Olga, Oili

Ravit

Valikko

Ravionnettomuuden jälkeinen ilmalento päättyi kuin ihmeen kaupalla pehmeään laskuun

Julkaistu:

IKUINEN RAVIMUISTO
Tapio Perttusen ikimuistoisimmassa ravilähdössä ei taisteltu merkittävistä palkinnoista, mutta matkassa oli ankean epäonnen päätteeksi uskomaton tuuri.
Tuore isoisä ja marraskuussa 60 vuotta täyttänyt Tapio Perttunen on ohjastanut urallaan lähes 45000 ravilähtöä, joten on luonnollista, ettei sattumuksiltakaan ole vältytty.

Miehen uralle mahtuu monenlaisia ikimuistoisia voittoja, mutta mieleenpainuvin tapahtuma löytyy silti 35 vuoden takaa Seinäjoen tavallisista raveista, joissa ei taisteltu suurista palkinnoista tai merkittävistä titteleistä.

Perttusen oma ohjastettava kompuroi epäonnekkaasti itsensä nurin ja sen myötä kuskin kohtaloksi oli lähteä ilmojen teille volttityyliin. Laskeutuminen sujui kuitenkin paremmin kuin olisi voinut kuvitellakaan, sillä kovan maan kamaran sijaan Perttunen putosi ilmalennon päätteeksi kanssakilpailija Seppo Ristimäen pehmeään syliin.

– Siinä ehti ilmalennon aikana tulla pieni pelko persiiseen, että kohta sattuu, mutta meikäläisen voltti päättyikin odotettua pehmeämmin suoraan Ristimäen syliin. Seppo iski isot jalkansa yhteen, eikä Perttusen poika mahtunut livahtamaan längistä ja siihen sitä mäjähdettiin ilman isompia vauriota kummallekaan, Perttunen muistelee.

Kaksikko jatkoi matkantekoa useita satoja metrejä, ennenkuin Perttusen värittämän keskustelun mukaan edessä oli pakotettu päätyminen keskeytykseen.

– Aloin nuukana miehenä kärttämään osaani mahdollisista tulevista ajopalkkioista, kun kerran kimpassa oltiin ohjaksissa. Sepon mielestä se ei tullut kuuloonkaan, sillä olinhan ollut mukana vain osan matkaa. Yhteisellä päätöksellä tultiin siihen tulokseen, että keskeyttäminen on sitten ainoa vaihtoehto, Perttunen naureskelee.

Ravisarjassa lajin aktiivit muistelevat uransa mieliinpainuvimpia hetkiä.
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt