattaminen ruoaksi ei tällä hetkellä ole Suomessa laillista.
Turun yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan 70 prosenttia suomalaisista olisi valmis käyttämään hyönteisiä ruoanlaitossa. Luku on korkea eurooppaisellakin tasolla.

Ruotsalaisista 40 ja saksalaisista ainoastaan 25 prosenttia ajattelee myönteisesti hyönteissyönnistä.

– Usein ajatellaan, että hyönteissyönti olisi ainoastaan nuorten kaupunkilaisten juttu, mutta ei se niin ole. Vanhempi porukka on ehtinyt kerätä erilaisia kokemuksia ja voi ajatella hyönteissyönnissä yllättävänkin positiivisesti, hyönteiskokki Topi Kairenius kertoo.

Katso yllä olevalta videolta, miltä maistuu marinoitu sirkka!

Sirkkojen ja naudanlihan ravintoarvot ovat hyvin samanlaiset. Sirkkojen tuottaminen ravinnoksi vaatii kuitenkin huomattavasti vähemmän resursseja. Hyönteissyönnin arvellaankin kasvattavan suosiotaan lähitulevaisuudessa. Muutama mutka matkassa kuitenkin on.

Hyönteisten käyttö elintarvikkeena on toistaiseksi kielletty. Eviran mukaan hyönteisissä on kuitenkin potentiaalia uudeksi elintarvikkeiden raaka-aineeksi, mutta eri hyönteislajien turvallisuus pitää ensin varmistaa. Uusi elintarvikelaki astuu voimaan 2018 ja sen odotetaan nopeuttavan hyönteisten päätymistä kauppojen hyllyille.

Elintarvikemarkkinoilla hyönteistuotteista kärkituote olisi jauhe.

– Kokonaiset hyönteiset, kuten sirkat, olisivat enemmänkin gastronominen erikoisuus ravintoloissa, Kairenius arvelee.

Hyönteisiä luonnosta

Suomen luonnosta löytyy runsaasti syötäviä hyönteisiä. Näitä ovat muurahaiset, heinäsirkat sekä perhosen toukat. Suomalaiset hyönteiset eivät pääsääntöisesti ole myrkyllisiä, mutta poikkeuksiakin on.

– Jos hyönteinen on hirveän pörröinen tai värikäs, niin ei kannata syödä. Ne ovat selviä merkkejä siitä, ettei ötökkä halua että se syödään, Kairenius kertoo.

Hyönteiskausi on Suomessa pitkä. Ensimmäiset perhosen toukat löytyvät maaliskuussa, ja viimeiset muurahaiset voi poimia vielä lokakuussa.

Ota kantaa

Oletko maistanut hyönteisiä?

Kyllä, hyviä ovat! 30% En vielä. 70%
Ääniä yhteensä 347

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    2. 2

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    3. 3

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    4. 4

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

    8. 8

      Poliisilähteet: Barcelonan pakettiautoiskusta epäilty 17-vuotias kuoli poliisin luoteihin Cambrilsissa

    9. 9

      Lähteet NYT:lle: Trump aikoo erottaa Stephen Bannonin

    10. 10

      Turun puukotukset: Poliisilla tällä hetkellä yksi epäilty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    8. 8

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    2. 2

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    3. 3

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    4. 4

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää