Olga, Oili

Ravit

Valikko

Sensaatioravurin omistaja: ”Salaa odotin voittoa”

Julkaistu:

Toto75
Käsikirjoitukset ja totolaput lensivät roskakoriin, kun Kymenlaakso-ajon yllätysvoittoon tuuletti joukon kokemattomin ravuri.
Kolmevuotiaiden Kymenlaakso-ajo näytti arvaamattomuutensa. Kilpailun piti olla takamatkalta startanneiden kokeneempien kilpailijoiden temmellyskenttä, mutta kärkeen kirmasikin ratkaisumetreillä joukon vihrein ravuri, vasta kuudennen kerran kilpaillut Speed Sniper.

Pelaajat olivat samalla suut auki. Speed Sniperin nimi ei nousut ennakkospekulaatioissa esille ja sitä oli pelattu Toto75:ssä alle kaksi prosenttia. Vastassa oli sentään suurkilpailuja Ruotsia myöten voittaneita ravureita.

Outokumpulainen kasvattajaomistaja Tuomo Holopainen ei ollut lainkaan yhtä yllättynyt. Toivo oli kasvanut hänen ajatuksissaan pitkin viikkoa.

- Hevonen oli todella hyvä, kun ajoin sillä viikolla viimeistelyjä. Sen jälkeen odotin salaa voittoa, Holopainen pamautti.

Speed Sniper ei ehtinyt kesän karkeloihin eikä sitä nähty alkusyksyllä Kriteriumissakaan. Syy oli selvä.

- Tammalla oli alkukesällä pikkuvaivoja, joiden takia se ei päässyt aikaisemmin starttiin. Tähtäsimme sen jälkeen pelkästään tähän kilpailuun. Tämä oli kohokohtani raviurheilussa, Holopainen iloitsi 30000 euron arvoista voittoa.

Hän on myös Speed Sniperin valmentaja. Ohjastuksesta vastasi velipoika Esa Holopainen, jolle syksy on ollut yhtä juhlaa.

- Tuomo oli laittanut Speed Sniperin tosi hyvään kuntoon. Olen todella iloinen hänen puolestaan, menestysohjastaja yhtyi suvun iloon.

Kuski myönsi, ettei hänellä ollut suuria voittotoiveita.

- Vaikka juoksumme meni nappiin, en vielä loppukurvissakaan uskonut tällaiseen. Vasta kun Winter’s Icemania käskettiin sata metriä ennen maalia, rupesin elättelemään toiveita ohituksesta. Aivan uskomaton homma, Holopainen sanoi.

Seuraavat sijat menivät Tommi Kylliäisen talliin. Victory Pilot kiri kakkoseksi ennen Ranch Newmania. Suursuosikki Winter’s Iceman joutui tyytymään lopulta vaativan reissun hyydyttämänä nelosrahoihin.

Oracle löylytti myös suosikin

Vaikka Oracle oli voittanut kolme viikkoa sitten ylivoimaisesti kultadivisioona-finaaliin, se lähti Kouvola-ajossa altavastaajana Bret Bokoa vastaan. Hannu Torvisen ajokki ei välittänyt pelureiden näkemyksestä, vaan löi suursuosikin selityksittä.

Torvinen luotti Oraclen voimiin ja kierrätti tämän puolimatkassa Bret Bokon rinnalle, mistä valjakko puristi maalisuoralla hallitusti edelle.

- Koska Oracle oli hienon tuntuinen koko matkan, uskalsin ajaa sen johtavan rinnalle, kun vauhti laski hiljaiseksi. Ruuna on kuntoutunut ja muuttunut pörhäkämmäksi loppuvuonna. Toivottavasti se vieläkin petraa ja nousee niin hyväksi kuin on joskus ollut, Torvinen sanoi aikaisempina vuosina muhkean voittosumman Ruotsin lähdöistä rohmunneesta 8-vuotiaasta.

Suomenhevosten ykkösnimeksi syksyllä noussut Suivikas ei tunnu olevan millään pysäytettävissä. Se pesi jo kolmannen kerran peräkkäin puhtaasti kesän lähdöissä juhlineet ykkössarjalaiset.

Terho Rautiainen kierrätti suojattinsa ensimmäisen puolikkaan aikana johtaneen Hullumiehen rinnalle, mistä sisupussi jyskytti vakuuttavaan voittoon. Ravikuningas Köppinen oli yhden vaisumman startin jälkeen taas oma itsensä ja nousi hankalasta reissusta huolimatta lähimmäksi Suivikasta.

Jukka Puotilan ravuri tomerana

Näyttelijä Jukka Puotilan käsissä on lupaava tulevaisuuden hevonen. Arvovoitot olivat kiertäneet hänen ja Jouko Kempin omistamaa Zeus Kempiä, mutta Kouvolassa onni vihdoin hymyili 4-vuotiaalle ruunalle.

Juha Utalan valmentaman ja ajaman Zeus Kempin juoksu oli mahtava, sillä se joutui taivaltamaan pitkällä 3100 metrin matkalla keulahevosen rinnalla.

- Hevonen vähän touhusi pari ensimmäistä kierrosta, mutta viimeisellä se keskittyi paremmin juoksemiseen. Lopussa se jäi vähän odottelemaan toisia, ja ulkoa tullut muu joukko pääsi yllättävän lähelle. Zeus Kempiltä jäivät korvat kiinni, eikä voittaa tarvitse aina metritolkulla, Utala sanoi.

Utala on selvästi mieltynyt julkkishevoseen, joka selvisi loppukesällä ikäluokan suurimpaan kilpailuun, Derbyyn. Se sijoittui siinä kuudenneksi joukon pienimmällä voittosummalla. Kouvolasta omistajille irtosi 5000 euroa.

-Zeus Kemp on hyvä vahva hevonen. Kun se saa vielä vauhtia lisää, meillä on hyvä paketti kasassa, Utala uskoi.

Oikea Toto75-rivi, Kouvola 8.11.

Toto75-1: 4 Turparulla
Toto75-2: 6 Oracle
Toto75-3: 4 Zeus Kemp
Toto75-4: 4 Robocop Xo
Toto75-5: 1 Cold Seastar
Toto75-6: 12 Suivikas
Toto75-7: 1 Speed Sniper

Seitsemän oikein –voitto-osuus 11325,10 euroa. Kuusi oikein 39,30 ja viisi oikein 4,60 euroa.
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›