Ilpo, Tuure

Ravit

Valikko

Vermoon iskevää Pallosalamaa vaikea hillitä

Toto65
Mikäli suomenhevosille järjestettäisiin kiihdytyskilpailuja, Apilan Pallosalama olisi nimensä mukaisesti kova luu. Valmentaja uskoo kurkunpääntulehduksesta toipuneen oriin olevan sitä myös normaalissa ravilähdössä keskiviikkona.
Perttu Pohjola sai hiottua Apilan Pallosalaman tuimaan iskuun keskikesällä. Se ravasi vain voittoja ja kakkossijoja, kunnes heinäkuun lopussa Tampereen raveissa koitti romahdus. 

Koska ori hyytyi perin pohjin, valmentaja epäili jotain olevan vialla ja tilasi suojatilleen ajan eläinlääkäriltä. Selitys sammumiselle selvisi tähystyksessä. Hevosella oli kurkunpääntulehdus.

Tauti ei ollut lievimmästä päästä, vaan sen nujertaminen vaati kaksi lääkekuuria. Koska Apilan Pallosalama joutui olemaan kevyellä liikunnalla, Pohjola kertoo olevansa myönteisesti yllättynyt hevosen viime juoksusta. Se oli Turussa ennätysajallaan toinen SE-tamma Taruntuulen jälkeen.

- Apilan Pallosalama oli tauolta kovin paineissaan, kun sillä oli voitu ajaa normaalisti vain muutama viikko. Nuo asiat huomioiden pieni taipuminen lopussa oli ymmärrettävää, Pohjola sanoo.

Valmentaja olettaa, että kunnon kilpailu teki oriille terää.

- Hevosen vire meni siitä varmasti eteenpäin, ja toivottavasti se olisi myös tasaantunut.

Apilan Pallosalama on ollut niin sanottuja huumorihevosia.  Kun sitä ei ole huvittanut, se on voinut heittää läskiksi ilman sairastumisiakin.

Hyvänä päivänä oriilta on sen sijaan irronnut sellainen salamakiri, että vastustajat ovat olleet ihmeissään. Pätkänopeudessa kanssakilpailijat eivät pärjää Pallosalamalle, jolta irtoaa jopa lämminverimäiset kyydit.

Pohjolan toiveissa on Vermossa peesijuoksu.

- Eri asia kuitenkin on, kuinka Apilan Pallosalama siihen suostuu. Se on aika vaikea lähtöhetkellä ja saattaa vaikka puikkia lähtöauton puomin alta ja sen sellaista. Toivottavasti ori olisi jo rauhallisempi kuin Turun lähdössä.

- Apilan Pallosalama pystyy kunnossa ollessaan tulemaan myös keulasta, ja lähdemme ajamaan sillä voitosta, valmentaja lupaa.
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt