Ajankohtaista

Valikko

Näin teet laskiaispullat itse

Laskiainen
Itse tehty pulla on helppo leipoa, kunhan vain muistaa muutaman tärkeän seikan!

Laskiaisen makein herkku on laskiaispulla. Juuri uunista tullut, itse leivottu pulla on niin herkullista, ettei sille kaupan pullat pärjää. Työnnä kädet taikinaan, ota lapset mukaan leipomaan ja valmista herkulliset laskiaispullat hetkessä.

Kuohkean ja pehmeän pullataikinan valmistumiseen tarvitaan pari niksiä, mutta laadukkailla raaka-aineilla ja kärsivällisyydellä valmistat parhaan taikinan!

Täytteeksi sopivat perinteisesti erilaiset hillot ja kermavaahto. Myös mantelimassa on monen suosikki. Laskiaispullaa voi myös tuunata oman maun mukaan. Pullan voi kostuttaa esim. punssilla. Täytteeksi sopii myös hillon ja kermavaahdon tilalta vaikka marjarahkat ja erilaiset hedelmät. Pullataikinasta voi tehdä myös pellin kokoisen levyn, joka on helppo leikata pienempiin osiin.

Pullan valmistuksen ABC

  • Käytä aina huoneenlämpöisiä raaka-aineita. Kylmät aineet jäähdyttävät taikinan ja hiiva ei rupea toimimaan kunnolla.
  • Tuorehiivan käytössä muista lämmittää neste kädenlämpöiseksi (+37 astetta) ja kuivahiivaa käyttäessäsi vähän lämpöisemmäksi (+45 astetta). Liian kuuma neste tappaa hiivan, ja taikina ei nouse. Liian kylmä neste ei taas saa hiivaa toimimaan, joten ole tarkka.
  • Sekoita tuorehiiva nesteeseen ja kuivahiiva jauhoihin yhdessä suolan kanssa.
  • Lisäile jauhoja pikkuhiljaa. Saat paremman sitkon, kun lisäät jauhot hiljakseen ja koko ajan vaivaten.
  • Jauhojen kosteuspitoisuus vaihtelee, joten tarkkaa jauhojen määrää on vaikea sanoa. Vanhat jauhot ovat kuivempia, joten niistä tarvitaan taikinaan vähemmän kuin tuoreita jauhoja.
  • Ota myös voi huoneenlämpöön ajoissa. Pehmeä huoneenlämpöinen voi lisätään taikinaan lopussa. Kun se on pehmeää, on se helppo vaivata taikinaan.
  • Taikina on valmista, kun se irtoilee kulhon reunoista. Ajan kanssa opit tuntemaan valmiin, täydellisen pullataikinan koostumuksen.
  • Muista kohottaa taikina rauhassa, vedottomassa ja lämpimässä paikassa. Taikina kohoaa tuplakokoon noin tunnissa.
  • Peitä taikinakulhon pinta liinalla tai kelmulla. Voit avittaa kohoamista nostamalla taikinakulhon lämpimään veteen altaaseen tai pitämällä kulhoa lattialla, jossa on lattialämmitys päällä.
  • Ota kohonnut taikina kulhosta ja vaivaa sitä työpöydällä. Näin saat ilmakuplat pois taikinasta.
  • Valmista haluamiasi pullia, ja anna pullien jälleen kohota kaksinkertaisiksi liinan tai kelmun alla lämpimässä paikassa ennen paistoa. Myös 40 asteeseen lämmitetty uuni voi toimia nostatuspaikkana.
  • Voitele pullat kananmunalla.
  • Paista kuumassa uunissa noin 10-12 min.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    3. 3

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    4. 4

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    5. 5

      Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

    6. 6

      Asunnoista paljastui karmeita rakennusvirheitä – taloyhtiö vaati ex-puheenjohtajaltaan 400 000 euron korvauksia

    7. 7

      Suomen eteläisin suora lähetys klo 10: ISTV seuraa Utön saaren aamupäivää upeissa maisemissa

    8. 8

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    9. 9

      Saiko joku Eurojackpot-kolmikosta jopa miljoona euroa muita enemmän? Sentinkin ero kupongilla on 435 000 euroa

    10. 10

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    3. 3

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    3. 3

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    4. 4

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    5. 5

      Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

    6. Näytä lisää