Ajankohtaista

Valikko

Vältä jouluähky! Älä tee näitä ruokailumokia jouluna

Päivien syöpöttely näkyy helposti vyötäröllä.
Joulu lähestyy, ja monessa perheessä ruokapöydät täyttyvät makeista ja suolaisista herkuista. Tiesitkö, että sulattaaksesi puolikkaasta suklaalevystä kertyneet kalorit, joudut kävelemään yli kolme tuntia?

Juoksemalla selviät hieman vähemmällä. Rauhallinen juoksuvauhti polttaa 60-kiloiselta hölkkääjältä tunnissa noin 611 kilokaloria.

Turun yliopistollisen keskussairaalan ravitsemusterapeutin Sari Isotuvan mukaan monen herkkusuun heikkous joulupöydässä on makea suklaa, mutta valtaosa mättää sisuksiinsa suuria määriä myös perinteisiä jouluruokia.
- Ei itsessään jouluruoka ole pahasta, esimerkiksi kinkku ei ole rasvainen liha. Se on se määrä, joka vedetään muutamassa päivässä, Isotupa jatkaa.

Isotupa peräänkuuluttaa kohtuutta ja säännöllisten ateriarytmien tärkeyttä myös joulunpyhinä. Syöpöttely kannattaa keskittää vain muutamalle päivälle.

- Pidä joulu lyhyenä, ettei joulu jää päälle, Isotupa ohjeistaa.

Ravitsemusterapeutti muistuttaa kuitenkin, että muutama vyötärölle kertynyt kilo sulaa yleensä itsestään, kun normaali arki jatkuu.
- Jos on arki kunnossa, niin ei se kolmen päivän herkuttelu ole pahasta.

Viisi parasta vinkkiä

Näillä vinkeillä voit välttää jouluähkyn, jos malttia riittää.

1. Valitse
Kymmentä ruokalajia maistellessa ruokaa tulee syötyä jo melkoinen määrä. Valitse ruokia, joista todella nautit, ja eläydy joulun tunnelmaan. Laita mukaan puolet salaattia.

2. Ei kohteliaisuudesta
Sukulaiset voivat odottaa, että ruokaa pitäisi ahmia. Älä nauti ruokaa kohteliaisuudesta, vaan sano, että olet jo kylläinen, ja kiittele ruoan määrää ja makua.

3. Ei alkoholia
Glögi ja jouluolut sisältävät paljon energiaa. Jos juot, muista määrä. Konjakki ja makeat alkoholijuomat ovat kaloripommeja.

4. Varo suklaata
Yhdessä suklaakonvehdissa on yli 30 kilokaloria. Jouluun tietysti kuuluvat konvehdit, mutta koko rasiaa ei kannata nautiskella kerralla.

5. Nauti hitaasti
Syö joulupöydän antimia hitaasti ja nautiskellen mauista. Älä kasaa lautasta täyteen, vaan ota sitten lisää, kun lautanen on syöty loppuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    3. 3

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    7. 7

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    8. 8

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    9. 9

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    3. 3

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää