Heidi

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihje: Toto4 Kuopio 25.3.2016

Julkaistu:

TOTO4
Kuopiossa on helppo luottaa Kartier-laatuun.

Toto4-1

Suosikki: Ravien ehkä mielenkiintoisin asia on suomenhevoshuipulle kuuluvan 12 Camrin kauden avaus. Ori palaa maltillisin odotuksin ja takamatkaakin on reilunlaisesti. Yksi pelihevosista silti. Joensuussa johtavan takaa T76-voittoon kirinyt 8 Jamir on suosikki, eikä IS Raveilla ole sitä asiaa vastaan pullikoitavaa. Ruuna on takamatkasta huolimatta todennäköisesti lopullinen keulahevonen ja siltä paikalta se on varmasti mukana kärkitaistossa, kun rahaa jaetaan.

Kovimmat haastajat: Toissa vuoden kuningatar 11 Mokomani ei ole vielä tänä vuonna onnistunut, mutta esityksissä on ollut ihan positiivisia asioita. Ensimmäisessä startissa tuli laukka ja viimeksi hevonen oli lopussa pussissa. Ylimääräinen turha paine tuntuisi kattilassa vähenevän ja se voisi tänään jo realisoitua kärkisijana.

Paalun epävarma kaksikko 4 Iinan Maestro ja 2 Rouva Kaasu ovat laitamerkkejä myös. Ensimmäisen kunto on hieman paremmin kohdallaan, kuin jälkimmäisen, muttei Rouva Kaasuakaan passaa hyvistä asemista kokonaan unohtaa.

Pelijakauma: Camria on vaikea arvioida, mutta muuten jakauma vaikuttaisi alustavasti ihan järkevältä.

Juoksunkulku: Tähden Leevi pitää ensin keulat, mutta Jamir etenee nopeasti johtopaikalle, vaikka starttaa takamatkalta.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-2

Suosikki: Nuorten Sarja on ainoa kohde, jossa mennään vastavirtaan pelikansan suhteen. 4 Minto's Daisy Star aloitti uransa voitolla ja taulu on Nuorten Lähtöjen myötä muutenkin korea, muttei kokemattomalla hevosella ole tähän vielä suosikin roolin oikeuttavia näyttöjä. Kyseessä on varmasti lupaava varsa, mutta vastassa on rutinoituneempia hevosia, eikä laukkakaan yllättäisi viime startin perusteella.

Kovimmat haastajat: 5 Rowhill's Jack on sen sijaan kerännyt jo starttikokemusta ja hevonen oli Vermossa parempi kuin aiemmin. Se tuli 5. ulkoa 14,1/700, vaikka edessä oli huonoja selkiä ja ohjastaja hakeutui vapaalle radalle vasta loppusuoralla.

Kuopiossa ei ole helppo kiertää takamatkalta kärkeen, mutta pieni paalu auttaa nyt tehtävää. 14 Flower's Victory avasi kauden kirivoitolla ja tuskin ainakaan huonontaa tähän. Joensuun esitys ei riitä, mutta viime kaudelta ruunalla on koviakin näyttöjä ja sen kuuluisi ehkä olla tässä jopa suosikki.

Yllättäjät: 7 Sahara Headlong on parantanut selvästi otteitaan tälle kaudella ja voittakin pian. Viimeksi juoksunkulun suhteen jäi hieman jossiteltavaakin. Tauluaan selvästi paremmilla suorituksella on kautensa avannut myös 10 Grainfield Alex. 11 Anders Evo juoksi viimeksi tiukassa seurassa ja lopetti tilaa saatuaan hyvin.

Pelijakauma: Suosikki on liikaa pelattu. Flower's Victory ansaitsisi enemmän huomiota. Yllättäjistä kiinnostavat erityisesti Sahara Headlong ja Grainfield Alex, joista varsinkin jälkimmäinen melkoisesti.

Juoksunkulku: Rowhill's Jack on todennäköisin keulahevonen.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-3

Suosikki: 3 Evelyn Index on varmassa kunnossa ja perusteltu suosikki. Tamma on tehnyt parhaat juoksunsa selästä, mutta nyt lähdön rakenne taitaa heittää sen keulapaikalle. Siitä hevonen ei ole täysin varma suorittaja, eikä tietysti tammana muutenkaan, mutta hevoseen voi tällä peliosuudella suhtautua melko neutraalisti.

Kovimmat haastajat: 9 Minto's Starman ei rahojensa puolesta kuulu vielä tähän sarjaan, mutta se ei ole ennenkään tahtia haitannut. Joensuun voiton perusteella peliosuus on yläkantissa, sillä ei hevonen siellä varsinaisesti ykkössijasta huolimatta vakuuttanut, mutta toisaalta valmentaja uumoilee, että ruuna olisi nyt parempi.

2 Global Ocean on usein aliarvostettu hevonen pelillisesti ja sama tahti tuntuu jatkuvan. Toki tamma palaa nyt tauolta, eikä välttämättä ole aivan terävimmillään, mutta silti se kuuluu reilulla kymmenellä prosentilla joka lapulle mukaan.

1 Hoboken on juossut kovia lähtöjä, mutta siltikin on käynyt selväksi, että parhaat ajat taitavat olla takanapäin. Lahdessa hevonen tuli loppua juosten, kun muutkin lopettivat kovaa, mutta ei pystynyt suuremmin ohittelemaan. Ykkäsradalta tarjoutuu hyvä juoksu, mutta voitto on silti tiukassa ja peliosuus yläkantissa.

Yllättäjät: 7 Millstone's Lissom ja 8 Reborn Excalibur ovat myös olleet viime starteissa kaukana parhaastaan, mutta perusluokkahan niillä riittäisi tässäkin seurassa.

Pelijakauma: Global Ocean on alipelattu ja Hoboken sekä Minto's Starman hieman ylipelattuja.

Juoksunkulku: Hoboken on avannut ykkösradalta viime aikoina hyvin, mutta luopunee paikastaan alkumatkalla. Evelyn Index on todennäköisin lopullinen keula, vaikka Millstone's Lissomillakin saatetaan satsata.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-4

Suosikki/varma: 8 Kartier on avannut uuden kauden tyylillä, joka lupaa isoja asioita tulevaisuuden osalta. Ori on ottanut kolme voittoaan aivan mielettömän upealla tyylillä ja kulki Vermossakin parijonosta päätöskierroksen peräti 23-kyytiä. Nopealla hevosella suunnataan luultavasti paikasta huolimatta nopeasti keulapaikalle, josta sen tappio olisi yhtä suuri jättiyllätys, kuin peliprosentit osoittavat. Hevosen varmistamiselle on vaikea löytää järkisyitä, vaikka peliosuus on kova.

Yllättäjät: 12 Lissun Eerikki kuuluu ikäluokkansa lupaavimpiin, vaikka Kriterium menikin vihkoon jo karsinnassa. Valmentaja raportoi talven sujuneen hyvin, muttei hevosella taida tältä paikalta olla tässä vaiheessa kautta sanottavaa suosikkia vastaan. 9 Välkyn Tuuli on voittanut kaksi viimeistä ehjää starttiaan ja taistelee nytkin totosijasta, mikäli pysyy ravilla. 7 Akkaatta puurtaa rehdisti, mutta loppusruoalle kaivattaisiin lisää terävyyttä. 1 Vovori omaa hyvän luokan, mutta palaa tauolta. Valmentajaa ei ikävä kyllä tavoitettu. 10 Yön Aavistus sai paikallisraveissa startin alle ja jaksaa vähän kierrelläkin. 2 Temen Vilon paluu oli myös asiallinen. 6 R.R. Valssitar ja 5 Kitta hamuavat alusta saakka kärkiryhmään ja yrittävät sieltä venyä tototaistoon.

Pelijakauma: Kartierin suosikkiasema on ansaittu.

Juoksunkulku: Kartier pamauttaa ulkoakin keulaan ja sen jälkeen kyse on lienee vain voittomarginaalin suuruudesta.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto4-1: 8,11,12
Toto4-2: 5,14,7,10
Toto4-3: 3,2
Toto4-4: 8
Hinta: 4,80 €

Suuri
Toto4-1: 8,11,12,4,2
Toto4-2: 5,14,7,10,11
Toto4-3: 3,2,7,8
Toto4-4: 8
Hinta: 20,00 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt