Ajankohtaista

Valikko

Kieli rullalle

Julkaistu:

Jäikö kielelle muisto Thaimaan rantakuppilan kevätkääryleistä? Niiden takia ei tarvitse mennä omaa keittiötä kauemmaksi.

Kevätkääryleet ovat herkullista kasvisruokaa, jota Thaimaassa on tarjolla likimain jokaisessa ravintolassa ja pienimmässäkin ruokakojussa. Alkujaan Kiinasta siirtolaisten mukana Thaimaahan rantautunut herkullinen suolapala on loistavaa purtavaa alkuruoaksi tai pikkunälkään.

Phatcharee Orenius perheineen on pitänyt kolme vuotta thairavintola Lemon Grassia Helsingin Kalliossa. Orenius näyttää, kuinka herkullisia kääryleitä voi valmistaa kotona.

Kääryleet kannattaa tehdä valmistaikinasta. Aasialaisista ruokakaupoista voi löytää kevätkääryletaikinaa (spring roll pastry), mutta marketin pakastetiskin filotaikina korvaa sen hyvin. Tortillaosastolla on riisipaperia, joka käy sekin, kunhan toimit pakkauksen ohjeiden mukaan.

Lihanhimoisille vinkiksi: vaikka kevätkääryleet perinteisesti ovat kasvisruokaa, mikään ei estä lisäämästä täytteeksi vaikkapa jauhelihaa.

Kääryleitä voi tehdä kerralla reilusti ja pakastaa ne ennen paistovaihetta. Pakkasesta on helppo ottaa ja paistaa juuri sen verran kääryleitä kun niitä kerralla kuluu, ja näin ne ovat aina yhtä tuoreita.

Näitä tarvitset:

porkkanaa

keräkaalia

helminuudeleita

siitakesieniä

kananmuna

soijaa

sokeria

rypsiöljyä

pippuria

valkosipulia

valmista filotaikinaa

dippaamiseen sweet&sour-chilikastiketta

Valmistele täytteet, pilko porkkana ja keräkaali ohuiksi suikaleiksi. Kuumennä pannussa pari ruokalusikallista rypsiöljyä ja lisää joukkoon pilkottua valkosipulia ja pippurirouhetta.

Lisää tovin kuluttua joukkoon ensin siitakesienet ja hetken kuluttua loput täytteet eli porkkana, keräkaali ja helminuudeli. Kuullota, kunnes täytteet pehmiävät hieman, älä varsinaisesti ruskista. Mausta täytteet sokerilla ja soijalla maun mukaan.

Täytä taikinalehtiset. Aseta lehtinen kulmittain itseesi nähden ja laita täytettä poikittain taikinan keskelle. Käännä ensin taikinalehden alakulma täytteen yli yläkulmaan, sitten sivukulmat keskelle täytteen päälle. Lopuksi rullaa taikina rullaksi. Liimaa taikinarulla kiinni tilkalla raakaa kananmunaa. Kananmuna-allergikot voivat käyttää liimaamiseen myös veteen sekoitettua jauhoa.

Keitä rullat kuumalla pannulla runsaassa määrässä rypsiöljyä kullanruskeiksi. Dippaa valmiita rullia sweet&sour-chilikastikkeessa.

>>Thaimaalainen kevätkääryle

Lisää thaimaalaisia reseptejä:

>>Aasialainen simpukkakeitto

>>Pienet kalakakut

>>Vihreä kanacurry

>>Tahmea kookosriisi eli sticky rice jälkiruoka

>>Thaimaalaiset kala-katkarapupihvit

>>Broilerpyörykät

>>Tom yam kung-keitto

Miia Saarinen, teksti

Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä on ”salainen” sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  2. 2

    Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  5. 5

    Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

  6. 6

    Walmartin työntekijä hälytti poliisit – rekasta paljastui kahdeksan ihmisen ruumiit Teksasissa

  7. 7

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  8. 8

    Prinsessa Diana hankki nuoren prinssi Williamin syntymäpäiville huippumalleja – johti hyvin kiusalliseen tilanteeseen: ”Menin aivan punaiseksi”

  9. 9

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  10. 10

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  4. 4

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  7. 7

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  8. 8

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  9. 9

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  10. 10

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä on ”salainen” sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  2. 2

    Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  5. 5

    Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

  6. Näytä lisää