Leevi

Ravit

Työmyyrästä Pohjoismaiden mestari – edellisestä suomalaisvoitosta 17 vuotta

Julkaistu:

POHJOISMAIDEN MESTARUUS
Suivikasta häirinnyt luupiikki hoidettiin kuntoon ja ori palkitsi operaation kirimällä yllätysvoittoon PM-lähdössä.
Sunnuntaina Maarianhaminassa ajetussa kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruudessa nähtiin pitkästä aikaa suomalaisjuhlat. Vieskerin vuoden 1999 PM-sankaruuden jälkeen ruotsalaiset ja norjalaiset kylmäveriset ovat vieneet pidemmän korren vuosi toisensa jälkeen, mutta putken katkaisivat Suivikas ja Terho Rautiainen.

Kangasniemen rautainen kaksikko kiri takajoukoista niukkaan voittoon ohi norjalaisen Tekno Jerkenin. Voittomarginaali ei ollut suuri, mutta Terho Rautiainen arveli voittaneensa ja tuuletti villisti heti maaliintulon jälkeen.

– Katsoin, että oli siinä puoli metriä eroa. Jouduimme juoksemaan häntäjoukoissa, mutta Suivikas kiri hienosti. Tämä on Derby-voiton ohella urani suurimpia voittoja ja tuntuu hyvältä, koska meillä oli epäonnea kuninkuusraveissa, Rautiainen huokaisi helpottuneena.

Suivikas sijoittui kaksi viikkoa sitten Turun kuninkuuskilpailussa neljänneksi, mutta tuolloin hevosta häiritsi harvinainen vaiva. Oriille kasvoi alaleukaan luupiikki, joka jouduttiin lopulta operoimaan pois.

– Luupiikki vaivasi Suivikasta Turussa, vaikka hevonen oli varsinkin sunnuntain lähdöissä kohtalainen. Hevosen alaleukaan kasvoi neljän viiden sentin luupiikki ja leikkauksen jälkeen Suivikas oli kolme päivää kokonaan syömättä, mutta lopulta haava parani ja kaikki on nyt sen puolesta kunnossa, Rautiainen kertoi.

Rehtinä työmyyränä tunnettu Suivikas sai makean revanssin siinäkin mielessä, että ori otti heinäkuisessa Suurmestaruudessa kalliin maalilaukan kesken voittokamppailun. Pohjoismaiden Mestaruudesta se tienasi 16 150 euroa. Voittoaika oli 23,6/2140a.

Suivikkaan voitto oli shokki pelaajille. Oriin kerroin oli peräti 80.

PM-kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa Maarianhaminassa. Vuodesta 1978 lähtien ajettu kisa oli tauolla vuosina 2000-2005 ja sen jälkeen lähtö oli ajettu Turussa.

Ravikuningas jää tauolle

Pohjoismaiden Mestaruus oli vauhdikas lähtö, jossa ravikuningas Vitter viiletti kärkipaikalla. Hannu Torvinen ajoi norjalaisella Tekno Jerkenillä johtavan rinnalle pitämään vauhtia, ja suuri suosikki, Ruotsin Månprinsen A.M. jäi roikkumaan kolmannelle radalle.

Tekno Jerken vyöryi maalisuoralla ohi Vitteristä, mutta Suivikkaan loppukiri oli sille hieman liian vauhdikas. Vitter taisteli parhaansa mukaan ja kesti kolmanneksi. Månprinsen A.M. jäi kuudenneksi.

Ravikuningas Vitter päätti Ahvenanmaan lähdössä ikimuistoisen menestyskautensa, sillä kuningasta odottaa seuraavaksi kilpailutauko. Taustajoukot olivat tyytyväisiä sen suoritukseen.

– Mika Forssin mukaan ori ei ollut aivan 110-prosenttinen, mutta olen oikein tyytyväinen suoritukseen. Vitter sai kuitenkin matkalla vähän prässiä. Hevonen jää nyt tauolle. Varmaan vuosi on ehtinyt vaihtua, kun seuraavan kerran kilpailemme, valmentaja Jalmari Svart paljasti.

Maarianhaminan ravipäivän hahmo oheislähdöissä oli Olli Koivunen, joka ajoi peräti neljä voittoa isänsä Harrin valmentamilla hevosilla.

Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt