Mauno, Maunu

Ravivihjeet

Ravivihje: Toto4 Pori 14.7.2016

Julkaistu:

TOTO4
Porin varmaksi valitaan suosikkien sijaan lähtönsä kolmanneksi eniten pelattu Blame Pizzaz

Toto4-1

Suosikki: Avauskohteen vähistä osallistujista on jäänyt vielä kolme pois, eikä voittoa tavoittele enää kuin neljä hevosta. 5 Victor Quo Vadis on selkeä pelisuosikki, muttei IS Raveille varma. Ruunan kohtalona on erittäin todennäköisesti paikka johtavan rinnalla ja siitä voitto voi olla hieman tiukemmassa kuin oletetut peliprosentit antavat ymmärtää. Toki voitokas hevonen osaa mennä kuolemanpaikaltakin, kuten se Vermossa näytti punnertaessaan rehdisti kolmanneksi.

Kovimmat haastajat: Lähtö pelataan tylsästi kolmella merkillä, vaikka 2 Star Martini voisi olla ehdokas varmaksikin. Ruunan kohdalla on kuitenkin pieni miinus, että se on ilmoitettu kilpailevaksi kengillä. Toinen miinus voi olla, ettei keulaan välttämättä ole asiaa, vaikka hevonen pystyy torjumaan suosikin alussa. Toisin sanoen keulasta ja kengittä Star Martinin kelpaisi varmaksi, mutta nyt kumpikaan asia ei ole pakolla toteutumassa. Ruuna on ollut viime starteissaan sijoituksiaan parempi ja viihtyy erityisesti maililla.

1 Westcoast Spider on todennäköisesti edellisen kanto kaskessa keulapaikalle pääsyn suhteen. Paikka johtavan takana saattaisi olla hevoselle paras vaihtoehto, mutta Kokemäen keulavoiton innoittamana Forssin uskoisi haluavan taas koittaa johtopaikalta. Teivon startin voi unohtaa, sillä siellä huonolta paikalta touhu meni oikeastaan hiitin ajoksi muiden mukana.

Yllättäjä: 7 Lightsonlightoff ei ole nolo hevonen sekään. Suoritukset eivät tosin ole aina aivan tasalaatuisia. Ruuna ravaa tässä pienen joukon perällä ja kaikkien ohittaminen olisi yllätys.

Pelijakauma: Victor Quo Vadis on aavistuksen yliarvostettu ja Westcoast Spider sekä Star Martinin aliarvostettuja.

Juoksunkulku: Pienessä lähdössä ei ole kovin montaa mahdollista variaatiota olemassa. Todennäköisintä on, että Victor Quo Vadis ravaa johtavan rinnalla ja Westcoast Spider sekä Star Martini sisärataa jomminkumminpäin peräkkäin. WS pystyy kuskin halutessa torjumaan SM:n.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-2

ISvarma: Systeemien tukipilari löytyy toisesta kohteesta. 4 Blame Pizzaz on jäämässä kolmanneksi pelatuimman rooliin ja se on väärin. Toki ori on hakenut vielä aivan parasta virettään, muttei se viimeisissäänkään ole ollut lainkaan niin huono kuin sijoitukset osoittavat ja valmentaja lupailee tähän starttiin vielä parempaa. Seinäjoella Blame Pizzaz viuhtoi kirissä 11-kyytiä ja sen jälkeen pitkillä matkoilla juoksut olisivat voineet mennä paljon paremminkin. Nyt ori kisaa ilmeisesti pitkästä aikaa ilman kenkiä ja päässee keulaan, josta se on maililla äärimmäisen kova pala ohitettavaksi. Kansan kolmoshevosena itseoikeutettu varmavalinta.

Suosikki: 3 Fine By Me ei pysty vastaamaan varmallemme alussa, vaikka tamma väläyttikin Turussa tovi sitten yllättävän hyvää lähtönopeutta. Suosikki tekee harvoin huonoa esitystä, viimeksikin se kiri lyhyeltä tauolta hieman passiivisen taktiikan jäljiltä hyvin kakkoseksi. Ei Fine By Me hevosena lähtökohtaisesti huonompi ole kuin varmamme, mutta näin pelattuna vaaka kallistuu edellisen puoleen pelimielessä.

Kovin haastaja: 9 Callum on lähdön kolmas kova, eikä voitto kovin herkästi lipsahda tämän kolmikon ulkopuolelle. Ruuna on vakaassa vireessä ja tuntuisi saaneen iän myötä lisää nopeuttakin, joten ennen tuskainen maili alkaa olla jo ihan ok matka. Tosin nyt takarivin myötä edelle rankatut saavat niin paljon tasoitusta, ettei IS Ravit varsinaisesti usko tässä Callumin voittoon. Kahdessa viimeisessä Callum on ollut oikein rehti johtavan rinnalta.

Yllättäjät: 2 Right of Way ja 6 Gri di S.J. hakivat molemmat kakkoset Maarianhaminasta, mutta mantereella potku ei ole viime aikoina riittänyt. Ensin mainittu on toki kirinyt pariinkin kertaan sijoitustaan terävämmin, mutta saa hitaana avaajana usein hankalia juoksuja.

Pelijakauma: Blame Pizzaz on selkeästi aliarvostettu.

Juoksunkulku: Blame Pizzaz täräyttää keulaan ja Fine By Me päässee sen taakse. Johtavan rinnalle ei ole tunkua ja Callum saattaa päästä matkalla etenemään sille paikalle aika sujuvastikin.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-3

Suosikki: 5 Bel Air on myös yksi ehdokas varmaksi ja saakin sen roolin pienessä systeemissä edellisen lähdön kiinnostavimman varmaehdokkaan kaverina. Tamma on hieman ailahdellut, mutta esityksissä on itseasiassa alkanut löytyä säännöllisyyttä, vaikkei se sijoituksissa näy. Kaustisella hevonen oli oikein jämerä johtavan rinnalta tasokkaassa Isla-ajossa. Asiallinen avaaja voi päästä tässä keulaan saakka tai ainakin johtavan rinnalle, josta hevosen pitäisi siitäkin olla lähellä ykköstä.

Kovimmat haastajat: 11 Hopeless Guy ei ole todellakaan ollut arvontakoneiston suosiossa ja sen myötä hyväkuntoisen hevosen tauluun on tullut järjestäen esityksiä huonompia sijoituksia. Teivossakin ruuna kiri hyvin tuskaisista asemista 6. ulkoa. Paikka on suuri hidaste tälläkin kertaa, vaikka Porissa pitkä loppusuora onkin.

1 Ellhill's Lofty voi halutessaan olla este suosikin keulaanpääsylle. Oriin taulu ei lupaa paljoa, mutta paikka on nyt nopealle avaajalle mainio. Ykkösradalta hevonen on yllätysvalmis, mutta vain jos kengät jäävät varustekatoksille, sillä sillä balanssilla Ellhill's Lofty on merkittävästi parempi.

8 Exdellin huonosta juoksusta on aikaa, mutta kasirata laskee pelimielenkiintoa oikein merkittävästi.

Yllättäjät: 9 Prince As on yksi lähdön aliarvostetuista. Ruuna viihtyy maililla ja saa nopean avaajan takaa kelpoasemat sisällä kärjen takana. Forssassa hevonen pujotteli juuri sellaisen juoksun jälkeen yllätysvoittoon ja pystyy samaan nytkin, mikäli tilat aukeavat loppusuoralla. Nopea 10 Aqua's Solenoid on niin ikään vaarallinen lyhyellä kirillä. 4 Emmahall Laukko on hakenut parasta virettään, vaikka toki lähtöpaikatkin ovat olleet tuskaisia. 6 Going Strong kiri viimeksi positiivisesti ja ohjastaja vahvistuu vielä tähän. 12 Global Perfection oli Härmässä hyvännäköisenä pussissa, mutta puutui Teivossa kovaan vauhtiin keulapaikalla. Nyt luvassa on sopivampi selkäjuoksu.

Pelijakauma: Yllättäjäosastomme hevoset ovat aliarvostettuja ja niille olisi hyvä raivata tilaa kupongille.

Juoksunkulku: Ellhill's Lofty pystyy pitämään keulat. Bel Air tulee kyselemään siltä kärkipaikkaa etusuoralla.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-4

Suosikki: Aikaryhmän kovimmasta hevosesta ei ole epäselvyyttä, mutta 1 Huimariinan lähtöpaikka on ongelmallinen. Kova tamma on toki hieman varmistunut, muttei laukka tuntematon käsite ole, eikä sisäradalta ole varmastikaan miellyttävä kiihdyttää kiivaalle mailille. Lisäjännitystä tuo uusi balanssi, josta valmentajakaan ei osaa sanoa, että mitä se tekee. Vermossa Huimariina kiritti pitkällä matkalla hienosti Saaga S:ää, mutta nyt varmistaminen on paikallaan, kun kysymysmerkkejä riittää.

Kovimmat haastajat: Keulaan säntäävä 5 Merran Emil on ensimmäinen lisäys lapulle, vaikka sähäkkä ori on sekin laukkaillut nykyään yllättävän paljon. Maililla ja keulasta Merran Emil ei ole helppo ohitettava suosikille, vaikka sillä menisi kaikki ongelmalliselta paikalta sujuvastikin.

8 Villikunkku kärsii myös lähtöpaikasta, mutta vire on löytynyt kevään alakulon jäljiltä. Asemien löytäminen on haastavaa ja siksi ori tuntuu yliarvostetulta nyt.

Yllättäjät: 9 Apilan Pallosalama on ärsyttävä hevonen, jolla voi huumori loppua missä kohtaa matkaa vain. Oriin kohdalla on hyvä ohjenuora sisällyttää se peleihin, kun peliosuus on matalalla ja harkita ohipeliä, kun se on paljon luotettu. Nyt kyseessä on ensimmäinen vaihtoehto ja Mika Forss osaa varmasti piilotella hevosta selissä mahdollisimman pitkään. 2 Topin Musta kokee mielenkiintoisen muutoksen rattailla ja se voi piristää hieman alamaissa suorittanutta tammaa. 4 Suvi Kevätön kiri positiivisesti Lahdessa.

Pelijakauma: Merran Emilin kuuluisi näillä lähtökohdilla olla lähempänä Huimariinaa peliosuuksissa.

Juoksunkulku: Merran Emil lataa keulaan. Huimariina yrittää löytää mahdollisimman nopeasti väylän toiselle radalle.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto4-1: 5,2,1
Toto4-2: 4
Toto4-3: 5
Toto4-4: 1,5
Hinta: 1,20 €

Suuri
Toto4-1: 5,2,1
Toto4-2: 4
Toto4-3: 5,11,1,8,9,10,4,6,12
Toto4-4: 1,5,8,9,2,4
Hinta: 32,40 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt