Ajankohtaista

Valikko

Aamukahvi on suomalaisille kaikki kaikessa – voittaa jopa seksin

Suomalaisen on vaikea saada päivää käyntiin ilman aamukahvia, kyselytutkimus kertoo.
Suomalaisille kahvin juojille aamukahvi on niin tärkeä, että jopa seksi, suihku, sanomalehti ja hampaidenkin pesu jäävät kakkoseksi, Pauligin teettämässä kyselyssä kerrotaan.

70 % suomalaisista juo aamukahvia. Aamukahviin liittyy voimakkaita tunteita. Olotila voi jäädä väsyneeksi ja vihaiseksi ilman kahvia.

Aamukahvista haetaan piristystä tai omaa rauhallista hetkeä ennen päivän tulevia kiireitä, kyselytiedotteessa kerrotaan.

Perinteinen suodatinkahvi on edelleen suosituin aamukahvi Suomessa. Tutkimukseen vastanneista 63 % juo vaaleapaahtoista aamukahvia, mutta sen rinnalle ovat nousseet viime vuosina myös tummapaahtoiset vaihtoehdot.

Aamukahvi nautitaan useimmiten tutusta, hauskasta mukista kotona.

Take away -kahvikulttuuri on kuitenkin kasvanut viime vuosina, ja 15–25-vuotiaista jo 21 % nauttii aamukahvinsa työ- tai koulumatkan varrelta mukaan otettuna. Tutkimukseen vastanneista 20 % nauttii aamukahvin vasta työpaikalla tai koulussa.

Kahvi juodaan usein alasti tai pyjamassa

Suurin osa suomalaisista juo aamukahvinsa maidon kanssa sanomalehteen syventyen tai nettiä selaten.

Miehet nauttivat aamukahvinsa usein alasti tai alusvaatteissa ja naiset pyjamassa tai aamutakissa.

– Me suomalaiset olemme maailman innokkain kahvikansa, ja tutkimus kertoo rakkaudestamme aamukahviin. Aamukahvi käynnistää päivän ja sen eteen ollaan valmiita tekemään myös pieniä uhrauksia. Esimerkiksi 7 % naisista on valmiita luopumaan seksistä saadakseen aamukahvin. Nuoret taas jättäisivät mieluummin väliin aamupalan tai sanomalehden lukemisen, ja vanhemmat skippaisivat netin selailun. Noin 30-vuotiaat olisivat muita useammin valmiita luopumaan suihkusta ja hampaiden pesusta. Aamukahvi on siis usein kaikki kaikessa, Pauligin Paula, Maija Niemi summaa aamukahvitutkimuksen tuloksia.

Aamukahvitutkimus 2016 toteutettiin syyskuussa ja siihen vastasi yli tuhat 15–79-vuotiasta. Tulokset voidaan yleistää koskemaan koko Suomea. Tutkimus on seurantatutkimus vuosina 2012 ja 2014 tehdyille kyselyille.

Lähde: Paulig

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    5. 5

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    6. 6

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    7. 7

      Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

    8. 8

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    9. 9

      Trump Time-lehdelle: ”Vaistoni tapaavat olla oikeassa” – uskoo edelleen salakuunteluun

    10. 10

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    5. 5

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    6. Näytä lisää