Soini, Veini

Ravit

Voittokoneella edessä viimeinen askel kohti tähteyttä - "Ei minua yllätä, vaikka voitettaisiin Eliitti"

Julkaistu:

Ravit
Muun muassa moninkertaista ravikuningasta Saran Salamaa valmentanut Tapio Perttunen uskoo, että Mr Exquisite pystyy nousemaan suurkilpailujen vakiokasvoksi ja hänen uudeksi tähdeksi jo tällä kaudella.
Mr Exquisite koettaa lauantaina ensi kertaa voittaa klassisen suurkilpailun, kun se kilpailee Killerin Eliitissä. Viimeinen askel aivan huippulähtöihin on yleensä suuri ja niihin tarvittava kovuus löytyy usein vasta niissä kilpailemisen kautta.

- Minusta sillä on eväitä menestyä tällä tasolla. Se on kehittynyt kokoajan tasaisesti ja tuntuu kehittyvän edelleen. Hevonen aloitti kilpailemisen varsin myöhään, sillä se starttasi vasta kolmevuotiskauden lopussa ja silloinkin vain kerran.

- Hevonen tuntuu saavan joka vuosi lisää sellaista oikeanlaista rutiinia ja kovuutta. En näe mitään erityistä syytä, että miksei se voisi ottaa tätä viimeistä pykälää.

Mr Exquisite on tehnyt hienoa jälkeä hopeadivisioonatasolla ja ehti talvella käydä avoimella tasolla voittamassa yhden kultadivisioonafinaalin. Ori palasi tuon voiton jälkeen vielä hetkeksi "omiin sarjoihinsa" on siellä osoittanut osaavansa menestyä monenlaisilla juoksunkuluilla.

- Hevonen on ollut tosi hyvä tämän vuoden jokaiseen starttiin. Tappiot ovat tulleet vaikeiden lähtöpaikkojen seurauksena, Tapio Perttunen muistuttaa.

Mr Exquisite on saanut Killerin Eliittiin loistavan ykkösradan. Luvassa on kiivas kiihdytys ja Perttusenkin ori tiedetään nopeaksi avaajaksi.

- Mielellään ajaisin keulasta. Beatasine on kuitenkin niin nopea alussa, etten usko pystyväni sille vastaamaan. Hyvä juoksu sisäradalla saadaan silti. Toivotaan, että tulee lopussa sopivasti tilaa ja olisi sitten vielä voimia.

- Ei minua yllätä, vaikka voitettaisiin. En silti sano, että se voittaa.
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt