Olga, Oili

Ravit

Valikko

Heikki Korpi neuvottelee paluusta Italiaan

Julkaistu:

Jo 1970-luvulla menestystä Charme Asserdalin ohjastajana niittänyt ja sen jälkeen kansainvälistä mainetta myös ravivalmentajana kerännyt Heikki Korpi harkitsee vakavasti paluuta Italiaan.
Viimeiset puoli vuotta Korpi, 60, on toiminut veljensä Ilkan apuvalmentajana Ypäjällä.

Italian raviurheilu vaikuttaa olevan kaaoksessa. Ratoja on ollut kiinni, palkintoja on maksettu miten ja milloin huvittaa. Miksi edes neuvotella siihen suuntaan?

- Italiassa on aina ollut hyviä hevosia ja on edelleen. Hyvien hevosten kanssa touhuaminen kiinnostaa minua aina. Siellä on lyhennetty rästissä olevia palkintoja ja joka asiassa tapahtuu pientä parannusta.  Uusia ratoja on avattu ja lähiaikoina aiotaan avata lisää.

- Italiassa kyllä kaikki tapahtuu "lähiaikoina".

Et ole viihtynyt valmentajaurasi aikana Suomessa kovin pitkiä jaksoja kerrallaan. Mikä vetää ulkomaille?

- Suomessa on suhteessa niin kova ammattitaito ja kilpailu, että muualla on helpompi pärjätä. Niissä ihan huippulähdöissä on vaikea pärjätä missä vaan. Seuraava taso on kuitenkin helpompi valloittaa, varsinkin Italiassa. Palkinnot ovat silti hyviä silläkin tasolla. Siellä saa hyvällä hevosella helpommin kunnioitusta, eikä kaikkea tarvitse tehdä joka kerta vaikeimman kautta. Suomessa ajetaan kilpaa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Eli muualla maailmassa riittää, kun ilmestyy työpaikalle ja hommat onnistuu kuin itsestään?

- Ei se todellakaan tarkoita, ettei muualla töitä tarvitse tehdä, vaikka sanon siellä olevan helpompi pärjätä. Tämä on sellainen ammatti, että tässä on herättävä aamulla aikaisin ja käärittävä hihat, jos aikoo menestyä. Se pätee, oli osoite sitten missä maassa hyvänsä.

Olosuhteet ovat tunnetusti yksi raviurheilijan ammatin kolikon kääntöpuolia, kun puhutaan Suomesta. Kylmää ja kuraa riittää. Onko säässä omat syynsä ulkomaille ja juuri Italiaan haikailuun?

- Pääasiassa se on se italialainen elämänlaatu, mikä on ollut minulle mieleen. En osaa tarkasti eritellä, mutta olen aina viihtynyt erityisen hyvin siellä. Kyllähän ne kelitkin on sopivan lämpimät, ei se ainakaan kropalle haitaksi ole.

Ei kai pikkuveljen alaisena työskenteleminen ole tuottanut ongelmia?

- Hommat pyöri velipojan kanssa mukavasti, sen puolesta ei tarvitsisi harkita lähtöä.

Millaisella aikataululla asioiden voidaan olettaa ratkeavan?

- Tässä nyt neuvotellaan ja suunnitellaan, eiköhän asiat ole selvillä parin viikon sisällä.
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt