Teijo

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihje: Toto76 Oulu 10.12.2016

Toto76
Oulun varmat löytyvät vaikean kierroksen päättävistä lämminveristen kovimmista sarjoista. Suomenhevosten huippulähdössä Suivikas saa tiukan haasteen nimikuskilla vahvistuvalta Virijorilta.

Toto76-1

Suosikki: Tammalähtö on totutusti avoin kilpailu, josta ei selviä muutamilla rasteilla. Mikäli 8 Also Starring välttää pussituksen, se osallistuu taatusti kärkitaistoon. Hevonen on ollut hyvä jokaisessa kolmessa tauon jälkeisessä syksyn juoksussaan. Ensimmäisellä kerralla se kiri hurjan Faith In Lifen jälkeen selväksi kakkoseksi ja voitti seuraavaksi leikitellen kevyemmän sakin keulasta. Viimeksi tamma putosi Bodenissa kovassa kiihdytyksessä yllättäneen laukan jälkeen viimeiseen pariin ulos, mistä kiri vahvasti kolmanneksi.

Haastajat: Lokakuun puolivälissä Lahden tammalähdössä 3. sisältä kovalla ajalla kärkirintamaan kirinyt 7 She’s So Lady oli välillä yhdestä startista pois, mutta näytti viime kilpailussaan, että sen kunto on yhtä mallillaan. Hevonen sitkisteli 2. radalta ilman vetoapua kolmanneksi.

Komeasti kesän paussin jälkeen tositoimiin palannut 1 Moonwhisper on vahvoilla, mikäli viime startin vaisuus oli vain tilapäistä ja talvikengät eivät ole liikaa sitä vastaan. Hienoja kirejä esittänyt tamma hyytyi reilu kuukausi sitten Seinäjoella pahasti kuolemanpaikalta ja vetäytyi tauolle nuolemaan haavojaan. Huippuavaaja pystyy pitämään keulat sisäradalta. Pelaajien kannattaa kuitenkin huomioida, että valmentaja varoittelee tallikommenteissa hokkikenkien haitoista.

2 Vincitrice on pistellyt parastaan syksyn kilpailuissa. Se kirmasi Lahdessa ylivoimavoittoon 2. sisältä ja kiersi seuraavaksi Jyväskylässä näyttävästi koko porukan viimeisestä parista. Viimeksi tamma nousi hänniltä kakkossijan tuntumaan. Mikäli volttilähtö ei aiheuta ongelmia autolähtöihin keskittyneelle hevoselle, se on yksi voittoon pystyvistä.

3 Christel Face on varma suorittaja, joka kannattaa myös rastata lapuille. Se ei saanut kolme kilpailua sitten ajoissa mahdollisuutta Also Starringin peesistä ja tuli voimissaan maaliin. Viimeksi tamma kiersi piippuhyllypaikalta selissä asiallisesti kolmanneksi.

Yllättäjä: Viime vuonna upeasti pärjänneen 13 Hilde Småbon tämä kausi on ollut katkonainen. Se on päässyt kilpailemaan vain neljästi. Viime sijoitukset eivät anna oikeaa kuvaa hevosen iskukyvystä, sillä se jäi Kouvolassa kuolemanpaikalle ja Oulussa pussiin.

Pelijakauma: Also Starring ja She’s So Lady ovat alipelattuja ja Moonwhisperiä on rastittu liikaa.

Juoksunkulku: Moonwhisper alkaa johtaa joukkoa ja Christel Face tai Also Starring juoksee sen takana.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-2

Haastajadivisioonakarsinta on vielä tammalähtöäkin tasaisempi. Jo suosikin nimeäminen on makuasia ja yhdenkään osallistujan voittosaumoja ei voi kokonaan tyrmätä. Lyhyt matka sekoittaa entisestään soppaa.

Suosikki: IS Ravien valinta rankingin kärkinimeksi on sähäkkä 3 Prince Dean, joka on tehnyt koko syksyn hienoja juoksuja kehnoilta lähtöpaikoilta. Viimeksi se pääsi matkaan hyvistä asemista ja leikitteli köykäisessä lähdössä voiton piikistä, mistä ei ole aikaisemmin ollut pontevimmillaan. On mielenkiintoista nähdä, millä taktiikalla ruunalla ajetaan T76-tasolla, kun sen kurja arpatuurikin on kääntynyt.

Haastajat: 2 Boulder Luke voitti vastaavan lähdön Kouvolan kierroksella kuukausi sitten. Se sai 3. ulkoa hyvää vetoapua kirivaiheessa 3. radalla ja paiskasi maalisuoralla helposti kärkeen, kun suosikki oli keulasta täysin ponneton.

Välillä neljän kuukauden tauolla ollut 5 Sort Of Sorrow ei ole ollut vielä parhaimmillaan, vaikka piti viimeksi piikistä niukkaan voittoon. Sitä ennen se jäi selvästi Prince Deanin varjoon. Upeasti alkukaudella menestyneen hevosen luokka riittää voittoon ja se on voinut mennä taas eteenpäin starttien ansiosta.

Voitokas 10 Rim Bay Kickapoo oli vielä alkusyksyllä loistava kaikilta juoksupaikoilta, mutta on pieni arvoitus heikosti sujuneiden viime juoksujen ja yhden poisjäännin jälkeen. Se pilasi Seinäjoella pelinsä laukkaan. Ruunan tehtävä oli viimeksi Vermossa toivoton kaukaa hänniltä, mutta ei sen kirisääkään ollut tuttua rähinää.

Kolme helppoa keulavoittoa peräjälkeen napanneen 7 Indyana Polissin vastus kovenee niin paljon, ettei se ole kovin kiehtova pelihevonen. Ruuna sai vetää viimeksi Vermossakin lönköttelyvauhtia.

Yllättäjät: Keskisyksyllä vakuuttaneen 12 Donnie Brascon viime juoksut eivät ole menneet lainkaan putkeen. Se on etenkin reipasvauhtisessa lähdössä oiva yllätysmerkki.

Kesätauon aikana uusiin maisemiin Pohjois-Suomeen siirtynyt 8 Smooth Criminal on ehtinyt startata kolmesti Bodenissa. Se oli kahdella ensimmäisellä kerralla ylivoimainen piikistä, mutta taipui viimeksi viidenneksi, koska ei päässyt juuri yhtään rauhoittamaan vauhtia 2600 metrillä. Etenkin toissakertaisen juoksunsa perusteella ruuna on huomioitava kasipaikaltakin.

Pelijakauma: Boulder Lukea ja Indyana Polissia on pelattu selvästi liikaa. Sort Of Sorrow ja täysin unohdettu Donnie Brasco ovat edullisimmat rastit.

Juoksunkulku: Radoilta 1, 3-5 ja 7-8 avataan lujaa. Prince Dean on todennäköisin keulahevonen.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-3

Suosikki: Kyvyt esiin -divisioona on monesti arvoituksellinen Se voi olla sitä nytkin, mutta IS Ravit yrittää selvittää sen varmalla. Toinen vaihtoehto on tukeva rastitus, mutta siihen ei ole varaa jokaisessa kohteessa. Teräväaskelinen 6 Shestheone Pellini piti kolme kilpailua sitten reipastempoisessa juoksussa piikistä pintansa ja kiri viimeksi 2. ulkoa väkisin ykköseksi. Näiden starttien välissä hevosen juoksussa ei onnistunut mikään ja sen kilkpailun saa unohtaa.

Haastajat: Toissa kerralla 1. kurvin laukan jälkeen vielä selvään voittoon edennyt 4 Man Of Mill oli viimeksi Lahdessa selkeä pettymys ja taipui viidenneksi. Vauhdikasta ruunaa ei kannata vielä unohtaa yhden kilpailun perusteella, vaikka vastuskin kovenee selvästi ylisarjassa.

Vihreä 7 Impress It on vielä kääntämätön kortti. Ruuna aloitti lokakuussa uransa kahdella selvällä keulavoitolla, mutta se kohtaa nyt paljon aiempaa kovemman vastuksen. Lisäksi hevosen juoksusta tulee luultavasti monimutkaisempi.

Ruotsalaisesta huipputallista loppusyksyllä hankitun 3-vuotiaan 1 Rapido Follon ennätys on omilla sekuntiluvuillaan, mutta sen ensimmäinen Suomen juoksu meni laukkailuksi. Sitä ei sovi vielä tuon juoksun perusteella unohtaa, mutta syntymämaassaankin epävarmasti esiintyneellä varsalla on edelleen ilmeinen laukkariski.

Yllättäjät: Kolmevuotiaan 9 Hilarious Hangoverin kunto ei ole romahtanut, vaikka sen tulosrivistö on rumentunut kovasti. Se sai Oulussa liian raskaan juoksun ja lopetti viimeksi takamatkalta aivan hyvin täysin epäsopivan matkavauhdin jälkeen.

10 Hiphop Highlight on parantanut viime kilpailuihinsa. Se kiri viimeksi vetämättömästä selästä mukavasti voittoon. Keulahevosen rinnalta loppukaarteessa ulos kammennut ja kolmanneksi jäänyt 2 Quick Diesel teki suunnilleen samanveroisen juoksun.

Pelijakauma: Shestheone Pellini on löydetty yllättävän suureksi suosikiksi. Man Of Mill ja Hilarious Hangover ovat hurjasti aliarvostettuja ja Impress It on mitättömällä kokemuksellaan ylipelattu.

Juoksunkulku: Keulaan avaava Man Of Mill päästänee Shestheone Pellinin suosiolla vetotöihin.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-4

Suosikki: Kovaluokkaisten 6 Pilskerin ja 8 I.P. Soturin tauot mutkistavat lähdön puntarointia. Paljon kovempia hevosia pölyttänyt Pilsker satutti kesällä jalkansa tarhassa, minkä takia on ollut kilpailematta. Sillä ei ole päästelty huippuvauhteja treeneissä, mutta se ei ole vaatinut ennenkään kovaa pöllytystä. Pilsker on ilman muuta heti kuumimpia pelihevosia näin paljon normaalia heikkotasoisemmassa T76-lähdössä.

Haastaja: Hurjaennätyksinen 7 Savon Kuukuiskaaja ei ole tänä vuonna aivan vastannut odotuksia hienon 5-vuotiskauden jälkeen, mutta eipä se ole kauhean uutterasti kilpaillutkaan. Oriin viime kilpailu antoi selviä viitteitä nousuvireestä, sillä se pakeni keulasta karkuun takamatkojen kovilta ykkössarjalaisilta.

5 Pehveri oli viimeksi onnekas, sillä se olisi jäänyt keulasta toiseksi, ellei rinnalla jyrännyt vastustaja olisi laukannut juuri maalilinjalla. Oriin on pystyttävä tällä tasolla parempaan, mitä se on viime juoksuissaan näyttänyt.

2 Ainon Ilo on sitkistynyt selvästi syksyllä, sillä se ei ole yleensä ollut hanakka tekemään töitä. Se oli lokakuussa Lahdessa keulasta oikein hyvä kolmas ja kiri sen jälkeen Porin T76-finaalissa ulkokautta positiivisesti kolmanneksi. Tamma oli Porissa selvästi parempi kuin sitä helpomman reissun saanut Savon Kuukuiskaaja. Ainon Ilon viime sijoituksen voi unohtaa, sillä se taivalsi pitkään kuolemanpaikalla.

Yllättäjät: Parhaiten vapaalla radalla kulkeva 3 Turtilo oli viimeksi oikein sitkeä kakkonen kuolemanpaikalta.

Aiemmin mainittu I.P. Soturi kulki välillä voitosta voittoon, mutta sen tulosrivistössä ei näy enää yhtään tolppaa. Tasavauhtinen, mutta väkivahva vääntäjä oli viimeksi perin epävarma ja hylättiin laukoista. Se oli kuitenkin maalissa neljäntenä. Mikäli oriin ravi luistaa taas paussin jälkeen, kuten valmentaja arvelee, se voi venyä pitkälle, vaikka sen ennätykset eivät ole likimainkaan nopeimpien luokkaa.

Todella harvoin voittava 12 Akkaatta menetti Seinäjoella luultavasti ykkössijan viimeisen takasuoran laukkaan kuolemanpaikalta. Sitä ennen lyhyt matka oli viimeisessä parissa taivaltanutta tammaa vastaan ja se jäi kuusi kymmenystä Turtilosta.

Pelijakauma: Railakkaasti ylipelattu Pehveri on väärä suosikki. Ainon Ilo ovat roimasti alipelattu ja myös Turtilo, I.P.Soturi ja Akkaatta ovat hyvin edullisia merkkejä.

Juoksunkulku: Ainon Ilolla ajetaan luultavasti keulasta. Toinen mahdollinen vetojuhta on Pehveri.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-5

Suosikki: Suomenhevosten valiodivisioonassa kilpailee poisjääntien jälkeen vain kahdeksan hevosta. Vaikka Pohjoismaiden mestari 5 Suivikas palasi viime kilpailuissaan komeasti voittopolulle, emme suosittele sitä varmaksi asti. Suht’ selvänä suosikkina armoton vääntäjä kyllä matkaan lähtee. Suivikas pääsi nousemaan Jyväskylässä 1300 jäljellä sisältä kuolemanpaikalle, mistä runttasi ratkaisumetreillä hallitusti ohi johtaneen Hullumiehen.

Haastajat: 6 Virijori kokee niin mielenkiintoisen kuskinvaihdoksen, että jotkut pelaajat voivat kokeilla sitä jopa ideavarmana. Oriin rattaille hyppää omistajan sijasta tuhansien voittojen Ari Moilanen. Virijori ei ole päässyt käyttämään viime juoksuissaan kaikkia voimiaan, mutta aivan terävimmillään se ei kyllä näyttänyt myöskään olevan loppumetreillä. Se pääsee huippumiehellä tavallista ripeämmin matkaan ja voi juosta vaikka keulapaikalla.

3 Pikkukahveli pystyy tunnetusti lyömään minkä hevosen tahansa, mutta siltä nähdään huippuonnistumisia kiusallisen harvoin. Ori laukkailee perin helposti. Sen vire jäi viikko sitten hämärän peittoon, koska se alkoi toisen kaarteen lopussa loikkia kuolemanpaikalta ja hylättiin.

4 Siirin Älli on ollut sen verran kaukana huipputasostaan, että jää syvälle haastajajoukkoon. Koska vuoden voitokkain hevonen venyy parhaiten keulasta, sen taktiikka on mielenkiintoista nähdä.

Yllättäjät: 1 Helmen Vili jäi toissa kerralla voimissaan pussiin sisäradalle. Viimeksi ruuna ei kestänyt pitkää kiriään täysillä perille, mutta voi sijoittua loistopaikaltaan helpolla reissulla yllättävän ylös.

2 Koivikon Kalle on saanut tauon jälkeen kaksi starttia alleen. Ensin se oli kevyessä sakissa toinen ja viimeksi Suivikkaan voittamassa lähdössä 3. ulkoa kiertämättä tasapaksu viides. Ori pystyy nähtyä parempaan ja erityisen positiivinen puoli oriin juoksuissa on ollut, että se on käyttäytynyt aiempaa rauhallisemmin.

Huipulle pyrkivän 10 Josveisin Jyväskylän juoksu meni harakoille parijonon ulkopuolella. Sitä ennenkin se oli näissä kovissa lähdöissä sijoituksiaan parempi ja voi pian vaikka yllättää itseään rikkaammat ykkössarjalaiset.

Pelijakauma: Suosikkikaksikkoa on pelattu hiukan liikaa. Helmen Vili, Koivikon Kalle ja Josveis ovat alipelatuimmat.

Juoksunkulku: Siirin Älli on kiihdytyksessä nopein, mutta yllättävän lujaa avaava Virijori hakee siltä nopeasti vetotyöt. Suivikas pitää kuolemanpaikalla vauhdin reippaana.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-6

Suosikki/Varma: Takamatkan jyrät ovat niin raakoja hevosia, että suosikinviittaa lähes joka startissaan heilutellut 3 Ida’s Owen jää haastajaksi. Kärkirankkaus ja varmaidea on USA:n huippukovissa varsalähdössä kilpaillut 13 All Laid Out, joka on jatkanut välivuosien jälkeen uraansa positiivissa merkeissä Suomessa. Neljästi syksyllä startanneen vahvan kirihevosen voitto roikkuu ilmassa. Ori kiri Turussakin viimeiseltä sijalta mainiosti kolmanneksi, vaikka verkkainen avauslenkki oli pahasti sitä vastaan. Vieras keskipitkä matka voi olla All Laid Outille jopa eduksi.

Haastajat: Aiemmin mainittu Ida’s Owen selvittää hyvin 2600 metriä, mutta eri asia on, riittääkö 20 metrin etumatka sille kovia ykkössarjalaisia vastaan. Ruunan komea voittoputki katkesi viimeksi lähtölaukkaan voltin kakkosradalta. Toissa kerralla se piti takamatkalta startanneen sotaratsun 12 Minto’s Romeon helposti aisoissa.

8 Maffioso Face teki todella hienon juoksun Käpylä GP:ssä, jossa jyräsi pitkällä kirillään sisukkaasti yllätyskakkoseksi. Nyt se saa valmentajan ajamien starttien jälleen rattailleen vielä Mika Forssin.

Puolet kauden 20 startistaan vienyt 5 Captivate saa todellisen tulikasteen huippujen joukossa. Vaikka sille on jäänyt monessa startissa kosolti voimia talteen, ykkössija tulisi näin vaativassa tehtävässä yllätyksenä.

Väsymätön 6 Aslan L.C. olisi yhä hurjassa kunnossa, mutta laukat ovat sotkeneet sen menoa viime kilpailuissa. Lisäksi sarjamääritys ei ole sille sattuva.

10 Breedlove tekee vahvasti tuloaan uusissa käsissä. Se kiri viimeksi iltaraveissa voittoon melko maltillisessa lopetuksessa, mutta näin kovassa sakissa tempun uusiminen ei ole vielä kovin todennäköistä.

Pelijakauma: Ida’s Owenin ylikorkeasta peliprosentista kuuluisi pitkä siivu Maffioso Facelle.

Juoksunkulku: Ida’s Owen painuu laukatta keulaan ja joku takamatkan hevosista etenee ajoissa sen rinnalle hiillostamaan.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-7

Suosikki/Varma: 3 Herbie Sisu olisi kesäkelillä huippupaikaltaan selkeä tukipilari, mutta koska hokkikengät ovat sitä vastaan, sen varmaksi pelaaminen ei ole täysin riskitöntä. Paremman puutteessa se jää kuitenkin IS Ravien vihjeiden toiseksi selkärangaksi. Ruuna oli toissa kerralla kuolemanpaikkavoitossaan loistava, eikä sen viimekertaistakaan juoksua voinut moittia samalta paikalta tätä hiukan kovemmassa lähdössä.

Haastajat: Kovapäinen 11 Ranch Kelly jaksaa aina vain ihailtavasti. Se oli Vermossa hurjan sitkeä kolmas raastavalla reissulla. Viimeksi tamma teki hienon pitkän kirin 4. ulkoa ja hävisi lopulta vain kaiken ilmaiseksi sisäradalla saaneelle Regent Zetille. Ellei Ranch Kellyllä ajeta aggressiivisesti kurjalta lähtöpaikalta, se on riippuvainen kovasta temposta.

1 Dixie Exclusive on täysin mahdollinen menestyjä, jos saa sisältä ajoissa kiriluukun. Se teki viimeksi asiallisen pitkän kirin tätä paljon helpommassa lähdössä eikä jäänyt kauas kakkossijasta. Bodenin voittostartissa hevonen sai oivaa vetoapua kirivaiheessa ja leiskautti näyttävästi muista ohitse maalisuoralla.

10 Ipod on ollut selkeä pettymys Suomen juoksuissaan, mutta on voinut piristyä tauon aikana uusissa maisemissa. Hevosen voitto takarivistä kuitenkin yllättäisi.

Valmentajakommentit Suomessa debytoivista 4 Tai Armanista ja 7 Wilda Tigern Jackista ovat sen suuntaisia, että niitä tuskin tarvitaan pelikupongeilla.

Pelijakauma: Ranch Kellyä on pelattu yllättävän vähän. Thai Armani on tallikommenttien jälkeen yliarvostettu.

Juoksunkulku: Herbie Sisu avaa keulaan ja Dixie Exclusive pystyy pitämään sen selän.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto76-1: 8,7,2,3
Toto76-2: 3,2,5,10,12,8,9
Toto76-3: 6,4
Toto76-4: 6,7,2,3
Toto76-5: 5,6
Toto76-6: 13
Toto76-7: 3
Hinta: 22,40 €

Suuri
Toto76-1: 8,7,1,2,3,13
Toto76-2: 3,2,5,10,12,8,9
Toto76-3: 6,4,7,9,10
Toto76-4: 6,7,2,3,8,11
Toto76-5: 5,6
Toto76-6: 13
Toto76-7: 3
Hinta: 126,00 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›