Ajankohtaista

Valikko

Suomalainen huippukokki treenaa raivoisasti MM-kisoihin - turvautunut kevyt hypnoosiin

Kokkikisa
Matti Jämsen treenaa kokkien MM-kisoihin kuin huippu-urheilija. Rankkaan harjoitusohjelmaan kuuluu myös henkinen valmistautuminen, johon haetaan apua kevyt hypnoosista.
Digitaalinen kello naputtaa armotta ravintolakoulu Perhon opetuskeittiössä Helsingissä, kun G.W. Sundmansin keittiömestari Matti Jämsen treenaa Bocuse d’Or -kisaan luomiaan annoksia. Hiki nousee pintaan, ja aina välillä keittiömestari hakee lisäenergiaa omenamehusta.

Jämsen ottaa harjoittelun tosissaan. Hän ei ole lähdössä kisaan katsomaan, mihin suoritus riittää. Hän on lähdössä voittamaan.

-  Vihaan häviämistä, Jämsen sanoo.

Hakee revanssia

Jämsen hakee kisasta revanssia. Hän edusti Suomea kisassa edellisen kerran vuonna 2011 ja sijoittui viidenneksi. Kukaan suomalainen ei ole aiemmin sijoittunut maailman arvostetuimmassa kokkikisassa yhtä korkealle, mutta Jämsenille sijoitus ei riitä.

- Kun kuulin sijoittuneeni viidenneksi, ensin itketti ja kiukutti. Sitten mietin, että ensimmäinen sija oli niin lähellä, että se on otettavissa.

Jämsen on kilpaillut aina. Nuorena hän kokeili eri urheilulajeja: jääpalloa, lätkää ja amerikkalaista jalkapalloa. Vähitellen ruuanlaitosta kiinnostuneelle nuorukaiselle selvisi, että hän haluaa kilpailla nimenomaan ruuanlaitossa.

Jämsen valittiin Suomessa vuoden kokiksi vuonna 2005, ja nyt hän haluaa olla maailman paras. 

-  Nälkä kasvaa syödessä ja on todella koukuttavaa katsoa, mihin päädytään.

Ensimmäinen etappi Tukholman osakilpailu

Ensimmäinen välietappi Bocuse d’Or -mittelössä on Euroopan osakilpailu, joka järjestetään Tukholmassa toukokuun alussa. Osakilpailun 12 parhaalle aukeaa ovi tammikuussa 2015 Lyonissa järjestettävään loppukilpailuun. Jämsen luottaa kisassa kovaan työhön sekä ruuan ja muotoilun innovatiiviseen yhdistelyyn.

Välietappia varten hän treenaa kuin huippu-urheilija. Harjoitustunteja kertyy ennen toukokuuta parisentuhatta. Perhon opetuskeittiö on tuunattu muistuttamaan mahdollisimman paljon kisakeittiötä, ja Jämsenillä on vankka tiimi takanaan.

Valmentajana toimii G.W Sundmansissa Jämsenin kanssa työskentelevä Eero Vottonen ja täysipäiväisenä assistenttina Antti Lukkari. Lisäksi Jämsen tekee tiivistä yhteistyötä Perhossa annosten valmistusta nytkin tarkkailevan Bocuse d’Or Finalndin presidentin Pekka Terävän kanssa. Terävä toimii myös kilpailun tuomarina.

Eikä henkistä valmistautumistakaan ole unohdettu. Itse asiassa sillä on kisassa äärimmäisen suuri rooli.

Kevyt hypnoosi on ihan hyödyllistä. Sä nukahdat ja kaveri juttelee sulle asioita. Siitähän siinä on kyse. 

-  Kenen kantti kestää kisassa parhaiten, sehän sen ratkaisee. Ensimmäinen virhe on lähteä miettimään muiden tekemisiä.
Jämsen sanoo.

Kisa-annokset ovat pyörineet Jämsenin päässä tauotta jo kuukausia. Paketin kasassa pitämisessä Jämseniä avustaa HJK:n edustusjoukkueen henkisenä valmentajana tunnettu Iira Riihilahti.

-  Tapaan häntä 3–4 kertaa kuukaudessa pienimuotoisissa istunnoissa.
Niiden aikana on turvauduttu muiden muassa kevyt hypnoosiin, josta on Jämsenin mukaan ollut apua.

-  Kevyt hypnoosi on ihan hyödyllistä. Sä nukahdat ja kaveri juttelee sulle asioita. Siitähän siinä on kyse. 

Edellisellä kerralla Jämsenillä ei ollut henkistä valmentajaa.

Annokset suuri salaisuus

Jämsenin keittiöstä valmistuvat annokset ovat suuri valtiosalaisuus. Kuvaaminen ja niiden kuvailu on kiellettyä, sillä kilpakumppaneille ei ole syytä antaa pienintäkään vihiä niiden sisällöstä. Vain kilpailunjärjestäjien etukäteen viime syksynä paljastamat kaikille pakolliset raaka-aineet ovat yleistä tietoa.

Kala-annoksessa on käytettävä pääraaka-aineena seitä ja lisäksi sinisimpukoita, ostereita ja sesongin vihanneksia. Loppu antaa tilaa kokin mielikuvitukselle ja itse valituille raaka-aineille. Liharuuan pääraaka-aineeksi valikoitui nuoren possu takajalka. Lisäksi lihavadilta on löydyttävä ruokia, joissa on käytetty sian verta tai suolta.

Annetut raaka-aineet hirvittivät aluksi Jämseniä.

-  Ne eivät todellakaan olleet lempiaineitani. Olin aluksi ihan kauhuissani, etenkin sei on todella haasteellinen. Mutta kun mietin asiaa tarkemmin aloin kerta kerran jälkeen lämpenemään enemmän ja enemmän raaka-aineiden asettamalle haasteelle.

Kello harjoituskeittiössä käy, koska myös oikeassa kisassa kokit kisaavat aikaa vastaan. Kilpailussa kokkien on valmistettava reilussa viidessä tunnissa kaksi annosta, toinen kalasta, toinen lihasta. Molempiin kuuluu useita eri osia. Arvosteluperusteena ovat maku, ulkonäkö ja kokonaisilme.

Etsi oikeaa reseptiä 50 kertaa

Jämsen kokeili noin 50 erilaista tapaa valmistaa seitä ennen kuin päätyi nyt keittiössä valmistuvaan kokonaisuuteen.  Nyt kala-annos lepää valmiina lautasella. Kello pysähtyy.

-  Meni yli 2:59 minuuttia. Se on just nappiin, Jämsen sanoo.

Nappisuorituksella Jämsen viittaa siihen, että itse kisassakin kilpailuajan saa ylittää kolmella minuutilla, eikä yhtään ylimääräistä sekuntia kannata hukata.

Apulaisvalmentaja Ismo Sipeläinen on seurannut suoritusta tiskin toiselta puolelta ja etsinyt parannettavaa.

- Täältä näkee asiat toisella tavalla. Kisassa kaikki mitä tuomarit näkevät arvioidaan, eikä keittiötyöskentelystä kannata antaa helppoja pisteitä pois, Sipeläinen  linjaa.

Meni yli 2:59 minuuttia. Se on just nappiin.

Jos Tukholmassa tulee menestystä, vaihtuvat raaka-aineet ja alkaa harjoittelun toinen vaihe. Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ELO hankkii Jämsenille rahoitusta ja raaka-aineita yhteistyökumppaneiden kautta. Budjetti kilpailukaudelle 2013–2015 on yhteensä noin 500 000 euroa.

Edellisestä kisakokemuksesta on luonnollisesti myös korvaamatonta hyötyä toiselle yritykselle. Nyt Jämsenillä on parempi kosketus muiden muassa siihen, miten tavarat kannattaa pelipaikalle kuljettaa.

-  Nyt meillä on siirreltävät kylmiöt matkassa. Ei tarvitse kylmälaukkujen kanssa kuluttaa aikaa, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    6. 6

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    7. 7

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    8. 8

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    9. 9

      2. puolivälierät täydessä käynnissä – TPS iski kavennuksen

    10. 10

      Salkkarit-Ullan ikä yllätti – testaa nyt, kuinka hyvin pärjäät ikätestissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    6. Näytä lisää