Kaapo, Gabriel

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihje: Toto76 Rovaniemi 8.8.2015

Toto76
Vahvassa vireessä viime viikonloppuna tauolta palannut Steel Anemone käy mainiosti suosikkivarmaksi. Loistavaksi ideavarmaksi sen rinnalle IS Ravit löysi Tip Chipin, jota oli pelattu perjantai-iltapäivänä lähes kaksi kertaa arviotamme vähemmän.

Toto76-1

Suosikki: Jos 5 Tuulenpojun ravi pysyy kasassa, se voi olla liian liukas muille. Toissa kerralla näin ei käynyt, vaan hevonen sortui maalisuoran alussa keulasta lyhyelle laukalle, jonka seurauksena voitto karkasi sen hyppysistä. Tuulenpoju palasi viimeksi pitkällä matkalla voittokantaan saatuaan vetää pari kierrosta varsinaista paraatihölkkää.

Haastajat: 7 Vilma Lyydia on kehittynyt hienosti. Vahva menijä on saanut koko ajan vauhtia lisää, mutta epävarmuus rienaa sitä edelleen. Viimeksi tamma jäi alkumatkalla kauas, mutta kulki sen jälkeen upeasti ja ehti vielä voittoon.

1 Tähden Tarina on ollut luotettavassa kunnossa, muttei kiinnosta paljon pelattuna. Sen moottorissa ei ole ytyä yhtä paljon kuin muilla pelihevosilla. Toki tammalla on nyt mahdollisuus päästä keulaan, mistä on halukkaimmillaan.

8 Taiskeri on ollut hyvä koko kesän. Se juoksi välillä kolmen keulavoiton putken ja oli viimeksi montén SM-finaalissa toinen. Hevosen pitää silti parantaa T76-tasolla jonkin verran.

Yllättäjät: 11 Saskun viime juoksut eivät ole onnistuneet. Kaustisella se ei saanut kunnolla kiritilaa ja viimeksi ruuna pukattiin jo 900 ennen maalia 4. radalle. Hevonen on paljon sijoituksiaan vaarallisempi ja jyrää kovavauhtisessa juoksussa korkealle.

4 Julianne Dahlian lähtöpaikka parani poisjääntien myötä, sillä tasainen avaaja on valmiiksi parijonossa. Viimeksi voimatamma teki asiallisen kierroksen kirin eikä näyttänyt tyhjältä maalissa.

Jos 10 Topmar pääsisi jollain ilveellä takarivistä kuolemanpaikalle, se pystyisi osallistumaan kärkitaistoon. Kuukausi sitten tamma jyräsi sieltä vastaavassa T76-divisioonassa vastustajansa kumoon 2600 metrilläkin. Toisten takaa hevosen mielenkiinto ei ole lainkaan samanlainen.

Pelijakauma: Tuulenpoju on liian suuri suosikki ja myös Tähden Tarina on ylipelattu. Sasku ja Topmar ovat parhaat rastit.

Juoksunkulku: Tuulenpoju menee keulaan, vaikka Tähden Tarina yrittäisi rimpuilla vastaan.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-2

Suosikki: Lähtö vaikuttaa vahvasti kahden kaupalta. Suosikin paineet saa kotikontujen 9 Fore Candy, joka voitti Rovaniemen edellisellä T76-kierroksella juhannuksena erinomaisesti onnistuneen reissun jälkeen. Toissa kerralla hevonen taipui kuolemanpaikalta, mutta lopetti viimeksi asiallisesti. Lähtöpaikka sopii hyvälle kirihevoselle.

Haastajat: 7 Callela Longshot on selkeä ykköshaastaja. Ruuna spurttasi Mikkelissä terävästi voittotaistoon, kun pääsi sisältä vapaaksi. Viime startti vesittyi lähtölaukkaan.

10 Pendolino Man kiersi juhannuksena viimeiseltä sijalta hyvin kolmanneksi ja voitti seuraavan kilpailunsa, mutta sen viime juoksut eivät ole onnistuneet. Vaikka sarjamääritys ei suosi, ruuna voi nousta reipasvauhtisessa lähdössä kärkipäähän.

Ruotsista tuleva 2 Roosevelt Zet kohtaa paljon itseään rikkaampia, joita vastaan joutuu venymään. Viimeksi ori oli epäonnekas, kun vastustaja tuli syliin, mutta oli sitä ennen keulasta asiallinen kakkonen.

Yllättäjä: 11 No Big Deal hämmästytti toissa juoksussaan, jossa jyräsi kuolemanpaikalta helppoon voittoon. Taakse jäi näiden ravien kultadivisioonassa juoksevia hevosia kuten esimerkiksi Peaberry. Viimeksi ruunan reissu ei onnistunut lainkaan.

Pelijakauma: No Big Deal on aliarvostettu.

Juoksunkulku: Boryn ja Wiss Shadow'n poisjääntien jälkeen Take Off Sound katsoo ensin keulat, mutta Callela Longshot pääsee etenemään sinne melko nopeasti.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-3

Suosikki: Suomenhevosten kovimmassa sarjassa on monta potentiaalista voittajaehdokasta. Niukat suosikin paineet saa 3 Iikori, joka on palannut kesällä vahvassa vireessä tauolta. Ensimmäisellä kerralla se hyökkäsi 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla ja jäi täpärästi toiseksi tiukassa taistossa. Hevonen kärsi myös viimeksi maalikuvatappion kuolemanpaikkajuoksun jälkeen.

Haastajat: 6 Ryti-Tytön pudottaminen kuningatarkilpailusta nosti polemiikin. Tamma on ehtinyt kilpailla jo kerran valintatilaisuuden jälkeen ja se näpäytti raatia jyräämällä takamatkalta volttiennätyksellään vahvasti voittoon.

1 Iitan Ilo löysi kesällä huippukuntonsa. Viimeksi se oli kuolemanpaikalta toinen Ryti-Tytön jälkeen. Tamma avaa lujaa ja voi vetää vaikka maaliin asti.

7 V.G. Wilman Tähti lähtee myös kovaa ja mielii Iikorin ja Iitan Ilon tavoin keulaan, mistä on tehnyt parhaat juoksunsa. Se ei ole kuitenkaan aivan yhtä sisukas kuin edellä mainitut pelihevoset.

Yllättäjät: 2 Vietteli on myös kuntoutunut. Se oli kuukausi sitten Kaustisen T76:ssä keulahevosen kupeelta oikein sitkeä kakkonen. Viimeksi peli tärveltyi laukkaan kesken matkan.

Pyörä ei ole pyörinyt kolmen vuoden takaisella Derby-voittajalla 12 Ekolokilla kunnolla pitkään aikaan, mutta viime kilpailujensa perusteella se on taas oikealla tiellä. Ori kiri Mikkelissä oikein terävästi, kun pääsi myöhään pussista ja lopetti myös kuninkuusraveissa mukavasti. Ekoloki jaksaa tehdä matkalla töitäkin, joita siltä vaaditaan takamatkalta.

Pelijakauma: Ryti-Tytön suosikkiaseman voin kyseenalaistaa ja myös Iitan Iloa on pelattu liikaa. Iikori, Vietteli ja Ekoloki ovat näin ollen selvästi alipelattuja. Myös 13 Vixen on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Juoksunkulku: Iitan Ilo tai V.G. Wilman Tähti hurauttaa piikkiin. Vauhti on reipasta, koska useammalla hevosella kelpaa ajaa kuolemanpaikalla.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-4

Suosikki: Lupaavasti aloittanut 6 Quiet Leader on noussut kokemattomien hevosten kyvyt esiin -divisioonassa suhteettoman suureksi suosikiksi, joten sen varmistaminen houkuttelee. Toissa kerralla 3-vuotias oli kuolemanpaikalta hyvä kakkonen ja kiri viimeksi takapareista pontevasti samalle sijalle. Johtavan rinnalta näitä lähtöjä ei ole helppo voittaa ja sinne ruuna voi hyvinkin jäädä.

Haastajat: Todennäköisin keulahevonen on 4 Crystal Glass, joka on voittanut sieltä kesällä kahdesti. Viimeksi se revitti ulkoratoja pitkin johtoon 11,5-avauksessa ja sai matkalla vielä prässiä, mihin nähden sinnitteli hyvin.

Kakkossuosikiksi pelatun 7 Willy Fogin on parannettava kahdesta viime juoksustaan, jotta voittaisi huonolta lähtöpaikaltaan. Se on jäänyt molemmilla kerroilla keulasta toiseksi ja nyt vastus on selvästi tiukempi. Rahkeita parempaan siltä toki löytyy.

Yllättäjät: Rutinoitu 10 Zell Memento oli pitkän tauon jälkeen vielä Kajaanissa hieman tukkoinen, mutta startin ansiosta siltä voi irrota jo eri malliin.

3 Like For You on vielä melko kääntämätön kortti. Ruuna laukkasi ensimmäisissä kilpailuissaan, mutta on menestynyt niiden jälkeen. Kemijärvellä se sai helpon reissun ja spurttasi kevyesti voittoon. Bodenissa hevonen kiri taipuneen keulahevosen takaa hyvin toiseksi.

1 M.T. Inxs sinnitteli heinäkuussa Vermossa kuolemanpaikalta positiivisesti ja kiri sitä ennen voittoon keulahevosen takaa. Se pystyy ravatessaan korkealle.

Pelijakauma: Quiet Leader ja Willy Fog ovat ylipelattuja. Crystal Glass, Like For You, M.T. Inxs, Zell Memento ja 2 Furioso Duo ovat edullisia rasteja.

Juoksunkulku: Crystal Glass johtaa ja Quiet Leader juoksee kuolemanpaikalla.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-5

Suosikki/Varma: Kovissa ikäluokkalähdöissäkin mukavasti esiintynyt 8 Steel Anemone jäi Lieksan vaisumman startin jälkeen tauolle, mistä palasi kovavireisenä kuninkuusraveihin. Tamma teki 2. ulkoa hyvän 700 metrin kirin ja hävisi voiton ennätysajallaan vain niukasti. Tuon kilpailun perusteella Steel Anemone on hyvä ehdokas varmaksi lauantaina.

Haastajat: Suosikin ikätoverilla 16 Donna Lindalla on vielä enemmän kokemusta kovista lähdöistä. Tamma hurmasi St. Michel-ravien kuolemanpaikkavoitossaan, mutta oli viimeksi T76-finaalissa vaisumpi 2. sisältä. Hevosen lähtöpaikka takamatkan toisessa rivissä kääntää vaakakupin selvästi Steel Anemonen puolelle.

9 Bone’s Quick Girl on puhjennut elämänsä kuntoon tänä kesänä. Sen kolmen voiton putki katkesi Kaustisella, missä hevosen kiri ei kantanut normaalisti perille. Viimeksi se sai puhtaat paperit ja sinnitteli T76-finaalissa 2. ulkoa neljänneksi, vaikka joutui taivaltamaan alkumatkan kuolemanpaikalla.

1 Western Girl on kokenut kesällä muodonmuutoksen. Toissa kerralla se voitti pystyyn kuolemanpaikalta, mutta viimeksi vastaava reissu oli sille tasokkaammassa lähdössä liikaa. Nyt tammalle on tarjolla makoisa juoksu keulassa tai keulan imussa.

Yllättäjä: Loppuun asti puurtava 6 Liliana Li on saavuttanut neljä kakkossijaa putkeen. Se osaa statistiikastaan huolimatta voittaakin, mutta toki tällä tasolla se vaatii kovasti myös tuuria.

Pelijakauma: Steel Anemonen peliprosentti voisi olla suurempikin. Bone’s Quick Girl ja Liliana Li ovat myös alipelattuja. Donna Lindan kannatus on yläkantissa.

Juoksunkulku: Radoilta 1, 2 ja 7 avataan hyvin. Steel Anemone hakee avauslenkillä piikkipaikan.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-6

Suosikki/Ideavarma: Kokeilemme ideavarmana 5 Tip Chipiä, joka on ollut hyvä kaikissa Suomen starteissaan, vaikka niistä vain ensimmäinen päättyi voittoon. Toissa kerralla hölkkää muistuttanut matkavauhti torpedoi hännillä matkanneen ruunan saumat ja se jäi lopussa vielä pussiin. Viimeksi ruuna kiri takamatkalta tuulispäänä maalisuoralla. Pitkä matka tuskin on vahvan sorttiselle hevoselle minkäänlainen haitta.

Haastajat: 10 Boulard on kilpaillut koko uransa kovissa lähdöissä. Kesäkuussa valmentajaa vaihtanut ori kiri Kuopiossa 4. ulkoa vauhdikkaasti kakkoseksi Savignon Blancen jälkeen ja tuli viimeksikin hankalista asemista ihan hyvin perille.

2 Miss Southwind oli kesäkuussa Rovaniemen T76:ssa toiselta radalta ilman vetoapua hyvä neljäs. Se sai myös hyvät pisteet viimeksi Bodenissa, missä sinnitteli vaativan reissun jälkeen toiseksi.

1 Dominum aloitti Joensuussa hyvällä juoksulla uudelta treenarilta. Hevonen pääsi tulemaan sujuvasti sisärataa pitkin ja kärsi tappion vasta maalikuvan perusteella. Se on hyvänä ollessaan pystynyt tekemään myös töitä juoksujen aikana.

9 Merry Broline kulki toissa kerralla hyvin pahan laukan jälkeen ja pääsi viimeksi etenemään joukon keskeltä tyhjää sisärataa pitkin lopulta toiseksi. Sen on silti vaikea riittää voittoon asti kovia suosikkeja vastaan.

Yllättäjä: 4 Bringhome The Gold on kuponkihevosia, ellei halua luottaa kuumimpiin suosikkeihin. Ruuna kiri tauon jälkeisessä juoksussaan hänniltä ihan hyvin epäsopivan matkavauhdin jälkeen, vaikkei ehtinyt viitossijaa ylemmäksi. Myös viimeksi kokematon hevonen lopetti 3. ulkoa positiivisesti ja ehti voittajan tuntumaan.

Pelijakauma: Tip Chip on hurjan alipelattu ja myös Bringhome The Gold on aliarvostettu. Boulardia, Merry Brolinea ja 14 Astaire Americaa on pelattu liikaa.

Juoksunkulku: Keulaan ensin avaava J.C. Lady Princess tarvitsee selän eteensä. Miss Southwind tai Tip Chip hakee myöhemmin vetotyöt.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-7

Suosikki: Rivin päättävästä kultadivisioonasta voi tulla hyvin värikäs juoksu, kun moni starttiraketti lataa täysillä alkuun keulapaikka mielessään. Kaahotuskilpailu olisi manaa kovalle kirihevoselle 5 Breedlovelle ja se saa paikan rankingin kärjessä. Vaikka kärkisijat puuttuvat ruunan viime tuloksista, sen vireessä ei ole moittimista. Breedlove on kirinyt kahdessa viime juoksussaan mallikkaasti ja näitä startteja ennen vaisumpi esitys johtui keulajuoksusta, joka ei yksinkertaisesti sovi hevoselle.

Haastajat: Mikäli 9 Oraclella olisi alla kunnon kilpailu, se olisi selvä suosikkimme. Viime syksynä mahtiesityksiä ennen loukkaantumistaan tehneen ruunan yllä leijuu kuitenkin kysymysmerkkejä. Se palaa pitkältä paussilta omistajansa kotitallista.

6 Peaberry näytti parasta osaamistaan viimeksi Ylivieskassa, missä kaasutti keulasta ylivoimavoittoon rataennätysajalla 11,8/1600a. Jos riuska avaaja onnistuisi pääsemään nytkin piikkiin, suosikinviitan voisi vaihtaa sen ylle.

2 BWT Hellion on keulasta eri hevonen kuin takaa, mutta sisältä johtopaikan puolustaminen ei ole välttämättä helppoa. Ori oli mielipaikaltaan omaa luokkaansa toissa kerralla Harstadissa. Viimeksi se ei ollut 2. ulkoa yhtä halukas ja jäi vielä lopussa pussiin, kun edessä juosseen vauhti laantui.

Yllättäjä: 4 Dresscode on myös huippuavaaja, joka voi hyvinkin kokeilla pikamatkalla keulajuoksua. Viimeksi se rynnisti takarivistä ulkoratoja pitkin ja pääsi pudottamaan 1. kurvin jälkeen 3. sisälle, mistä ei löytänyt lopussa kiriväylää.

Pelijakauma: Oracle on väärä suosikki. Peaberry ja Dresscode ovat alipelatuimmat hevoset.

Juoksunkulku: Radoilta 2-4 ja 6 avataan harja hulmuten. Dresscode tai Peaberry pääsee keulaan.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto76-1: 5,7,11,10
Toto76-2: 9,7
Toto76-3: 3,6,1,2,12
Toto76-4: 6,4,10
Toto76-5: 8
Toto76-6: 5
Toto76-7: 5,9,6
Hinta: 18,00 €

Suuri
Toto76-1: 5,7,11,4,10,8
Toto76-2: 9,7,10,11
Toto76-3: 3,6,1,2,12,7,10,13
Toto76-4: 6,4,10
Toto76-5: 8
Toto76-6: 5
Toto76-7: 5,9,6,2,4
Hinta: 144,00 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›