Ajankohtaista

Valikko

Oluenpanobuumi jatkuu – ”pankit jonottavat panimoiden ovilla”

Julkaistu:

HAASTATTELU
Yhdysvaltain panimobuumi ei ota laantuakseen. Panimopomo Greg Koch voisi olla miljardööri niin halutessaan. Hän sanoo, että sijoittajista ei olisi pulaa.
Koch saapuu haastattelupaikkaan lainapyörällä, jonka lukko on rikki. Saamme pyörän suojaan Helsingin keskustassa päivystäviltä voroilta.

Koch vaikuttaa järjestelyyn tyytyväiseltä ja kertoo, ettei millään haluaisi kadottaa lainafillariansa.

Amerikkalainen panimopomo asuu vierailullaan airbnb-asunnossa. Kalifornialaisen hipin 2010-luvun painokselta vaikuttava Koch valitsee majapaikakseen mieluummin Kampin vuokra-asunnon kuin hotelli Kämpin.

– Voisin toki olla miljardööri, mutta haluan pysyä riippumattomana, Koch sanoo.

– Raaka-aineet ja lopputuote ratkaisevat.

Sillä hän viittaa autotallista aloittaneiden, keskisuuriksi ja vielä suuremmiksi kasvaneiden panimoiden rahastukseen.

Koch ei mainitse nimiä, mutta rivien välistä voi lukea hänen viittaavan muun muassa toiseen San Diegon liepeillä toimivaan panimoon, Ballast Pointiin, joka hyppäsi Constellation Brandsin syliin miljardin dollarin korvausta vastaan viime vuonna.

Rahaa olisi saatavissa enemmän kuin koskaan.

– Pankit jonottavat panimoiden ovilla. Samoin jälleenmyyjät ja maahantuojat. Rahaa olisi saatavissa enemmän kuin koskaan.

Kochin Stone Brewing on yksi lukuisista amerikkalaisen pienpanimovallankumouksen menestystarinoista.

Hän maistoi 1987 sanfranciscolaisen Anchor-panimon olutta ja tajusi jotain oleellista.

– Olin jokseenkin kiinnostunut oluesta. Silloin tajusin, että minulle on valehdeltu. Tv-mainokset väittivät, että teollinen olut on oikeaa. Ymmärsin, että ne oikeat oluet pitää itse löytää.

– Jonkinlainen vallankumous oli jo menossa. Halusin ystävänä Steve Wagnerin kanssa liittyä mukaan.

Kochilla ei ollut panimotaustaa. Hän sanoo olleensa kotioluen panemisessakin vain assistenttina.

Stone Brewing avattiin 1996 osin Kochin isältä saadun puolen miljoonan dollarin turvin.

Panimo liittyi nopeasti osaksi pienpanimovallankumousta, jota nykyään halutaan kutsua craft-vallankumoukseksi.

Panimme oluita, joista itse pidimme. Se oli silloin harvinaista, mutta nyt ihan arkipäiväistä.

Vallankumous tulee Kochin puheissa esille tiuhaan. Hän kutsuu itseään vallankumoukselliseksi tyypiksi.

Koch näkee ylhäältä päin johdetun valehtelun yhdistävän niin politiikkaa kuin ruoka- ja juomatuotantoa.

– Halusimme, että oluemme ovat makupaletiltaan suuria. Panimme oluita, joista itse pidimme. Se oli silloin harvinaista, mutta nyt ihan arkipäiväistä.

Stonen startti sijoittui aikaan, jolloin uudet amerikkalaiset humalalajikkeet alkoivat kiinnostaa myös eurooppalaisia edelläkävijöitä.

– India pale ale oli silloin hyvin harvinainen oluttyyli. Olimme osaltamme auttamassa, että se palaisi olutkartalle. En tosin halua ottaa osaa kunniasta, sillä tulimme liian myöhään mukaan vallankumouksen pyörteisiin jättääksemme isoa jälkeä panimohistoriaan, Sierra Nevadan ja Anchorin nimeen tuolloin vannonut Koch muistelee.

Se, että Yhdysvallat elvytti Brittein saarilla nuukahtaneen IPA:n, johtui useista syistä. Koch korostaa kasvanutta tiedon tasoa ja parantunutta raaka-aineiden saatavuutta sekä raaka-ainekirjon laajentumista.

Koch näkee, että vallankumouksen välikappaleisiin kuulunut IPA on nykyään yksi standardeista.

– Mikä ei ole paha asia, hän jatkaa.

Mikä tätä olutvallankumousta liikuttaa?

– Itse taistelen ainutlaatuisuuden ja saatavuuden puolesta.

Kun Stone aloitti, Yhdysvalloissa oli 850 panimoa. Nyt niitä noin 4 500.

Alkutaipaleellaan Stone sai lisäsuosiota etikettiensä ansiosta. Niissä kerrottiin, että ”tämä on aggressiivinen olut, etkä todennäköisesti pidä siitä.” Sen lisäksi annettiin ymmärtää, että ”makusi on luultavasti kehittymätön pystyäksesi arvostamaan sitä.”

–Halusimme varoittaa ihmisiä, koska sellaisia oluita ei ollut markkinoilla siihen aikaan. En halunnut myydä ihmisille olutta, jotka eivät oikeasti olleet kiinnostuneita tuotteistamme.

–No, olihan se myös hauskaa, Koch väläyttää hymyn.

– Uskoimme Steven kanssa tulevaisuuteen, mutta emme tällaiseen – saati sitten, että me avaisimme Euroopassa panimon.

Sellainen aukeaa Berliinissä kesäkuun puolivälissä. Ennen investointipäätöstä Koch sanoo Stonen tutkineen 130 eri paikkaa yhdeksässä Euroopan maassa.

– Kun aloitimme San Diegossa, siellä oli 15 pubia, jotka pystyivät tarjoamaan yli kymmenen astiaolutta. Nyt siellä yli tuhat sellaista paikkaa. Berliinissä on sama tilanne kuin San Diegossa 1996. Haluamme olla mukana Euroopan olutvallankumouksessa.

– Meitä pyydetään toistuvasti tuomaan olutta Eurooppaan. Ei mitään järkeä! Tuoreus katoaa oluista, hinnoittelu on ongelma ja hiilijalanjälki on valtava. Siksi avaamme Berliinissä (Mariendorfin alueella) 100 hehtolitran panimon, jonka ravintolaan ja olutpuutarhaan mahtuu 700 asiakasta.

– Meillä on 50 oluthanaa. Enemmän kuin missään muualla Saksassa. Stonen oluiden lisäksi valikoimaan tulee vierailevia craft-oluita ja autenttisia saksalaisia oluita.

Mitä Koch tekee kymmenen vuoden päästä? Hän harkitsee pitkään ennen kuin sanoo, ettei osaa vastata kysymykseen.

– Etiikasta ja muusta voin puhua, mutta en tulevaisuudesta.

– Olen toki luottavainen sen suhteen.

Yhdysvaltain suurimmat panimot 2015

1. Anheuser-Busch

2. MillerCoors

3. Pabst Brewing Co

4. D. G. Yuengling and Son

5. Boston Beer Co

6. North American Breweries

7. Sierra Nevada Brewing Co

8. New Belgium Brewing Co

9. Craft Brew Alliance

10. Lagunitas Brewing Co

11. Gambrinus

12. Bell’s Brewery, Inc

13. Deschutes Brewery

14. Minhas Craft Brewery

15. Stone Brewing Co

16. Sleeman Brewing Co

17. Ballast Point Brewing & Spirits

18. Brooklyn Brewery

19. Firestone Walker Brewing Co

20. Founders Brewing Co

Lähde: Brewers Association
  • olut

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    4. 4

      Lehtiväite: Koko Venäjän MM-kisajoukkueen ylle laskeutui dopingvarjo

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. 6

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    7. 7

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    8. 8

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    9. 9

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    10. 10

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    7. 7

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    4. 4

      Lehtiväite: Koko Venäjän MM-kisajoukkueen ylle laskeutui dopingvarjo

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. Näytä lisää