Minja, Miisa

Ravit

Ravilähetysten tuotantoyhtiö selvisi

Julkaistu:

Ravilähetykset siirtyvät vuodenvaihteessa Yle:ltä MTV:n kanaville. "Uusi" tuotantoyhtiö on valittu.
MTV ja Fintoto ovat valinneet ravilähetysten tulevan tuottajan. Tuotantoyhtiöiden tarjouskilpailu päättyi Yellow Film & TV:n ykkössijaan. Käytännössä tuotannosta vastaa sen tytäryhtiö Story Of Sports Oy.

Sama yhtiö on tuottanut ravilähetykset tähän saakka myös Yle:n kanaville. Fintoton vt. toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi kertoo, että valinta oli luonnollisesti MTV:n, mutta myös Fintoto pääsi mukaan valintaprosessiin.

- Olimme vahvasti mukana ja myös tämän valitun yhtiön kannalla, Koskenniemi myöntää.

Koskenniemen mukaan pestiin osoitettiin ihailtavan paljon kiinnostusta, eikä vanhojen tuttujen yhteistyökumppaneiden kanssa jatkaminen ollut itsestäänselvyys.

- Tarjokkaita oli hyvä määrä ja lopullinen kilpailu käytiin kahden toimijan välillä. Tiukka vääntö, mutta päättyi lopulta perustellusti voittajan eduksi.

Lauantain Ravisuora on saavuttanut Yle:n ykköskanavalle siirryttyään jopa 200 000 katsojan lukemia. Määrät tyydyttävät Fintotoa ja siellä myönnetään samoissa määrissä pysyminen haasteeksi.

- Kanavanvaihdoksen lopullista vaikutusta on vaikea arvioida etukäteen. Toivomme tietysti, että katsojaluvuissa päästäisiin nopeasti vähintään samoihin lukemiin.

- Olemme olleet tyytyväisiä Story Of Sportsin aiempaan työhön, mutta edellytämme silti uudistumista. Valinta kohdistui vanhaan tuttuun, mutta tarkoitus ei silti ole, että pysytään vanhoissa kaavoissa, Koskenniemi huomauttaa.

Yellow Film & TV:n kuuluisin tuotos on TV-sketsisarja Putous. Omat faninsa omaavat myös Hyvät ja huonot uutiset, Pasila, sekä Siskonpeti.
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt