Heidi

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihje: Toto5 Tampere 10.5.2016

Julkaistu:

Toto5
Teivon Toto5-kierroksella suurimmat suosikit varmistetaan. Lähtönsä aliarvostettu kolmossuosikki on makoisa varmakokeilu.

Toto5-1

Pelisuosikki: 5 Välähdys aloitti tämän kautensa arveluttavalla esityksellä. Orin ajatukset eivät pysyneet kasassa ja se laukkaili pariin otteeseen. Lisäksi, kun se venkoili myös kertaalleen menettäen vauhtiaan, oli hienon voittoputken katkeaminen tosiasia. Vastus on sopivaa tasoa, joten normaalilla esityksellä Ville Korjuksen suojatti todennäköisesti voittaa. Viime kilpailun jälkeen ori kilpaili harjoitusraveissa, jossa käyttäytyi Korjuksen mukaan suhteellisen hyvin.

Haastajat: 13 Rapin Aatoksen kunto ei ole kadonnut mihinkään, vaikka viime kilpailuiden sijoitukset ovat jääneet huonoiksi. Esimerkiksi sunnuntaina Vermossa tehtävä oli taustalta aivan mahdoton. Nytkin takamatka tuo ison haasteen ja esimerkiksi ravaavan suosikin lyöminen tuntuu todella haastavalta.

12 Topperin tulosrivistö ei anna oikeutta sen iskukyvylle. Viikko sitten Teivossa ruuna haparoi alussa ja laukkasi samassa mahdollisuutensa. Sitä ennen se juoksi kahdesti kovissa tehtävissä. Ilman kenkiä juostessa hevonen voittaa varmasti vielä jonkun lähdön pian.

Yllättäjät: 10 Aaron Hem voisi kuntonsa puolesta voittaakin pian. Pitkä matka sopii ja ainakin leveämmissä peleissä se on syytä huomioida.

4 Jussin Veitikka on ollut viime kilpailuissaan kaukana parhaastaan. Viimeksi Seinäjoella ruuna palasi parin kuukauden paussilta ja alkoi taipua jo viimeisen kierroksen alussa johtavan takaa. Starttiväliä on jälleen takana, mutta tuskin hevonen on ainakaan viime kertaa huonompi.

9 Suvelan Tähden tulosrivistö on päässyt hirveää kuntoon. Ruuna on merkittävästi vaarallisempi tapaus, mutta sen epäonnistumisriski on yhä mittava.

2 Paola ei kilpaillut koskaan pitkällä matkalla, mutta on vaikea kuvitella matkan tuovan ongelmaa. Tamma jaksaa puristaa ja pystyy olemaan onnistuneella juoksulla kärkihevosia.

Pelijakauma: Välähdyksen 70 % lähestyvä pelikannatus on liikaa. Topper kiinnostaa oikein 4 prosentilla.

Juoksunkulku: Jussin Veitikka pääsee aluksi vetämään joukkoa. Ravaava suosikki hakee paikan nopeasti itselleen ja tekee takamatkojen hevosten tehtävästä tukalan.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto5-2

Pelisuosikki: Oikein lahjakas 10 Gorgeous Boko on tehnyt urallaan kolme oikein hienoa esitystä. Kerran se jäi maaliskuussa suosikkina toiseksi, mutta tappio oli täysin vastustajan hyvyyttä. Viimeksi pelisuosikki juoksi keulassa, josta oli lopulta murskaava. Näistä asemista tamma juoksee todennäköisesti selässä, mutta on vaikeaa kuvitella sen tuovan ongelmaa.

Haastajat: 3 Still Counting otti huhtikuussa Forssassa ansaitun ykköstilan, sillä ruuna oli suorittanut kahdessa viime juoksussaan mukavasti, vaikka jäikin molemmissa himmeimmälle mitalisijalle. Forssan voitto irtosi keulasta helposti ja ennätysparannus on todennäköistä. Sellaisen hevonen joutuukin esittämään, mikäli meinaa haastaa suosikin tosissaan.

4 Like A Hurricane laukkaili toissa kerralla Vermossa 1. kaarteessa ja viimeisellä puolikkaalla. Viimeksi ravi kulki jälleen ja ruuna viimeisteli tätä varten voitolla todella sopivassa sakissa. Nyt voittotaistoon vaaditaan kovempi esitys, mutta varaa parantaa on varmasti.

Yllättäjät: 7 Ben Cates on suorittanut jo pidempään mukavasti, vaikka viime juoksuista puuttuvatkin voitot. Lähtöasetelmat ovat kuitenkin sellaiset, että luvassa voi olla haastavaa reissua. Tällöin voittaminen ei ole helppoa.

6 Nelilyn Saphira hävisi viimeksi 10 Convitatolle, mutta kiinnostaa tässä pelimielessä rutkasti enemmän. Tapani Salojensaaren ajokki matkasi viimeksi johtavan rinnalla, kun taas Convitaton juoksu meni selissä enemmän kuin mukavasti. Silti maalissa eroa oli vain todella niukasti.

Pelijakauma: Suosikin 63 % on yläkanttiin. Still Counting ja Like A Hurricane ovat hyvät valinnat 8 prosentilla. Ben Cates ei ole 12 pinnalla edullinen valinta.

Juoksunkulku: Still Counting ja Like A Hurricane taistelevat alussa keulapaikasta. Ben Cates edennee toisen radan vetäjäksi.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto5-3

Pelisuosikki: 6 Armani Cates ei vakuuttanut suuremmin vielä maaliskuun Teivon keulavoitossa, mutta on mennyt luonnollisesti starttien myötä eteenpäin. Viimeksi Porissa ori hallitsi jo keulasta kevyesti perille. Antti Teivainen lataa hyvällä avaajalla jälleen alkuun keulapaikka mielessä, mutta sinne pääseminen voi maksaa.

Haastajat: Viime kaudella Tammakriteriumin voittanut 9 Angry Lady aloitti kautensa huhtikuussa Vermossa. Tauko näkyi ratkaisumetreillä, mutta ei tamman esitystä voi lähteä huonoksi haukkumaan. Se teki kuitenkin keulasta heti 14-tuloksen. Parannusta on varmasti luvassa, ja sopivasti selästä tilat saadessaan on ykköshaastaja erittäin vaarallinen. Eturivissä on sellaisia avaajia, että kenttä voi hyvin kääntyä lopussa.

1 Cabernet on saanut lisää lähtönopeutta, mutta ulkoa tulevia se ei pystyne sentään torjumaan. Viimeksi tamma juoksi Armani Catesin perässä ja tsemppasi siitä toiseksi.

Yllättäjät: Cabernet saa alussa painetta 2 Holiday Ors:lta ja 3 Aqua's Solenoid:lta. Ensin mainittu johti edellisessä kilpailussaan lähtöä aivan viime metreille saakka, mutta jäi supertasaisessa neljän hevosen taistossa ulos mitaleilta. Keulassa viihtyvällä hevosella tuskin luovuttaisiin paikasta kovin suosiolla.
Aqua's Solenoid jäi viimeksi pussiin ja on muutenkin viime sijoituksiaan parempi. Aluksi keulaan päästessään se pystyy osallistumaan ainakin tototaistoon.

10 Monsieur Cannibale napsii lopussa useita päänahkoja, jos alussa hurjastellaan. Viimeksi Ari Moilasen ajokki menetti taipuvan keulahevosen takana asemiaan eikä mahdollisuuksia ollut enää vitossijaa parempaan.

Pelijakauma: Angry Lady on jäänyt hurjasti 10 % peliosuudella Armani Catesin ja Cabernetin jalkoihin. Angry Ladyn kuuluisi olla kakkossuosikki. Ideavarman paikka!

Juoksunkulku: Radoilta 1-3 ladataan kovat piippuun. Holiday Ors ohittaa Cabernetin ja haluaisi pitää keulat itsellään. Armani Cates mielii jatkossa vetotöihin, jonne pääsee ainakin Aqua's Solenoidin päästessä keulaan. Alku on todella reipas ja voi venyä pitkäksi.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto5-4

Pelisuosikki: 2 Jonesy kilpailee ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden syyskuun. Kahden vuoden takaisen Derby-voittajan luokka on hirmuinen, mutta suoraan pitkältä tauolta ei ole helppo voittaa edes iltaraveissa. Valmentaja Tuomas Korvenoja kertoi hevosen olevan kuitenkin heti pystyvä aivan kärkeen.

Haastajat: Erkki-Pekka Mäkisen taktiikkaa ei tarvitse arvuutella, kun hän on päässyt 1 Classic St Pat:n kanssa makoisiin lähtöasetelmiin. Ruunan viime kilpailu oli Solvallassa, jossa se kohtasi todella hurjan vastuksen Nuncion johdolla. Siihen nähden suoritus oli optimistisella loppumatkan ajolla mukava. Nyt porukka on sopivampi, mutta voitot ovat olleet tänä vuonna tiukassa.

9 Fiery Sid kohtasi viimeksi sen lähdön suosikkia lukuun ottamatta todella sopivan vastuksen. Ruuna kirikin 800 metrin kirillä jaettuun ykköstilaan. Hyvänä päivänä ruuna lopettaa tulisesti ja voi hyvin voittaa silloin.

10 Outlaw Mercin nykyvire on arvoitus, mutta kyvyt riittäisivät voittotaistoon takarivistä huolimatta.

Yllättäjät: 3 Magnat on suorittanut tänä vuonna kohtalaisesti, vaikka on voittanut vasta kerran. Marginaalit ovat huipulla kuitenkin pienet, ja jos puristusta puuttuu hiemankaan, jää sijoitus helpolla muuksi kuin voitoksi.

6 Rainbow Zet on tauluaan vaarallisempi. Viimeksikin sen juoksu meni aivan plörinäksi. Ori voi voittaa jatkossa jossain, mutta tässä siihen vaadittaisiin suosikeiden epäonnea.

Pelijakauma: Magnatin 17 pinnaa on reippaasti yläkanttiin.Classic St Patin kuuluisi olla suosikki.

Juoksunkulku: Classis St Pat pitää keulapaikan hallussaan ja siitä ajetaan. 4 Wannacmyguns johtanee ainakin aluksi toista rataa. Pelihevosista Jonesylla ja Outlaw Mercilla voidaan tehdä ratkaisuja ajoissa, mikäli tempo menee alas.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto5-5

Pelisuosikki: 1 Ina Star kohtaa tässä viime kertoja sopivamman porukan. Tamma on paukuttanut viime kilpailuissaan 15-tuloksia, mutta ei ole yltänyt aivan mukaan kärkivääntöihin. Tässä vastaava tulos riittää pitkälle.

Haastajat: 6 Enchanting Star avaa vauhdilla ja tähtää juoksuradalta todennäköisesti koko matkan johtoon. Ruuna ei ole kilpaillut sitten viime marraskuun, koska sen kanssa odoteltiin kesäkelejä. Se ei ole kilpaillut pitkään aikaan volttilähdössä, mutta valmentaja Tuija Irri kertoi hevosen lähtevän siten matkaan jopa autolähtöä rivakammin.

5 Joker Photo ei pystynyt talvikeleillä parhaimpaansa. Viimeksi se oli jälleen huomattavasti parempi, kun juoksi ilman kaikkia kenkiä. Ruuna kiri maalisuoralla pontevasti, mutta pilasi laukkaan. Ravilla se olisi ollut todennäköisesti toinen.

Yllättäjät: 2 Man In Black on kaikkea muuta kuin voittokone, mutta tällaisista lähtöasemista se saa todennäköisesti mukavan reissun, jollaisella saa mahdollisuuden menestyä.

14 Kalanchoe P.R. on tähän sakkiin hyvä juoksija ja se täytyy ehdottomasti huomioida, vaikka kovista esityksistä alkaa olla jo vuosi aikaa.

15 Ground Proximity pystyy nähtyä parempaan, mikäli alkaisi vain suorittaa odotetusti. Mitenkään järisyttävän houkuttava pelivalinta se ei ole, mutta kaiken ollessa kohdallaan voittokaan ei saa järkyttää.

9 Goody Tooma aloitti reilu viikko sitten pitkän tauon jälkeen uusista käsistä. Tamma jäi johtavan taakse vaille kiritiloja, mutta on mahdotonta sanoa miten paljon varoja jäi. Rainer Hedmanin ajokki on joka tapauksessa huomioitava.

Pelijakauma: Joker Photo on 9 prosentilla alipelattu, kun taas Man In Black:ia on pelattu liikaa (12 %). Ground Proximity on unohdettu 2 pinnalla.

Juoksunkulku: Enchanting Star lataa keulaan ja vastus on sellainen, että siitä ajaminen on tauosta huolimatta todennäköistä.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto5-1: 5,13,12
Toto5-2: 10,3,4
Toto5-3: 9
Toto5-4: 1,2,9,10,6
Toto5-5: 1,6,5,14,15
Hinta: 22,50 €

Suuri
Toto5-1: 5,13,12,10,4,5,2
Toto5-2: 10,3,4,6
Toto5-3: 9
Toto5-4: 1,2,9,10,6
Toto5-5: 1,6,5,14,15,9
Hinta: 84,00 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›