Ajankohtaista

Valikko

Sikke Sumari vinkkaa: ”Jos porkkanalaatikko ei ihan sykähdytä, mutta perinne vaatii porkkanaa pöytään, tee tätä!”

Sikke: Ruokaa rakkaudella
Tämä ohje sopii naposteluun, pikkujouluihin tai vaikka joulupöytään.
POPSI, POPSI PORKKANAA!

Täällä Algarvessa ravintolat tarjoavat tilaustaan odottaville kaikenlaista pientä ruokahalua kiihottavaa sekä pahinta nälkää hillitsevää naposteltavaa.

Leipää tulee tietysti, mutta myös voita, sardiinilevitettä, oliiveita ja paikallista tuorejuustoa.

Ne tuodaan aina pöytään ja niillä on myös hintansa. Lain mukaan se täytyy asiakkaille kertoa. Näistä tarjoiluista voi tietysti myös kieltäytyä, mutta jos tarjolla on ravintolan itse marinoimia porkkanoita, en malta olla niitä napsimatta, niin hyviä ne yleensä ovat.

Tässä yksi resepti, joka sopii mainiosti suomalaiseen pikkujoulukauteen ja miksei ihan jouluunkin. Jos porkkanalaatikko ei ihan sykähdytä, mutta perinne vaatii porkkanaa pöytään valmista tätä.

Ja jos itsenäisyyspäivän naposteltavista vielä puuttuu jotain niin, tässäpä olisi resepti.

Resepti on napattu kirjasta Purple Carrots.

Näitä tarvitset:

500 g porkkanoita kuorittuina ja ‘lanteiksi’ siivutettuina

3 rkl oliiviöljyä

1 appelsiinin kuori raastettuna

3 valkosipulinkynttä silputtuna

1,5 dl appelsiinimehua

2 dl vettä

1 chili (tai oman maun ja chilin vahvuuden mukaan)

1 rkl tummaa ruokosokeria

2 laakerinlehteä

ripaus suolaa

tuoretta korianteria tai persiljaa

Tee näin:

Lorauta oliiviöljy pannulle ja kypsennä siinä appelsiinikuoriraastetta hetkinen ennen kuin lisäät pannulle valkosipulisilpun. Kuullota hetki, varo polttamasta – valkosipuli palaa herkästi ja maistuu kamalalle palaneena. Jätä odottamaan.

Yhdistä vesi ja appelsiinimehu kattilassa ja lisää chili, sokeri ja laakerinlehdet ja kiehauta. Lisää suola ja porkkanat ja keitä nelisen minuuttia.

Valuta liemi ja anna porkkanoiden jäähtyä.

Ripottele valkosipulisilppu ja appelsiininkuoriraaste jäähtyneiden porkkanoiden päälle ja tarjoile.

Jos pidät korianterista silppua sekaan sitäkin.

Kerran viikossa Ilta-Sanomien verkkosivuille palstaa kirjoittava Sikke Sumari antaa käteviä vinkkejä kotikeittiöön ja kertoo keittiökuulumisiaan.

Sikke Sumari on helsinkiläinen ruokakirjailija ja tv-kokki. Hän emännöi kokkikursseja Saarenmaalla, harrastaa sauvakävelyä, maailmanmatkailua, ruokatoreilla luuhaamista ja keittokirjoja. Siken päämääränä on saada suomalaiset perheet saman ruokapöydän ääreen niin usein kuin mahdollista. Siksi Sikke tarjoaa resepteissään helppoa ja nopeata kotiruokaa, joka on aina maistuvaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    6. 6

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    7. 7

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Mailis Penttilä poseeraa viehkeänä vapputunnelmissa – Katso leipurikaunottaren ohje meheviin munkkeihin!

    10. 10

      Kasperi Kapanen loukkaantui – tulikuuma suomalaisyllättäjä loisti maratonottelussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    8. 8

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    9. 9

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    6. Näytä lisää