Ajankohtaista

Valikko

Suomen suurin viskitislaamo auki: Tuotanto nelinkertaistuu

VISKI
Teerenpeli avasi toisen tislaamon Lahdessa. Uusi tuotantolaitos on lajissaan Suomen suurin.
Investoinnin myötä tynnyröitävän viskitisleen valmistus nelinkertaistuu 160 000 litraan vuodessa nykyisestä 40 000 litrasta, eikä kapasiteetin kasvattamiselle ole näkyviä esteitä. Kahden miljoonan euron investoinnin myötä työpaikkojen määrä on kasvanut kuudesta kymmeneen.

Panimo- ja tislaamotoimintojen yhdistäminen saman katon alle tuo yhtiölle synergiaetuja muun muassa siten, että yhteinen pellettivoimalaitos tuottaa uusiutuvaa energiaa molempien käyttöön.

Teerenpeli Tislaamo on valmistanut viskiä vuodesta 2002. Teerenpelin viskit valmistetaan perinteisillä kuparisilla pannutislauslaitteilla. Uudessa tislaamossa ensimmäisen tislauspannun, eli wash stillin koko tuplaantui, mutta toisen vaiheen spirit still -pannut ovat aikaisemman tislauspannun kopioita sekä kooltaan että muodoltaan. Tällä pyritään varmistamaan, että Teerenpeli Single Malt -viskin luonne pysyy muuttumattomana.

Investoinnilla yritys tähtää myös viennin kasvattamiseen. Vienti merkitsee tällä hetkellä noin 8,5 prosenttia tislaamon liikevaihdosta. Vientimaat ovat tällä hetkellä Ruotsi, Norja, Alankomaat, Saksa, Iso-Britannia ja Irlanti.

Vanha tislaamo sijaitsee Lahden keskustassa Taivaanranta-ravintolan alakerrassa. Jatkossa vanhassa tislaamossa keskitytään tuotekehitykseen sekä erikoistisleisiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    3. 3

      Valtteri Bottas näpäytti epäilijöitä – ”Sain tallikaverin kiinni”

    4. 4

      Poliisi piiritti kolmen lapsen ja äidin pahoinpitelystä epäiltyä asemiestä Somerolla

    5. 5

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    6. 6

      Nico Rosbergilta hellyttävä kuva F1-kisakatsomosta: ”Hän rakastaa autoja”

    7. 7

      Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

    8. 8

      Niki Juuselan F1-selostusdebyytti kerää ylistystä: ”Paras suomalaisonnistuja”

    9. 9

      Vettel voitti, Bottas ajoi tallikaverinsa etumatkan melkein kiinni – Hamilton myönsi ongelmansa

    10. 10

      Yle: Sauli Niinistön pöntön sisällys yllätti asiantuntijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    4. 4

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    7. 7

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    8. 8

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    9. 9

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    10. 10

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    3. 3

      Valtteri Bottas näpäytti epäilijöitä – ”Sain tallikaverin kiinni”

    4. 4

      Poliisi piiritti kolmen lapsen ja äidin pahoinpitelystä epäiltyä asemiestä Somerolla

    5. 5

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    6. Näytä lisää