Ajankohtaista

Valikko

Totuus kurkun syömisestä: ”Ei mitään järkeä kuoria ulkomaalaistakaan!”

Terveyspommi
Terveystuote vailla vertaa. Pistele poskeen surutta – vain 10 kcal / 100 g.
Viikolla 13 (28.3.–3.4.) vietetään kurkun teemaviikkoa. Kurkku kuuluu suomalaisten suosikkivihanneksiin. Eikä syyttä!

Suomen Gallup Elintarviketieto Oy:n Kauppapuutarhaliitolle 2015 tekemän tutkimuksen mukaan peräti 97 prosenttia suomalaisista syö kurkkua. Päivittäin tai useana päivänä viikosta kurkkua pistelee 69 prosenttia suomalaisista.

Harva kasvis on niin suosittu kuin kasvihuonekurkku.

– Hyvä uutinen on se, että viime vuosina kurkun syönti on kasvanut, etenkin nuorten keskuudessa. Tähän voi varmuudella sanoa, että juuri kotimaisuus – siis puhtaus, turvallisuus, maku, tuoreus, lähiruoka, helppous – ovat asioita, jotka selvästi vaikuttavat kuluttajien valintoihin. Onkin hienoa, että kurkun kotimaisuusaste on pysytellyt noin 80 prosentin tuntumassa vuodesta toiseen. Talviviljelyn myötä kotimaisuusaste on noussut, toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta kertoo kurkun suosiosta.

Suomi voittaa muut Pohjoismaat

Kotimaisuus on kurkussa tärkeää suomalaisille. Peräti viisi kuudesta kuluttajasta ostaa aina tai lähes aina kotimaista kurkkua. Vain yksi sadasta valitsee aina tuontikurkun.

Kurkun kuluttajina suomalaiset ovat ylivoimaisia ykkösiä Pohjoismaissa. Suomalaiset syövät oman maan kurkkuja jo 7,5 kiloa henkeä kohden vuodessa. Ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset jäävät selvästi alle puoleen Suomen luvuista.

Kotimaan kasvihuonekurkkusadon odotetaan tänä vuonna nousevan yli 40 miljoonaan kiloon. Kurkku on taloudellisesti yksi tärkeimmistä puutarhakasveista tomaatin ja ruukkuvihannesten kanssa. Kurkkua viljeleviä puutarhoja on noin 250 eri puolilla maata.

Vaikka kotimaista kurkkua on saatavissa vuoden jokaisena päivänä, on kulutuksessa yhä selvä kausivaihtelu. Sydänkesällä kotimaista kasvihuonekurkkua syödään kaksinkertainen määrä talvikuukausiin verrattuna.

Terveysherkku

Kurkku on myös terveysherkku. Se sisältää vain 10 kcal / 100 g ja se sisältää myös vitamiineja kuten C-, A- ja K-vitamiinia sekä karotenoideja, myös kivennäis- ja hivenaineita kuten kaliumia, magnesiumia ja kalsiumia.

Jalkanen sanoo tiukaan sävyyn, että kurkku tulee syödä aina kuorineen.

– Kurkkua ei ole mitään järkeä kuoria, ei myöskään ulkomaalaista kurkkua. Pesaise kurkku ja se on sen jälkeen valmis syötäväksi. Täytyy lähteä siitä, että kaupassa myytävät elintarvikkeet ovat turvallisia.

Kurkku maistuu sellaisenaan raikkaana välipalana, viipaloituna tai tankoina, leivän päällä tai terveellisenä dipattavana.

Kurkusta voi tehdä nopeasti lisukkeita kuten mummon kurkkuja, tsatsikia ja erilaisia salaatteja. Avomaan kurkut voi myös grillata lisukkeeksi grilliruualle.

Kurkku sopii myös trendikkäisiin smoothiejuomiin ja tuorepuristettuihin mehuihin aineeksi.

Katso Ruokalan kurkkuohjeet tästä

Lähteet: Fineli ja Kauppapuutarhaliitto

  • Kurkku

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    3. 3

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. 6

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    7. 7

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    8. 8

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    9. 9

      Apu: Nina ja Timo T.A. Mikkosen suhteen alku oli vaikea – Nina listaa törkeitä kommentteja: ”Timo T.A. vaihtoi nuorempaan”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen vaarassa joutua kotiin Temptation Islandissa – vetoaa varattuihin miehiin: ”Tulin näyttämään, etten ole hirveä ihminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    8. 8

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    9. 9

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    10. 10

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    3. 3

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. Näytä lisää