Ajankohtaista

Lidl, Kesko, S-ryhmä: Alkoholiton olut on tammikuun hitti juomahyllyllä

Julkaistu:

Tammikuussa ei Alkossa ole ruuhkaa, myyntikäyrät sen kertovat.
Alkoissa ei ole tammikuussa ruuhkaa.

Vilkkaimpaan myyntikuukauteen verrattuna Alkon myynti puolittuu tammikuussa.

– Tammikuun osuus vuoden kokonaismyynnistä on 6 prosenttia, kun joulukuun myynti vastaa 12 prosenttia, Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen sanoo.

Alkossa ei oteta kantaa siihen, mikä vaikutus tipattomalla tammikuulla on myyntiin.

– Tammikuu on jo pitkään ollut hiljainen kuukausi meille.

Enemmän Alkossa nähdään myynnin hiljaisuuden liittyvän juhlakauden päättymiseen.

– Yleisesti tammikuussa eletään säästeliäämmin, jouluna on ostettu joululahjoja ja panostettu juhlaan, arkena kulutus on maltillisempaa kuin joulun aikaan.

Katso alla olevalta videolta, millaisia vinkkejä Alkon edessä annettiin tipattoman viettäjille.

Alkoholittomien juomien suosio on kasvanut selvästi.

Viime vuonna alkoholittomien tuotteiden myynti Alkossa kasvoi tammikuussa peräti 88 prosenttia vuoden 2015 tammikuuhun verrattuna.

Koko vuonna 2016 alkoholittomien juomien myynti Alkossa lisääntyi 27 prosenttia vuoteen 2015 verrattuna.

S-ryhmän valikoimajohtaja Antti Oksan mukaan alkoholitonta olutta myydään tammikuussa 20 prosenttia enemmän muihin talvikuukausiin verrattuna.

– Kyllä tipaton tammikuu näkyy meillä myyntimäärissä ihan selvästi.

Tammikuussa myydään vähiten alkoholituotteita vuodessa. Ero helmikuuhun on tosin vain muutamia prosentteja.

– Alkoholin menekki lähtee siitä nousemaan pikkuhiljaa kevättä kohti ja heinäkuu on vilkkain panimotuotteiden myyntikuukausi. Siitä käyrä lähtee elokuussa sitten laskemaan taas tasaisesti koti talvea, Oksa kuvailee.

Tammikuussa S-ryhmässä olutta myydään 20 prosenttia vähemmän vuoden keskivertokuukauteen nähden.

– Vaikka talvella alkoholin menekki on talvella ylipäätään vähäistä, kyllä myyntikäyrässä sellainen ”tammikuuefekti” näkyy, Oksa summaa.

Oksan mukaan alkoholittomat oluet ovat nyt trendikkäitä. Myyntiä avittaa se, että valikoimaan on tullut lisää erilaisia, maukkaita vaihtoehtoja perinteisen lagerin rinnalle.

Lidlin kaupallisen johtajan Timo Hansion mukaan ero tammikuun myynnissä marras- ja joulukuuhun on merkittävä.

– Tipaton tammikuu näkyy päivittäistavarakaupassa alkoholin myynnin selkeänä laskuna. Kun tammikuun myyntejä vertaa talven juhlakauden myyntiin, laskua on jopa 10 prosenttia.

Keskon mukaan alkoholittomien viinien kysyntä on koko ajan selvästi kasvussa.

– Alkoholittomia viinejä ostavat eniten lapsiperheet. Useimmiten alkoholiton viini löytyy ostoskorista Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa, Keskon tiedottaja Otto Heinonen kertoo.

Alkoholittomien juomien suosioon vaikuttaa S-ryhmän ja Keskon mukaan myös yleistynyt kiinnostus terveys- ja hyvinvointituotteita kohtaan.

Keskon mukaan he ovat ottaneet hyvinvointitrendin takia vuoden alusta lisää erilaisia vitamiinijuomia, aloe vera -juomia ja kookosvesiä valikoimiinsa.

– Hyvinvointijuomat maistuvat erityisesti Uudellamaalla; nuorille pareille ja sinkuille, Heinonen kertoo.

– Uuden vuoden kunniaksi tehdyt lupaukset saavat asiakkaat liikkeelle ja tammikuu on tyypillisesti erilaisten kuntoilutuotteiden sesonkiaikaa. Tämä näkyy meillä Sportyfeel-palautusjuomien, proteiinijuomien ja urheilujuomien myynnin kasvuna, Timo Hansio Lidlistä kertoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

  2. 2

    HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

  3. 3

    Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

  4. 4

    CNN: Trumpin Venäjä-kytkyjen tutkijat löysivät salaperäisen sähköpostin – yrittikö joku järjestää tapaamisen Putinin kanssa 2016?

  5. 5

    Kirsi meni neljäksi päiväksi töihin ja joutui tuloloukkuun – ”Ei se olekaan ilo, vaan rangaistus, kun kävi töissä”

  6. 6

    Suora lähetys Nuuksion kansallis­puistosta juuri nyt: Katso, mitä jokaisen suomalaisen pitäisi tietää luonnosta

  7. 7

    Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

  8. 8

    Älä kasvata hometta taloosi! Näin kaukana nurmikon ja kukkapenkin tulisi sijaita sokkelista

  9. 9

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  10. 10

    Lola Odusoga julkaisi kuvan 28 vuoden takaa – tältä missikaunotar näytti 12-vuotiaana ensimmäisissä kauneuskilpailuissaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  5. 5

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  6. 6

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  7. 7

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  8. 8

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  9. 9

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  10. 10

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

  2. 2

    HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

  3. 3

    Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

  4. 4

    CNN: Trumpin Venäjä-kytkyjen tutkijat löysivät salaperäisen sähköpostin – yrittikö joku järjestää tapaamisen Putinin kanssa 2016?

  5. 5

    Kirsi meni neljäksi päiväksi töihin ja joutui tuloloukkuun – ”Ei se olekaan ilo, vaan rangaistus, kun kävi töissä”

  6. Näytä lisää