Ajankohtaista

Valikko

Viikon ruuat kahdelle alle 60 eurolla – näin onnistut syömään halvalla hyvää

Me Naiset
Halvalla ei saa hyvää, eikä köyhällä ole varaa syödä terveellisesti. Pariskunnan ruokalasku viikon ajalta on alle 60 euroa. Miten he sen tekevät?
Juuli Kinnunen ja Bjurn Bujari eivät allekirjoita väitettä.

He elävät vähällä rahalla, mutta syövät hyvin. Pariskunnan ruokalasku viikon ajalta on alle 60 euroa. Miten he sen tekevät?

Sääntö 1: Kiertele, vertaile hintoja ja osta monesta kaupasta

– En ajattele, että suomalainen ruoka on kallista. Ihmiset eivät vain jaksa ottaa selvää. Jos ostaa kaiken yhdestä paikasta, hinta ja laatu eivät välttämättä kohtaa.

Sääntö 2: Uskaltaudu etnisiin kauppoihin

Esimerkiksi riisin ja linssit saa niistä useimmiten kaikista edullisimmin.

– Etnokauppoihin kannatta mennä ihan rohkeasti. Monet eivät uskalla, koska kantasuomalaiset eivät juuri käy niissä.

Sääntö 3: Päätä ruokalista vasta kaupassa sen perusteella, mitä aineksia on halvalla tarjolla

Paikan päällä näkee, mitä mikäkin maksaa.

Sääntö 4: Älä syö lihaa

Punaisen lihan sijaan Juuli ja Bjurn valmistavat paljon smoothieita, keittoja, pastakastikkeita ja omeletteja. Syy on yksinkertainen: niihin voi laittaa juuri sitä, mitä kaapista sattuu löytymään.

– Tulee halvemmaksi, kun ei syö lihaa.

Sääntö 5: Käytä kaikki jämät

– Emme heitä ikinä ruokaa pois. Jos jääkaapissa on huonoksi menevä omena, se laitetaan puuron tai smoothien sekaan. Siinä säästää yllättävän paljon.

Sääntö 6: Syö satovuoden mukaan

Esimerkiksi tomaattia kannattaa syödä kesällä, kun se on halpaa, ei keskellä talvea, kun se on kallista eikä maistu miltään. Talvellakin on omat sesonkikasviksensa. Esimerkiksi juureksia voi syödä silloin paljon.

Sääntö 7: Syö vähemmän, mutta parempaa

Jos haluaa ostaa halvinta makaronia ja huonoa jauhelihaa, niin siinähän ostaa. Samalla rahalla saisi kuitenkin parempaakin, vaikka kasviksia.

– Me syömme mieluummin vähän hyvää kuin hirveitä määriä huonompilaatuista. Ei se tule sen kalliimmaksi.

Sääntö 8: Valitse halvat herkut

Mieti muutama asia, josta et tingi. Juulille ja Bjurnille ne ovat punaviini ja hunaja. Hunajan pitää olla hyvää, koska sitä kuluu teenjuojien taloudessa paljon.

– Ostamme myös mieluummin kympin pullon, emme sitä halvinta kyykkyviiniä.

Sääntö 9 ja 10: Opettele tekemään itse ja nauti

Jos ei ole varaa käydä ulkona syömässä, tunnelmallisin illallisen voi tehdä kotona.

– Voi laittaa kynttilät, ostaa pullon viiniä ja tehdä jotain hyvää ruokaa. Silloin se on vieläkin kivempaa.

Lue myös:
  • Me Naiset

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

    4. 4

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    5. 5

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    6. 6

      Melania Trumpilta harvinainen esiintyminen – piti kantaaottavan puheen, ei maininnut miestään sanallakaan

    7. 7

      Hillary Clintonilta ensimmäinen poliittisesti latautunut puhe vaalien jälkeen – piikitteli Trumpia ja räväytti nahkatakilla

    8. 8

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    9. 9

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    10. 10

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    8. 8

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

    4. 4

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    5. 5

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    6. Näytä lisää