Ajankohtaista

Tämä on grilliruokien ykkönen – toisena todellinen yllättäjä!

Julkaistu:

Grillaus
Atrian teettämän tutkimuksen mukaan suomalainen grillaa säällä kuin säällä. Ykköseksi sijoittui koko kansan suosikki.
Grillaus on suomalaisille rakas harrastus, sillä lähes kaikki grillaavat ainakin kesäisin.

Suomalaisista 74 % grillaa säännöllisesti grillauskauden aikana ja puolet heistä hyvin aktiivisesti – jopa useita kertoja viikossa. Useimmat suomalaiset yhdistävät grillauksen kesälomaan ja aurinkoon, vaikka 11 % grillaa sinnikkäästi ympäri vuoden. Grillaus liittyy suomalaisten mielessä vahvasti kesäaikaan ja loman viettoon. Kolmannes pitää mökkeilyä, lomaa ja grillausta erottamattomana yhdistelmänä. Tiedot selviävät Atrian maaliskuussa 2015 teettämästä grillaustutkimuksesta, johon osallistui 1 000 suomalaista.

Suomalaisten grilleissä kypsyy useimmiten makkaraa, jolla herkuttelee kyselyn mukaan 77 % grillaajista.

Grillissä valmistetut kasvikset maistuvat kuitenkin suomalaisille myös varsin hyvin, sillä ne ovat toiseksi suosituin grillattava (70 %).

Makkaran ja kasvisten jälkeen suosituimpia ovat erilaiset kokolihatuotteet, joista possua grillaa 67 %, broileria 60 % ja nautaa 48 %. Grilliin valikoituvissa raaka-aineissa tärkeintä suomalaisille on tuoreus, maku ja alkuperä. Puolet kiinnittää erityistä huomiota grillattavien tuotteiden kotimaisuuteen.

Juhannusta edeltävä viikko on vuoden kiireisintä aikaa Atrian makkaratehtailla. Silloin grillimakkaraa valmistetaan noin miljoona kiloa, eli yli kolminkertainen määrä normaaliin viikkoon verrattuna, Atrialta kerrotaan.

  • Grillikesä
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

  6. 6

    Yhdysvaltojen sota-alus törmäsi kauppalaivaan Singaporen edustalla – 10 kadoksissa, 5 loukkaantunut

  7. 7

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  8. 8

    Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

  9. 9

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  10. 10

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  8. 8

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  9. 9

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  10. 10

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

  6. Näytä lisää