Joni, Joonas, Jouni

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihje: Toto4 Lahti 25.10.2015

Toto4
Paljon kovemmissa porukoissa loistojuoksuja jatkuvasti tehnyt Jaguar Point sopii mainiosti suosikkivarmaksi. Kaksi kiharaista suomenhevoskohdetta antavat pohjan kahvirahoja suurempaan voitto-osuuteen.

Toto4-1

Suosikki: Kuumimmat pelihevoset 3 Go Down ja 4 Miraz olivat lähes tasapäin maalissa kaksi viikkoa sitten Kouvolassa. Aikaisemmin kiriin lähtenyt Go Down piti etunsa ja oli toinen, mutta matkan jatkuessa perässä seurannut Miraz olisi ohittanut sen. Koska uskomme Go Downin pääsevän piikkipaikalle, nostamme sen rankingin kärkihevoseksi.

Haastajat: Mirazin otteet ovat tiivistyneet kesätauon jälkeen startti startilta. Ruuna voi olla suosikkia nopeampi avaaja, mutta sille on herkästi tarjottu peesijuoksuja, ja torstaikaan tuskin aiheuttaa poikkeusta.

1 Rocket Richard ei ole menestynyt kykyjensä mukaisesti, mutta huippupaikalta starttaavaan oriiseen pitää suhtautua vakavasti. Se kiri toissa kerralla Forssassa hänniltä hyvin, mutta kompuroi viimeksi Lahdessa 1. takasuoralla yllättäen laukalle 2. sisältä.

11 Costa Blanca piti samassa Lahden lähdössä 3. sisältä tasaisesti vauhtinsa. Se on saanut kaksi starttia alleen tauon jälkeen uusissa käsissä ja voi olla jo terävämpi.

Yllättäjät: Paljon tulosriviään kovakuntoisemman 5 Ray’s Elationin on pakko onnistua lähiaikoina. Se kiri JTT-karsinnassa oikein hyvin kolmanneksi ja jäi viimeksi lähtösuoran laukan jälkeen pussiin.

6 Sundsvik Sangria lopetti kuukausi sitten mukavasti kolmanneksi Vermon pitkällä matkalla. Viimeksi tamma nousi 1300 jäljellä kuolemanpaikalle, mistä puutui maalisuoralla.

Pelijakauma: Miraz on ylipelattu ja Rocket Richard ja yllättäjämme alipelattuja.

Juoksunkulku: Miraz lienee aluksi nopein, mutta päästänee Go Downin halkomaan tuulta.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-2

Suosikki: Suomenhevosten volttilähtö hakee vaikeudessa vertaistaan. Ideasuosikkimme on huippukuskin rattailleen saava 1 Henkan Huilu, joka yrittää johtaa alusta loppuun. Tamma kulki toissa kerralla mukavasti 1. takasuoran laukan jälkeen ja kiri viimeksi voittajan tuntumaan, kun pääsi 100 jäljellä vapaille vesille.

Haastajat: Varmasti kilpaillut 8 Koivun Tähti yrittää liimautua Henkan Huilun peesiin. Viimeksi se joutui laskemaan päätössatasella keulasta kaksi hevosta ohitseen.

Toinen ohittajista oli säästöreissun sisäradalla saanut 9 Sadesälli, joka hävisi voiton vain niukasti. Viimeksi ruuna laukkasi loppukaarteessa, kun oli pääsemässä vapaille vesille.

14 Uutelan Liisi on riittävä peli tällaisiin lähtöihin. Parhaimmillaan tamma ei ole ollut, mutta voi saada lisäpotkua uudesta kuskista.

4 Asteroid paineli kesätauon jälkeen kovan ajan 4. sisältä, mutta oli lopussa vain tasapaksu. Hevonen voi petrata startin ansiosta, mutta ylipelatulta se joka tapauksessa haiskahtaa.

11 Terhon Tuuri on merkittävästi viime sijoituksiaan vaarallisempi, jos malttaa ravata loppuun. Viime startissaan se hyppäsi loppukaarteessa kesken kirinsä ja menetti kärkipään sijoituksen.

15 Millikka joutui Vermossa urakoimaan keulapaikan eteen, mihin nähden sinnitteli positiivisesti neljänneksi.

Yllättäjä: 6 Rikasson ei ole yltänyt tänä vuonna totosijoille, mutta aktiivisella kuskilla sekin on laukatta mahdollista. Ruuna nousi viimeksi hitaalla radalla kaukaa asiallisesti neljänneksi.

Pelijakauma: Peliprosentit ovat jakautuneet oudosti. Edullisimmat merkit ovat Henkan Huilu, Koivun Tähti, Sadesälli ja Rikasson.

Juoksunkulku: Henkan Huilu alkaa johtaa joukkoa Koivun Tähti kannoillaan.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-3

Suosikki/Varma: Elämänsä kunnossa kilpaillut 3 Jaguar Point on selvääkin selvempi varma, kun kovin vastustaja palaa kuukausien tauolta. Oriin tavaramerkkinä ovat olleet kovat kirit, mutta toissa kerralla se hämmästytti puristamalla pitkällä matkalla voittoon kuolemanpaikkajuoksusta huolimatta. Viimeksi hevonen ei aivan päässyt ohi Global Optionista, mutta jätti kovan Zatopek Hossin selvästi taakseen. Jaguar Pointilla on vältelty keulajuoksuja, mutta näin sopivassa sakissa siihen ei ole aihetta.

Haastajat: 2 An-Anna Bella on suoria kaksaripareja harrastaville hyvä pelihevonen Jaguar Pointin kaveriksi. Tamma oli oikein hyvä Mikkelin T76-lähdössä viimeksi. Se joutui juoksemaan ensimmäiset 700 metriä kuolemanpaikalla, jatkoi lopulta 4. ulkona ja kiri hyvin, kun pääsi vasta 100 ennen maalia vapaaksi. Jopa suosikki saa olla tamman kanssa hereillä lopussa.

Viime vuona peräti 10 kertaa voittanut 9 Vilukko ei hyvistä yrityksistä huolimatta onnistunut voittamaan alkukaudella ja jäi toukokuussa tauolle. Sen hengityselimiä operoitiin. Kolossiruunan vire on varmasti heti hyvä, mutta suursuosikin voittaminen takarivistä on ensimmäisessä startissa liikaa vaadittu.

4 Frans G voitti ensimmäisen starttinsa, kun aloitti uusissa käsissä elokuussa, muttei ole onnistunut sen jälkeen. Viimeksi se osallistui vieraaseen monté-lähtöön, jossa hylättiin laukoista. Normaalisti ruuna on ravivarma.

Edellisen tallikaveri 1 Hamtaro S ei ole ollut herkimmillään moneen kuukauteen, mutta totosijoille se voi huonolta lähtöpaikaltaan yltää, jos tempo on sopivan reipasta.

Pelijakauma: An-Anna Bella on aliarvostettu.

Juoksunkulku: Jaguar Point pystyy pitämään ratojen 6 ja 7 kovat avaajat alussa ulkopuolellaan ja saa keulat. An-Anna Bella liftaa sen takana.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-4

Suosikki: Hurjaan vireeseen puhjennut 6 Virin Eko on ehdokas varmaksi. Hevosen Mikkelin startti, jossa se joutui keskeyttämään, jäi mysteeriksi, mutta muuten se on paahtanut lähes säännöllisesti väkivahvasti. Toissa kerralla ruuna hävisi kuolemanpaikalta vain kahdelle hevoselle. Perjantai-illan välistartti Turussa sen sijaan jätti kysymysmerkkejä ilmaan, sillä hevonen laukkaili toistuvasti.

Haastajat: 12 Järvsöeld hävisi tuon Turun lähdön niukimmalla mahdollisella erolla. Se sai herkullisen reissun 2. ulkona, mistä kiri jo kärkeen, muttei aivan pystynyt pitämään asemaansa väkevässä nousuvireessä olevaa Hilpertliinaa vastaan. Kolme kilpailua sitten ruuna spurttasi vastustamattomasti voittoon ohi sisukkaan Fannikan.

1 Hevillä on ollut viime starteissaan raju pettymys. Oriista ei ole kuitenkaan löytynyt tallikommenttien perusteella mitään vikaa, ja sen vireen hakeminen jatkuu kilpailujen kautta. Hevosen kyvyt riittäisivät kirkkaasti voittoon.

5 Passita on kovassa kunnossa, mutta laukat sotkevat säännöllisesti sen juoksuja. Viime tiistaina tamma kulki alkulaukan jälkeen 1800 m 26,5-vauhtia ja ehti viidenneksi. Viitosrata ei kyllä vähennä yhtään Passitan laukkariskiä.

2 Y.P. Passi ja 7 Namu-Passi pystyvät sijoittumaan hyvin tarkoilla reissuilla, mutta voittaminen ei kumpaakaan liiemmin kiinnosta.

Yllättäjä: 9 Rilon Taikan keskiviikkoinen välistartti kieli orastavasta nousuvireestä. Alussa laukannut tamma ei ehtinyt käyttää kaikkia voimiaan lopussa porukan perältä.

Pelijakauma: Rilon Taika on mielenkintoinen rasti. Hevillä on ylipelattu.

Juoksunkulku: Y.P. Passi on aluksi nopein, mutta kaipaa selän eteensä. Virin Eko etenee matkalla voimalla piikkiin.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto4-1: 3,4,1,5
Toto4-2: 1,8,14,11,15,6,3,9,12
Toto4-3: 3
Toto4-4: 6,12
Hinta: 14,40 €

Suuri
Toto4-1: 3,4,1,5,11,6
Toto4-2: 1,8,14,11,15,6,3,9,12
Toto4-3: 3
Toto4-4: 6,12,1,5,9
Hinta: 54,00 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›