Alma

Ralli

Valikko

Latvala avasi lauantain rengasrikolla

Julkaistu:

Ralli
Jari-Matti Latvalan vaikeudet jatkuivat Ruotsin MM-rallin toisenkin päivän avauserikoiskokeella.
Volkswagen-kuski kärsi pätkällä rengasrikon, kun hän osui kiveen ja autosta hajosi eturengas.

Latvala jäi kärjestä minuutin ja 7,2 sekuntia. Hän oli jo valmiiksi yli kymmenen minuutin päässä kärjestä keskeytettyään perjantain päätöspätkällä tukivarren katkeamiseen.

– Täytyy sanoa, että olipa vaikea pätkä. Luulin merkinneeni kivet hyvin, mutta tämä tapahtui pitkässä vasemmalle kääntyvässä mutkassa. Tiesin että lopussa on kiviä, mutta tämä oli aiemmin, Latvala kertoi MM-ralliradiolle.

Suomalainen kertoi, että hänellä on matkassa kaksi vararengasta.

Pohja-ajan noin 18 kilometrin mittaiselle Fredriksbergin ek:lle takoi rallia johtava Volkswagenin Sebastien Ogier. Ranskalainen oli 3,9 sekuntia Andreas Mikkelseniä ja 5,5 sekuntia Hayden Paddonia nopeampi.

Kokonaistilanteessa Ogier kasvatti johtonsa uusiseelantilaiseen Paddoniin jo 32,4 sekuntiin.

Tänään ohjelmassa on vielä neljä erikoiskoetta. Rallista on peruttu useita pätkiä lämpimän sään takia, joten lauantain avauspätkä oli todellisuudessa rallin seitsemäs, vaikka kulkikin nimellä ek 10. Rallin päätöspäivänä sunnuntaina ajetaan vain yksi erikoiskoe.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    2. 2

      Atte Jääskeläinen HS:lle: Yle voisi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

    3. 3

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      HS-gallup: Keskustan kannatus vajonnut lähes lähtökuoppaan – vihreiden suosio ennätyslukemiin

    6. 6

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    7. 7

      Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

    8. 8

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    9. 9

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    10. 10

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    2. 2

      Atte Jääskeläinen HS:lle: Yle voisi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

    3. 3

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      HS-gallup: Keskustan kannatus vajonnut lähes lähtökuoppaan – vihreiden suosio ennätyslukemiin

    6. Näytä lisää