Olga, Oili

Ravit

Valikko

Leijonatähti treenilenkillä Toto65-hevosensa kanssa - "Tuntui rennommalta kuin aiemmin"

Julkaistu:

Toto65
Kiekkotähti Antti Pihlströmin omistama Southwind Tequila palaa uusista käsistä starttiin keskiviikon Toto65-lähdössä Vermossa.
Jääkiekkoilija Antti Pihlström on tunnettu hevosenomistaja. Kilpailujen seuraamisen lisäksi mies pyrkii osallistumaan myös hevostensa arkirutiineihin, silloin kuin aika leipätyökiireiltä antaa myöten.

- Kävin viime kesänä aika säännöllisesti ajamassa hevosia, kun omistamiani oli Airaksisen Ristolla. Tänä vuonna ensimmäinen kerta oli viime viikolla, kun ajoin Tequilan kahdesta vauhtiharjoittelusta sen ensimmäisen eli rauhallisemman, Pihlström kertoo.

- Hevonen tuntui minun käteeni rennommalta kuin joskus aiemmin. Olettaisin sen olevan hyvä merkki keskiviikon starttia ajatellen. Ehkä tamman vastuuvalmentaja osaa silti arvioida kuntoa minua paremmin.

Tuulennopea laitahyökkääjä kertoo viihtyvänsä rattailla harjoitustilanteessa ja aikoo jatkossakin ehtiä mukaan treeneihin. Kilvanajoluvan hankkimista hän ei ole ehtinyt miettiä, kun peliura on vielä vahvasti kesken. 

Perheen omistuksessa on tällä hetkellä neljä hevosta, joista tähtenä maanantaina Seinäjoella toiseksi yltänyt ikäuokkavarsa Fashion Duo.

Uusi valmentaja on vanha tuttu


Marjut Ihalainen on uusi nimi Southwind Tequilan valmentajana, mutta paljastuu hevoselle hyvinkin tutuksi henkilöksi.

- Olin töissä Tom Erikssonilla, kun tamma tuli Amerikasta sinne ja se oli siellä jo minun hoitohevoseni. Välillä olin Pihlströmien mukana Ufassa auttamassa lastenhoidossa, kun Antti pelasi siellä. Reissun jälkeen menin Airaksiselle töihin, missä Tequila oli taas hoitohevoseni, Marjut Ihalainen selventää.

Jenkkitamma oli talven Pekka Korven tallissa Ruotsissa, vaikkakin kilpaili virallisesti Risto Airaksisen valmennuksessa. Nykyään se majoittuu Nurmijärvellä Vesiitti-hevoskuntolan tiloissa, jossa tallikaverina asustaa mm. Brad de Veluwe.

Taustajoukkojen odotukset keskiviikkoa silmällä pitäen ovat varovaisen toiveikkaat.

- Tamma tuli pari viikkoa sitten takaisin Ruotsista. Se on minusta ollut harjoituksissa paljon pirteämpi kuin Ruotsiin lähtiessään. Alkuviikon viimeistelyajossa se oli oikeinkin virkeä ja hyvä. On tietysti pieni arvoitus, että miten se sitten startissa suorittaa, kun moni asia on taas muuttunut.

- Se lähtee lujaa, mutta on parempi selästä. Jos vaikka päästäisiin ensiksi keulaan ja luovutettaisiin paikka sitten entiselle isännälle (Airaksinen)? Johtavan takaa uskoisin Tequilan olevan yllätysvalmis.

>> Southwind Tequila starttaa Toto65-pelin avauskohteessa numerolla kolme.
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt