Ajankohtaista

Valikko

IS testasi joulun suklaakalenterit – kaksi ylivoimaista suosikkia

Julkaistu:

IS testasi marketien suklaakalenterit. Raadin suissa maistui kaksi selvää suosikkia.

JOULUKUUHUN on enää reilut kaksi viikkoa, ja kauppojen hyllyille on jo ilmestynyt suuri valikoima erilaisia suklaalla täytettyjä joulukalentereita – lasten suosikkeja.

Ilta-Sanomat testasi kymmenen erihintaista ja -kokoista marketien hyllyiltä löytyvää suklaakalenteria. Kalenterien keskihinta oli 3,40 euroa. Testin ulkopuolelle jätettiin suurten ja tunnettujen suklaabrändien kalenterit sekä kalliimmat, yli kymmenen euroa maksavat suklaakalenterit.

Kalenterit ostettiin Helsingistä Postitalon K-marketista, Kampin Lidlistä ja Ympyrätalon S-marketista. Testaajina toimivat Haaga-Helia Ammattikorkeakoulun journalistiopiskelijat.

Makua arvioitaessa käytettiin pisteytystä 1–5, jossa 5 vastaa arvosanaa erinomainen ja 1 arvosanaa huono. Suklaan maun ja määrän lisäksi raati kiinnitti huomiota myös suklaapalojen kuviointiin ja kalenterien ulkoasuun.

SUURIMMASSA osassa kalenterien suklaata oli valmistajan ilmoituksen mukaan vähintään 30 prosenttia kaakaota. Superheroes- ja Frozen-kalentereissa suklaata oli vähintään 25 prosenttia, Cemoi-kalenterissa 26 prosenttia.

Maistettuaan suklaata jokaisesta kalenterista raati tuli siihen lopputulokseen, että yleisesti ottaen kaikkien suklaa on hyvää, mutta mikään ei raadin mielestä ollut selkeästi laadukasta suklaata.

Raati kaipasi suklaaseen myös yllätyksellisyyttä ja yritystä, esimerkiksi pähkinöillä tai mintulla maustettua suklaata. Joidenkin suklaiden sisältä löytynyt täyte oli opiskelijaraadille miellyttävä yllätys.

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

Kalenterin juuret Saksassa

ENSIMMÄISEN joulukalenterin eli adventtikalenterin toivat Suomeen partiolaiset vuonna 1947. Tällöin luukkujen takaa ei vielä löytynyt suklaata, vaan lähinnä kauniita kuvia. Kalenterin ideaa ei vielä tällöin täysin ymmärretty, mutta jo muutaman vuoden päästä suosio kasvoi huippuunsa.

Hieman myöhemmin luukkujen takaa alkoi löytyä myös suklaata, karkkeja ja erilaisia leluja. Nykymuotoinen lasten joulukalenteri oli syntynyt. 2000-luvun aikana perinteisten suklaakalentereiden rinnalla on nähty myös terveellisempiä vaihtoehtoja. Kalenterien luukkujen takaa voi löytyä esimerkiksi ksylitolipastilli.

Kalenterin historialliset juuret johtavat Keski-Eurooppaan ja Saksaan, jossa ensimmäinen painettu kalenteri ilmestyi jo 1900-luvun alkupuolella. Näissä kalentereissa joulukuun kuudennen päivän kohdalta saattoi kurkistaa suomalaisillekin tuttu joulupukki, mutta tosiasiassa kyse oli katolisesta pyhimyksestä, lahjoja tuovasta pyhästä Nikolauksesta. Lasten suosikkipyhimys oli myös kauppiaiden ja merenkulkijoiden suojelija. Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoista herrasväelle lahjoja tuovasta joulupukista löytyy maininta jo vuodelta 1838.

”Joulupukki minä olen / tänne tullu jouluksi / Joulukenkit tuonut monen / Yhdelt’, toisell’ muistoksi”, riimitteli yliopiston lehtori Carl Niclas Keckman.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    2. 2

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    3. 3

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    4. 4

      Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

    5. 5

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    6. 6

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    7. 7

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    10. 10

      F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    6. 6

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    2. 2

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    3. 3

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    4. 4

      Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

    5. 5

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    6. Näytä lisää