Ajankohtaista

Väsyttääkö? Tällä aamiaisella saat energiaa aamuihin

Julkaistu:

Energiaa
Karita Tykkä johdattaa aamiaiselle, josta jää puhdas olo.
Entinen Miss Suomi ja malli Karita Tykkä on ollut viime vuoden otsikoissa yhdestä syystä: raakaravinto. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa, joissa hän on jakanut osaamistaan.
Tuorein kirja käy aamiaisten kimppuun.

– Unelma-aamuni alkaa siten, että teen rauhassa lempeän kehoa herättelevän joogan ja kirjoitan muutaman rivin kiitollisuuspäiväkirjaan. Aamiainen on kehoa hellivä ja energisoiva, ja sen kupeeseen tulee iso kahvi. Pöydässä ovat rakkaimpani, ja musiikkina taustalla soi kevyt, pehmeä jazz. Ei ole kiire mihinkään, Tykkä sanailee.

Aamiainen on tärkeä osa päivää, unohtamatta hellitteleviä viikonlopun brunsseja hyvässä seurassa.

– Aamiaiseeni kuuluu aina joko vihermehu tai -smoothie, kaikki muu on vaihtuvaa. Minusta on ihanaa, että saan heti aamulla tankattua kehoni elävällä ja ravinteikkaalla tuoreruoalla. Pärjään runsaalla aamiaisella pitkälle enkä kaipaa mitään höttöruokia aamuihini.

Tykkä ei ole puritaani, joka ei siedä muuta kuin raakaruokaa.

– Ruokavalioni ei ole pelkästään raakaruokaa, vaan painotan puhtaaseen, oikeaan ruokaan ilman lisä-, väri- tai täyteaineita. Joka päivään kuuluu kuitenkin runsaasti tuoretta ja kypsentämätöntä raakaruokaa.

– Suomessa ja kylmässä ilmastossamme on tarpeellista syödä myös kehoa lämmittäviä ruokia, jos se niitä kaipaa, Tykkä muistuttaa.
Kaikki reseptit kirjasta Karita Tykkä: Hyvää huomenta (Cozy Publishing)

  • Laihis
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  2. 2

    Jari-Matti Latvalalle taas raju pettymys

  3. 3

    4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

  4. 4

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  5. 5

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  6. 6

    IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

  7. 7

    HS: Asiantuntijoilta musertava arvio 1970–80-lukujen rivitaloista Suomessa – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  8. 8

    Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

  9. 9

    Australialaisen Julian, 26, vaarallinen Euroopan-reissu: Selvisi jo kolmannesta terrori-iskusta

  10. 10

    Perheensä kanssa Barcelonassa lomaillut Bruno, 35, kuoli terrori-iskussa – ”Pikku-Aria ei tule koskaan tuntemaan isäänsä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

  2. 2

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  5. 5

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  6. 6

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  7. 7

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  8. 8

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  9. 9

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  10. 10

    Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

  3. 3

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  4. 4

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  2. 2

    Jari-Matti Latvalalle taas raju pettymys

  3. 3

    4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

  4. 4

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  5. 5

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  6. Näytä lisää