Mauno, Maunu

Ralli

Ranskalaistähti puhisee turhautuneena Jyväskylässä

Julkaistu:

Ralli
Rallin MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier joutui auramiehen rooliin.
Kolme edellistä rallin maailmanmestaruutta voittanut Volkswagenin ranskalaistähti Sebastien Ogier turhautui auramiehen rooliinsa Suomen MM-rallin avauspäivänä.

Kolmen erikoiskokeen jälkeen Ogier on kokonaistilanteessa kolmantena 23,3 sekuntia johtomies Kris Meekea perässä.

– Tähän mennessä on mennyt jopa paremmin kuin olen odottanut. Ajoin kyllä ihan limitissä viimeiset pari pätkää. En olisi voinut ajaa yhtään kovempaa, Ogier totesi perjantain päivähuollossa.

Rallin MM-sarjaa johtava kuljettaja joutuu ajamaan kaksi ensimmäistä ajopäivää letkan keulilla. Tilanne on avauskisasta asti sarjaa dominoineelle ranskalaiselle tuttu, mutta silti irtosoran auraus masentaa.

– Tietty se turhauttaa aurata ja ajaa keulassa. Takana tulevilla on ehdottomasti etu puolellaan. Tilanne on kuitenkin sama kuin viimeiset puoli vuotta, joten ei tässä mitään uutta ole, Ogier sadatteli.

Oli auramiehenä tai ei, ovat Suomen MM-rallin nopeat tiet silti kokeneelle ranskalaiselle aina nautinto.

– Totta kai nautin aina tästä kilpailusta. Takana olisi silti parempi ja mukavampi ajaa, Ogier naureskeli.

MM-rallia Nelosella perjantaina: kello 20.15 Ennakkotunnelmia (vain Ruutu+:ssa), kello 20.30 LIVE: Harju 2, kello 23.25 Perjantain parhaat.

Suomen MM-ralli

Tilanne 6/24 ajetun erikoiskokeen jälkeen:

1) Kris Meeke Britannia, Citroen 36.54,4, 2) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Volkswagen jäljessä 18,8 sekuntia, 3) Sebastien Ogier Ranska, Volkswagen –23,3, 4) Andreas Mikkelsen Norja, Volkswagen –29,2, 5) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –29,4, 6) Craig Breen Irlanti, Citroen –33,2, 7) Mads Östberg Norja, Ford –36,5, 8) Hayden Paddon Uusi-Seelanti, Hyundai –39,2, 9) Eric Camilli Ranska, Ford –48,3, 10) Ott Tänak Viro, Ford –53,9.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    2. 2

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    3. 3

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    4. 4

      Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

    9. 9

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    10. 10

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    5. 5

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    9. 9

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    2. 2

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    3. 3

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    4. 4

      Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    6. Näytä lisää