Uuno

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihje: Toto65 Helsinki 20.4.2016

Julkaistu:

Toto65
Vermon Toto65-kierros vaikuttaa ennakkoon suosikkipitoiselta. Kapeat laput voivat olla avain onneen.

Toto65-1

Pelisuosikki: 5 Oden Tilly ei yltänyt kauden kahdessa ensimmäisessä kisassaan tasolleen, mutta viimeksi alkulaukan jälkeen esitys antoi viitteitä paremmasta. Matias Salon valmennettava sai kiritilan vasta sata ennen maalia ja tuli perille menohaluisen oloisena. Kyvyt ovat sitä luokkaa, että omalla tasolla suorittaessa ruuna menestyy.

Haastajat: 6 Quartam De Caelo kilpailee mukavassa iskussa, kuten kahdesta peräkkäisestä voitosta voi päätellä. Viimeksi Jokimaalla Tommi Kylliäinen panosti kiihdytykseen ja pääsi keulaan. Lähtö oli melko pitkälti taputeltu sen johdosta. Nyt keulaan ei liene asiaa, mutta ruuna on yhtä vaarallinen myös selkäjuoksulla.

1 Alert Kemp on päässyt vaihteeksi mukaviin lähtöasetelmiin. Tamma lähtee vauhdilla matkaan ja pystyy kuskin niin halutessa juoksemaan keulassa. Viime kilpailuissa Tuomas Korvenojan suojatti ei ole kuitenkaan ollut parhaimmillaan, joten voittoa ajatellen sen pitää parantaa. Keulasta esitys voi olla huomattavasti parempi.

Yllättäjät: 10 Starito voitti viikko sitten lounasraveissa, kun sai vetää keulassa rauhallisesti. Ruuna sai vetää keulassa todella rauhassa ja oli sillä juoksunkululla velvoitettu voittamaan. Isto Kuisman valmennettava on voittanut urallaan kahdeksan kertaa, mutta ei koskaan takarivistä.

9 Ina Star jatkaa yhä hyvässä iskussa, vaikka ei ole pariin kilpailuun voittanut. Forssassa edelle jäi vain kovia tammoja.

2 Sacramento S on hyvä haku tähän paikkaan. Ruuna on kilpaillut jo pidemmän aikaa mukavassa iskussa ja täydellinen onnistuminen on odottanut itseään. Toissa juoksussa Seppo Juurisen valmennettava taisteli johtavan rinnalta mukavasti ja teki viimeksi kierroksen mittaisen kirin ulkoradoilla. Sopivalla selkäreissulla voittokin on mahdollinen.

Takarivi ei vie 12 Brilliant Playerin mahdollisuuksia, mutta takana oleva tauko laskee toki odotuksia. Tammaa ei voi unohtaa peleistä, sillä yhtään ylivauhtisessa juoksussa se pystyy nousemaan taistoon.

Pelijakauma: Oden Tillyn kuuluisi olla enemmän kuin 22 prosenttia pelattu. Sacramento S on hyvä merkki 4 prosentilla. Stariton 14 % on liikaa.

Juoksunkulku: Alert Kemp pystyy pitämään keulapaikan. 3 Ypäjä Hereiam päässee taakse. Quartam De Caeolo voi kiihdyttää kysymään vetotöitä itselleen.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto65-2

Pelisuosikki: Toinen Toto65-kohde vaikuttaa pitkälti 4 Bacardi Razzin heinille. Ruuna tähtää keulapaikalle, eikä kukaan lähde sille varmasti vastaamaan. Kaksi edellistä kilpailuaan Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava on juossut kyseisellä juoksupaikalla ja voittanut molemmat keskipitkät matkat 14-tuloksilla. 2100 metrin matkan suosikki pystyy menemään tarvittaessa 13-pintaan, johon muut eivät taida päästä.

Haastajat/yllättäjät: 2 Ida Glitter joutui avaamaan viikko sitten 08,5-vauhtia. Vauhdikas alku painoi lopussa sen verran, että ykköshaastaja taipui keulasta kolmanneksi. Tässä on tarjolla makea juoksupaikka johtavan takaa, josta voi yrittää heittää lopussa haastetta.

9 Fine By Me:n mahdollisuus piilee suosikkikaksikon yhteenotossa jo liian varhaisessa vaiheessa. Muuten voittaminen lienee liian haastavaa, vaikka Harri Koivusen suojatti kirii selkäjuoksun jälkeen vauhdilla. Viime juoksussa se otti periaatteessa maksimit, koska kovakuntoinen Dreambow sai hääriä keulassa rauhassa.

8 Make Me Happy ei ole hetkeen voittanut, mutta vireen puolesta sellainen voisi olla pian mahdollista. Viime viikon perjantaina Olli Koivusen ajokki tykitti hänniltä loppua vauhdilla häviten voiton todella niukasti. Toki lähtöasetelmat voivat tehdä tehtävästä mahdottoman tällä kertaa, mutta jatkossa se kannattaa huomioida vahvasti.

1 Photomani pystyy näistä asemista tototaistoon, sillä sisärata vetää lähdössä todennäköisesti. Voitto on kuitenkin liikaa vaadittua.

Pelijakauma: Bacardi Razzin 83 pinnaa on toki liikaa, mutta varmistamisen syyt ovat vähissä. Ida Glitter ja Fine By Me on alustavasti tasainen pari, vaikka edellä mainitun pitäisi olla selvähkö ykköshaastaja.

Juoksunkulku: Ida Glitter päästää Bacardi Razzin johtoon, joka vetää matkan läpi reipasta.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto65-3

Pelisuosikki: 2 Sun Capitano on kilpaillut viimeksi joulukuussa. Ari Moilasen ajokki esitti silloin sellaisia otteita, että se on huomioitava suoraan tauoltakin. Valmentaja Mika Ahlströmin mukaan ruunalla voi olla liikaa virtaa alussa, eikä laukkaa voi sulkea pois kokonaan. Odotukset eivät ole muutenkaan huipussaan.

Haastajat: 7 Classify Tof jäi lauantaina Vermossa roikkumaan alkumatkasta kolmannelle ja oli pakotettu peruuttamaan hännille. Juoksupaikka löytyi jatkossa 4. ulkoa, josta Hannu Torvisen ajokki kiri aika pitkälle maksimisijoitukseen. Lähtöasetelmat ovat jälleen haastavat, eikä juoksun onnistumisesta ole takeita. Onnistuessa ori pystyy voittoon.

11 Swagman voi saada muita pelihevosia tasaisemman reissun, jollaisella paukut säästyvät loppuun. Viime kilpailussa ohjastaja Hannu-Pekka Korven taktiikka oli vielä passiivinen, eikä hän halunnut ajaa orilla pitkää kiriä. Kiritilat löytyivät tämän johdosta liian myöhään. Hevosen lopetus oli väkevä, joka enteilee hyvää tätä kilpailua ajatellen. Kakkossuosikkimme kestää pidemmänkin kirin tarvittaessa.

9 Cruise Line on suorittanut kahdessa viime juoksussaan tasollaan. Ruuna oli ensin keulapaikalta omaa luokkaansa ja vyöryi jälkimmäisessä helppoon ykköstilaan johtavan rinnalta. Kari Savolaisen suojatti pystyy menestymään myös selkäjuoksulla.

Yllättäjät: 5 Misty Ray onnistui kolmesti peräkkäin voiton arvoisesti, mutta muistutti viimeksi epäonnistumisalttiudestaan, kun tamma laukkaili alkumatkasta hylkäykseen. Etukäteen sen suoritusta on vaikeaa arvioida.

1 Rally Troll sai viimeksi Forssassa kiritilat johtavan takaa vasta alle 100 metriä maaliin, eikä ehtinyt vihaisesta spurtista huolimatta voittoon. Mikko Huttunen pyrkii varmasti hyödyntämään lähtöasetelmat, eikä ruuna voitto saa järkyttää.

4 Cold Hard Lady oli viimeksi pettymys, mutta ei sitä voi täysin tyrmätä yhden kilpailun perusteella.

6 Rooney näytti vyöryvän Killerillä 800 metrin kirillä voittoon, mutta vastustaja kontrasi sille maalisuoralla. Kyvyt riittäisivät voittoon saakka.

Pelijakauma: Sun Capitano on väärä pelisuosikki. Meidän papereissa se on vasta nelossuosikki. Classify Tof:n 16 prosentissa on kasvunvaraa. Swagman on 11 prosentilla tykkirasti.

Juoksunkulku: Rally Troll saa 3 Superioren kimppuunsa. Mikäli tämä riistää vetotyöt on Cold Hard Ladylla mahdollisuus päästä halkomaan tuulta.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto65-4

Pelisuosikki: 8 Tupla-Erkki on kilpaillut kahdesti tänä vuonna ja on esittänyt molemmissa juoksuissaan kovaa kuntoa. Forssan juoksu viime perjantaina vesittyi kuitenkin lopussa harmillisesti. Ori oli mankeloinut koko matkan johtavaa ja hankki otteen tästä varmasti. Hieno esitys pilaantui kuitenkin, kun hevonen ajautui aivan lopussa ulos radalta ja hylkäykseen meni kakkossija. Ehjällä juoksulla ykköstila on lähellä.

Haastajat: 3 Konrad on voittanut viime aikoina kolmesti - joka kerta keulapaikalta. Edellisen voittonsa Mika Leinon ajokki otti Porissa, kun rinnalla runtannut sortui laukalle, eikä ulkoa kirinyt ehtinyt ohitse. Viime juoksussa ruuna yritti haastaa sisäkautta voittanutta Tupla-Erkkiä siinä onnistumatta.

5 Tytön Totemin on kohonnut sen verran kovaan lyöntiin, ettei voitto yllättäisi edes tällä tasolla. Viimeksi Seinäjoella ori teki 1200 metrin kirin kolmatta ja hävisi vain kovalla Suolalle. Toki pitää huomioida, että Sauli Keski-Koukkarin valmennettava osaa myös laukata.

Yllättäjät: 10 A.T. Erika menetti Jokimaalla maaliskuun viimeinen päivä menestystä loppukaarteen laukkaan. Mikkelissä ravi maittoi jo eikä voittokaan jäänyt kauas räväkän kirin päätteeksi. Ravilla voittotaistoon osallistuminen on hyvinkin mahdollista.

7 Muiston Prinssi teki viimeksi mukavan tuloksen Forssassa, mutta se mairittelee. Ori pääsi takarivistä huolimatta johtavan taakse. Maalisuoralla se tuli vain kohtalaisesti, eikä pystynyt haastamaan esimerkiksi Tupla-Erkkiä ollenkaan.

1 Hilin Ihme menestyy aina jossakin määrin, kun pysyy ravilla. Viimeksi edelle ei jäänyt kuin kovakuntoinen Villihuuma.

2 Varjonova on saanut kaksi starttia kroppaan ja voi pian voittaa tälläkin tasolla.

Pelijakauma: Tupla-Erkin 33 % on reippaasti alakanttiin. Tytön Totemi on ylipelattu 21 pinnalla. A.T. Erika on hyvä merkki suosikkia varmistaville.

Juoksunkulku: Konrad lataa keulaan ja saa alkumatkalla Tupla-Erkin kimppuunsa. Konradin keulataktiikka ei olisi järkytys, koska se on kulkenut hyvin siltä paikalta. Todennäköisemmin suosikki pääsee johtoon.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto65-5

Pelisuosikki: 4 Amazing Soul on vaikeasti kukistettavissa, koska pääsee todennäköisesti halkomaan tuulta. Jukka Kinnusen ajokki palasi lauantaina tauolta ja osallistui kivikovaan Helsinki-ajoon. Kiristä puuttui ymmärrettävästi lennokkuus ja sijoitus jäi vaatimattomaksi. Tehtävä on nyt aivan erilainen ja vastaavana tamma on jo liki voittoa, vaikka parantaakin vielä todennäköisesti.

Haastajat: 3 Moonlight Love voitti toissa kerralla suoraan tauolta, kun sai makean reissun johtaneen Asanten perässä. Viimeksi ensimmäisen kurvin pitkä laukka tuhosi menestyshaaveet heti kättelyssä. Suosikin haastaminen on mahdollista, mikäli juoksu menee nappiin.

5 Part Two juoksi lauantaina tätä selvästi kovemmassa lähdössä ja tehtävä oli jo ennakkoon todella haastava radalta 12. Tamma iski taustalta vapaalle radalle loppukaarteessa, mutta laukkasi mahdollisuutensa.

Yllättäjät: 2 Bosses Lily ei ole vielä tänä vuonna lähtenyt lentoon, mutta kykyjä olisi huomattavasti parempaan.

9 Thula Sana kuuluu lapulle, jos sinne laittaa enemmän tavaraa. Tamman kyvyt ovat selvästi taulua paremmat.

8 Fire Spruce teki maaliskuussa kaksi mukavaa esitystä, kun voitti molemmat. Kaksi viikkoa sitten Vermossa tamma antoi kuitenkin johtavan rinnalta pahasti periksi, joka pistää hieman mietteliääksi. Vaikka Juha Utalan ajokki suosittaisi jälleen tasollaan, lienee suosikin kaataminen liian kova pala purtavaksi.

1 Elora Hanover palaa tauolta, jossa oli jalkavamman takia. Valmentaja Pekka Korven mukaan tamma on saanut paljon treeniä. Ykkösradalta tamma voi roikkua totoon, jos saa pidettyä suosikin selän alussa.

Pelijakauma: Amazing Soul on peliosuuttaan (53 %) todennäköisempi. Moonlight Loven 25 prosenttia on hieman yläkanttiin.

Juoksunkulku: Elora Hanover pitää Amazing Soulin selän. Part Two etenee rinnalle.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto65-6

Pelisuosikki: Illan kolmas suuri suosikki kilpailee Toto65-pelin päätöskohteessa. 6 Carmela oli hyvä heti Killerillä kuun ensimmäinen päivä, kun palasi liki vuoden kilpailutauolta radoille. Viikon takainen esitys Vermossa oli kuitenkin vielä pari napsua hurjempi. Tamma joutui hehkuttamaan ensimmäisen puolikkaan peräti 18,5-vauhtia päästäkseen keulapaikalle. Siitä välittämättä Esa Holopaisen ajokki irtosi varmaan voittoon.

Haastaja: 2 Juliette Lax saa 20 metriä etumatkaa, joka voi olla ratkaiseva etu. Jussi Suomisen voittoputki katkesi viime juoksussa, kun hurja Villiaura jyräsi väkisin ohitse maalisuoran kaksinkamppailussa. Juliette Lax oli joutunut vetämään ensimmäisen kierroksen vauhdilla, mutta saanee nyt määrätä tempon itse. Nyt tehtävä on samanlainen kuin voittojuoksuissa, joten Carmela joutuu ahtaalle.

Yllättäjät: 4 Ryti-Tyttö aloitti kautensa helmikuussa Porissa todella lupaavasti, mutta ei ole sen jälkeen voittoon yltänyt. Tammalla on ollut ravin kanssa ongelmia, joten siihen täytyy suhtautua hieman varauksella.

3 Suhhaus voitti viimeksi nappireissulla johtavan takaa. Tamma lienee menossa yhä parempaan suuntaan, mutta parannusta tarvitaan yhä voittoa ajatellen.

10 Tuli-Karkelo kilpailee hurjassa lyönnissä. Tamma laukkasi toissa juoksussa menestystä loppusuoralla. Viimeksi laukka yllätti jo alussa, mutta ei vienyt mahdollisuuksia. Tapio Kukkosen suojatti kiri loppua 4. ulkoa vauhdilla ja hävisi vain Tähti Kepulle. 40 metriä takamatkaa lienee kuitenkin liikaa voittoa ajatellen.

Mika Forss kokeili kaksi viikkoa sitten 1 Salasanan rattailla keulataktiikkaa, joka oli lopulta täysin oikea ratkaisu. Tamma veti koko matkan tasaisen reipasta, eikä antanut haastajille mitään mahdollisuutta voiton suhteen. Luvassa on mukava reissu Juliette Laxin takana, josta totosija on otettavissa, mutta voiton uusiminen ei liene mahdollista.

Pelijakauma: Carmela (58 %) on liian selvä suosikki Juliette Laxiin nähden (31 %)

Juoksunkulku: Juliette Lax avaa keulaan ja saa Salasanan peräänsä. Juliette Lax vetää kiihtyvällä tempolla ja pyrkii tekemään takahevosten tehtävästä vaikean.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto65-1: 5,6,1,9,2
Toto65-2: 4
Toto65-3: 7,11,9,5,1,4
Toto65-4: 8
Toto65-5: 4
Toto65-6: 6,2
Hinta: 6,00 €

Suuri
Toto65-1: 5,6,1,9,2,12
Toto65-2: 4
Toto65-3: 7,11,9,5,1,4,6
Toto65-4: 8
Toto65-5: 4,3,5,2,9
Toto65-6: 6,2,4
Hinta: 63,00 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›