Teijo

Ralli

Valikko

Wales EK15: Ogier reilussa johdossa

Sebastien Ogier on ajamassa tukevasti kohti Walesin MM-rallin voittoa. Hän hallitsee kilpailua puolen minuutin marginaalilla.
Sebastien Ogier on ajanut lauantain erikoiskokeet läpi ilman suuria urotekoja. Hän on kyennyt kontrolloimaan tilannetta ykköshaastajansa Fordin Ott Tänakin suuntaan. Tänak on nipistänyt sekunteja, mutta lopullista hyökkäystä hän ei ole onnistunut tekemään. Juuri kun ero on hieman kaventunut, on Ogier lisännyt vauhtia.

Ogierin johto 15 erikoiskokeen jälkeen on 31,8 sekuntia. Jos ero pysyy tällaisena, on se riittävän turvallinen päätöspäivään sunnuntaihin.

– Yritimme tulla koko päivän aivan kaasu pohjassa. Renkaat olivat aika kovilla näihin olosuhteisiin. Mutta mielestäni olemme onnistuneet, Ogier sanoi WRC-ralliradiolle.

– Yritimme kyllä aika kovastikin, mutta ehkä olosuhteet ovat hieman hidastaneet meitä. Mutta ihan hyvä päivä, Tänak puolestaan sanaili.

Hyundain Thierry Neuville ajaa sijalla kolme. Volkswagenin Jari-Matti Latvala jatkaa sijalla kahdeksan. Hän on kirinyt pikkuhiljaa Fordin Mads Östbergiä kiinni, ja on norjalaisen seitsemännestä sijasta enää 7,1 sekunnin päässä.

Lauantaina ajetaan vielä yksi lyhyt 1,80-kilometrinen erikoiskoe. Kilpailu jatkuu sunnuntaihin.

Walesin MM-ralli, EK 15/22 jälkeen:

1.Sebastien Ogier - Julien Ingrassia, Volkswagen, 2.42.16,4 h
2.Ott Tänak - Raigo Mölder, Ford, + 31,8 s
3.Thierry Neuville - Nicolas Gilsoul, Hyundai, + 1.33,5 min
4.Kris Meeke - Paul Nagle, Citroen, + 2.27,9 min
5.Hayden Paddon - John Kennard, Hyundai, + 1.46,8 min
6.Dani Sordo - Marc Marti, Hyundai, + 3.34,8 min
7.Mads Östberg - Ola Floene, Ford, + 4.12,8 min
8.Jari-Matti Latvala - Miikka Anttila, Volkswagen, + 4.19,9 min

Walesin MM-rallin aikataulu:

Lauantai 29.10.:

EK16, klo 17:06, Cholmondeley Castle, 1,80 km

Sunnuntai 30.10.:

EK17, klo 10:31, Clocaenog 1, 7,70 km
EK18, klo 11:08, Brenig 1, 7,93 km
EK19, klo 11:28, Alwen 1, 10,41 km
EK20, klo 12:33, Clocaenog 2, 7,70 km
EK21, klo 13:14, Brenig 2, 7,93 km
EK22, klo 14:08, Alwen 2 (Power Stage), 10,41 km

TV-lähetysajat NelonenPro ja Ruutu-palvelussa:

Lauantai 29.10.:

Klo 00:30 Lauantain parhaat

Sunnuntai 30:10.:

Klo 10:30 Studio LIVE (Nelonen)
Klo 11:00 EK 18 LIVE
Klo 13:30 Studio LIVE
Klo 14:00 EK 22 Power Stage LIVE
Klo 23:30 Sunnuntain parhaat
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

  2. 2

    Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

  3. 3

    Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

  4. 4

    Outi Nyytäjä on kuollut

  5. 5

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  8. 8

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  9. 9

    Sofia Belórf sai Sara Siepiltä neuvoja sinkkuuteen – fitnesskaunotar kauhistui nykysinkkujen menosta: ”Olen kysynyt, onko tämä normaalia?”

  10. 10

    Kokoomusedustaja tuohtui Pekkarisen limuviinapuheista: ”Keskustalaisten kiukuttelua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  4. 4

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  5. 5

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  6. 6

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  7. 7

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  8. 8

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  9. 9

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  10. 10

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  10. 10

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

  2. 2

    Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

  3. 3

    Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

  4. 4

    Outi Nyytäjä on kuollut

  5. 5

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  6. Näytä lisää