Atso

Ravit

Miljonääri Reima Kuislan jenkkiori hurmasi Turussa – tilille 20 000 euroa ja lippu suurkilpailuun

Julkaistu:

KUNINKUUSRAVIT
Kuninkuusravit ovat ennen kaikkea suomenhevosten juhla, mutta radalla esiintyi myös hienoja lämminverisiä.
Suomenhevosten perinnejuhlassa Kuninkuusraveissa miteltiin myös lämminverivoimin. 5-vuotiaille avoimessa L. Fabritiuksen Muistoajossa voittajalle oli tarjolla paitsi 20 000 euroa, myös pääsylippu 17.8. Ruotsissa Solvallassa ajettavaan miljoonan kruunun Jubileumspokaleniin, jossa ovat yleensä mukana kaikki pohjoismaiden viisivuotistähdet.

Sijoittajamiljonääri ja kovasti hevosiin satsaava Reima Kuisla toi omistamansa D.D.’s Hitmanin talvella USA:sta Eurooppaan ja Petri Puron talliin Halmstadiin. Pikkuori on kilpaillut hyvällä menestyksellä pitkin poikin Pohjoismaita alkukauden ja esiintyi sunnuntaina Turussa ensi kertaa suomalaisille.

Hevonen antoikin upean näytön kyvyistään ja kiri lennokkaasti sekä helposti karkuun Suomen parhailta viisivuotisvoimilta Victory Bonsailta ja Jontte Boylta.

Voittotulos oli hieno 12,7/2100 metriä. Ohjastaja Jorma Kontion mukaan oriilla ei tarvitse kumarrella kuvia Solvallassakaan, vaikka vastaan asettuu mm. Elitloppet-voittaja Nuncio.

– Olin nähnyt oriin juoksuja Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Tiesin, että se on kova kirimään, Kontio kertoi ensimmäistä kertaa ohjastamastaan hevosesta.

– Tämä voitto tuli todella helppoon tyyliin. Veri punnitaan todella seuraavassa startissa, mutta kyllä kai tällä voi lähteä menestymään siihenkin tehtävään, Kontio muistutti.

Reima Kuislalle voitto oli balsamia eiliselle Surprise Lordin kolmossijalle. Mies kun oli varsin tyytymätön järjestäjien toimintaan, sillä lauantain hevosella oli ollut katosongelmia.

Miljonääri huvitti lauantaina Facebook-sivuillaan kommentoimalla, että olisi vaikka rakennuttanut omilla rahoillaan katoksen, jos olisi tiennyt, ettei niitä Turussa ole tarpeeksi.
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt