Akseli

Ravit

Valikko

Janne Korpi ei nähnyt eikä kuullut mitään – taiteili silti yllätysvoiton

Toto65
Lumisiin olosuhteisiin tottunut Janne Korpi näytti pärjäävänsä myös kuran keskellä.
Lumilaudan nurkkaan tältä keväältä viskannut Janne Korpi ajoi Vermossa yllätysvoiton omistamallaan Lisbethillä. Huippu-urheilija päätti aikansa tulleen kuraradalla jo viimeisellä takasuoralla, missä keskijoukosta hyökännyt valjakko pääsi yllättämään vastustajansa.

- Rata oli takasuoralla paremmassa kunnossa kuin muualla. Siksi päätin yrittää yllättää toiset lyhyellä pätkällä vauhdikkaalla hevosellani. Mitään en kyllä nähnyt enkä kuullut, Korpi jutteli kuranaamionsa alta.

Lisbeth kangistui selvästi loppumetreillä, mutta oli onnistunut nykäisemään niin suuren eron muihin, ettei sen voitto ollut vakavasti uhattuna. Vetotöistä vastannut suosikki Thelma Zet pääsi lähimmäksi.

Lisbeth ehti paljastaa lahjansa jo 3-vuotiaana, mutta koska sen tulosrivistö oli muuttunut huonoksi alkutalvella ennen taukoa Ruotsin kilpailuissa, pelaajat eivät siihen luottaneet. Myös Korvelle täysosuma oli pieni yllätys.

- Olivat tehneet talvella hyvää työtä tamman kanssa tallilla, joten kiitokset sinne. Itse olen käynyt hiittailemassa sitä enemmän ja vähemmän viimeisen kuukauden aikana. 

Lahjakas Välähdys joutui pitämään viime vuonna välikauden, mutta on palannut tositoimiin entistä ehompana. Vaikka 3100 metrin matka oli hevoselle uusi kokemus, se ei vieläkään näyttänyt saavan muista täyttä vastusta. Ville Korjuksen suojatti on voittanut helposti kaikki neljä tämän vuoden kilpailuaan.

Silmiinpistävää Välähdyksen etenemisessä on aika ajoin pään nykiminen. Korjuksen mielestä hevonen protestoi, kun hän yrittää kärryillä jarrutella sen vauhtia.

- Ori haluaa mennä. Nytkin se oli alkumatkalla niin paineissaan, että minun oli parasta ajaa se aikaisin keulaan. Joskus aikaisemmin sen varusteisiin kuului alamartingaali, joka hillitsi pään nykimistä, Korjus kertoi.

Kovimmassa lähdössä nähtiin huippujännittävä loppusuoran taisto, kun keulassa ravannut Anastacia Trot ja takasuoralla sen rinnalle hyökännyt Vilukko ottivat toisistaan mittaa.

Jättiläisen kokoinen Vilukko näytti painuvan väkisin voittoon, mutta oli niin epävarmalla ravilla, ettei kuski voinut patistaa sitä kunnolla. Niinpä Anastacia Trot kontrasi sisäkautta itsensä uudelleen kärkeen.

Teivon raviliigavarsa Arctic Madonna ei pettänyt 650-päistä omistajajoukkoaan. Vaikka 3-vuotias joutui lähtemään jo viimeisellä takasuoralla kiriin neljännelle radalle, se rutisti loppumetreillä väkisin ohi hyvin vastaan haranneen Thomas von Bentzin.

Oikea Toto65-rivi, Helsinki 6.5.

Toto65-1: 3 Anastacia Trot
Toto65-2: 6 Välähdys
Toto65-3: 4 Instant Rich
Toto65-4: 12 Lisbeth
Toto65-5: 11 Arctic Madonna
Toto65-6: 9 Bakels Birdland

Kuusi oikein -voitto-osuus 1395,80 euroa. Viisi oikein 26,40 euroa.
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt