Paula, Pauliina

Ravit

Valikko

Ponsse-Vidgrenien hevosille löytyi uusi valmentaja: "Miehessä vika, jos ei niillä menesty"

Julkaistu:

Savolaislähtöinen Marko Hakkarainen palaa pitkän kierroksen jälkeen kotikonnuilleen ja ottaa hallintaansa Einari Vidgren Oy:n tallin Vieremällä.
Marko Hakkarainen, 45, siirtää valmennustoimintansa elokuun alusta Vieremälle. Mies vuokraa Einari Vidgren Oy:n tilat ja saa raviurheilutoimintaansa pienentävältä yhtiöltä kymmenkunta hevosta treenilistoilleen.

Uuden valmentajan kertoi ensimmäisenä Iisalmen Sanomat.

- Näin on sovittu Juha Vidgrenin kanssa. Ymmärsin, että minulla on sanani sanottavana, kun jäljelle jääviä hevosia valitaan. Tarkoitus ja lupa on mahdollisuuksien mukaan ottaa myös muita hevosia valmennukseen, Marko Hakkarainen kertoo.

- Kyllä sinne jää lupaavia juoksijoita. Vähän voi laittaa paineita itselle ja todeta, että miehessä on vika, jos ei niillä pärjää.

Hakkarainen on tehnyt pitkän uran alan ammattilaisten palkkalistoilla. Hän ehti helmikuun alussa aloittaa itsenäisen toiminnan Vermossa, mutta oli sitä ennen töissä huippumiehillä. Tutuksi tulivat Pekka Korven, Stefan Hultmanin ja Kari Lähdekorven toiminta.

- Kolmisentoista vuotta oltiin emännän kanssa poissa Savosta. Kotiinpaluu, sillä sanalla kai sitä voisi kuvata. Hieman askarruttaa ammatillisessa mielessä, kun sieltä on pitkä matka joka paikkaan, mutta se onkin ainoa negatiivinen asia.

Veli-Pekka Toivanen lopetti tallin yksityisvalmentajana viime sunnuntaihin. Valmentajana ja ohjastajana menestyvä Tuomas Pakkanen on luvannut toimia hiitti- ja treeniapuna siihen saakka, kunnes Hakkarainen muuttaa Savon sydämeen.

Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt