Aija, Aava

Ralli

Valikko

EK12: Kärkikuskien rengashuoli alkaa hellittää – liukasta on

Ei uutta Walesin MM-rallissa. Sebastien Ogier etenee junan lailla kilpailun kärjessä.
Sebastien Ogier johtaa kilpailua 33,4 sekunnin erolla Ott Tänakiin. Tänak aloitti iltapäivän pohja-ajalla erikoiskokeella 12, mutta muutaman sekunnin kiri siellä täällä ei tunnu nyt riittävän. – Olen tyytyväinen tähän erikoiskokeeseen. Tällainen kiillottunut tienpinta on hyvä uutinen myös renkaille, Tänak sanoi 12:nnen erikoiskokeen maalissa.

Tiet ovat mutaisia ja liukkaita, vaikka vettä ei sadakaan. Lauantaina ei ole lainkaan renkaanvaihtoa. Koko päivä, 100 EK-kilometriä, pitää selvitä aamuhuollosta mukaan otetuilla kumeilla. Kuljettajat kritisoivat asiaa kitkerästi, mutta nyt huoli näyttää osoittautuvan turhaksi.

– Pito on niin huono, että renkaiden kuluminen ei pitäisi olla ongelma, kärjessä tilannetta kontrolloiva Ogier totesi.

Jari-Matti Latvala jatkaa tasaista puurtamistaan sijalla kahdeksan. Hänen panoksenaan on autonvalmistajien MM-titteli Volkswagenille, joten suomalainen ei nyt innostu suuriin riskeihin. Maalintulo ja varmat pisteet ovat tärkeitä taistelussa Hyundaita vastaan.

– Oli liukasta, mutta osasin odottaa sitä. Toisella kerralla tie kiillottuu. Ihan ok, Latvala sanaili.

Lauantaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.

Walesin MM-ralli, EK 12/22 jälkeen:

1. Sebastien Ogier - Julien Ingrassia, Volkswagen, 2.15.18,2 h

2. Ott Tänak - Raigo Mölder, Ford, + 33,4 s

3. Thierry Neuville - Nicolas Gilsoul, Hyundai, + 1.18,7 min

4. Hayden Paddon - John Kennard, Hyundai, + 1.28,9 min

5. Kris Meeke - Paul Nagle, Citroen, + 1.53,1 min

6. Dani Sordo - Marc Marti, Hyundai, + 2.53,3 min

7. Mads Östberg - Ola Floene, Ford, + 3.29,9 min

8. Jari-Matti Latvala - Miikka Anttila, Volkswagen, + 4.04,5 min

Walesin MM-rallin aikataulu:

EK13, klo 13:37, Dyfi 2, 21,12 km

EK14, klo 14:13, Cartheiniog 2, 11,34 km

EK15, klo 15:18, Aberhirnant, 13,91 km

EK16, klo 17:06, Cholmondeley Castle, 1,80 km

Sunnuntai 30.10.:

EK17, klo 10:31, Clocaenog 1, 7,70 km

EK18, klo 11:08, Brenig 1, 7,93 km

EK19, klo 11:28, Alwen 1, 10,41 km

EK20, klo 12:33, Clocaenog 2, 7,70 km

EK21, klo 13:14, Brenig 2, 7,93 km

EK22, klo 14:08, Alwen 2 (Power Stage), 10,41 km

TV-lähetysajat NelonenPro ja Ruutu-palvelussa:

Lauantai 29.10.:

Klo 00:30 Lauantain parhaat

Sunnuntai 30:10.:

Klo 10:30 Studio LIVE (Nelonen)

Klo 11:00 EK 18 LIVE

Klo 13:30 Studio LIVE

Klo 14:00 EK 22 Power Stage LIVE

Klo 23:30 Sunnuntain parhaat
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

  2. 2

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  3. 3

    Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

  4. 4

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  5. 5

    Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

  6. 6

    Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

  7. 7

    ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

  8. 8

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  9. 9

    Au pair -Mona, 19, häkeltyy maailmankartasta – oma asuinpaikka jäänyt täysin pimentoon: ”Täähän on isompi kuin Eurooppa!”

  10. 10

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  3. 3

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  4. 4

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  5. 5

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  6. 6

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  7. 7

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  8. 8

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  9. 9

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  10. 10

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

  2. 2

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  3. 3

    Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

  4. 4

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  5. 5

    Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

  6. Näytä lisää