Aulis

Ralli

Hurja päivä Dakar-rallissa: Hirvonen eksyi, Sainz menetti pelin

Julkaistu:

Dakar-ralli
Dakar-rallin neljänneksi viimeisellä etapilla riitti tapahtumia. Stephane Peterhansel nousi johtoon.
Kilpailun ainoa suomalaiskuski Mikko Hirvonen harhaili reitillä erikoiskokeen alkuvaiheessa. Monilla muillakin oli suunnistusvaikeuksia Argentiinan pohjoisosassa.

– Tähän mennessä olemme menettäneet 41 minuuttia, kun olemme yrittäneet löytää ensimmäisen tarkastuspisteen EK 10:llä, Hirvonen kertoi Twitterissä.

Hirvonen jäi erikoiskokeen pohja-ajasta lähes tunnin ja putosi neljänneksi. Hän on nyt tunnin ja 23 minuutin päässä kärjestä.

Kilpailua johtaneen Carlos Sainzin toiveet voitosta haihtuivat monenlaisten ongelmien takia. Espanjalaiskuljettajan autosta hajosi ensin rengas. Myöhemmin hän juuttui hiekkadyyneihin peräti 763 kilometrin pituisella osuudella, jolla oli 278 EK-kilometriä.

Lopulta Sainz jäi reitille teknisten ongelmien takia.

Kolmannelta sijalta keskiviikon osuudelle lähtenyt Nasser Al-Attiyah puolestaan kaatoi Mininsä ja menetti siinä puolisen tuntia. Dakar-rallin viime vuonna voittanut qatarilainen nousi silti kilpailussa toiseksi.

Sainzin ja Sebastien Loebin tallikaveri Stephane Peterhansel siirtyi selvään johtoon. Hän johtaa rallia nyt tunnin erolla Al-Attiyahiin. Kolmanneksi ohi Hirvosen nousi eteläafrikkalainen Toyota-kuski Giniel de Villiers.

Peterhansel on todellinen Dakar-rallin legenda. Jo 50-vuotias ranskalainen on aiemmin voittanut maailman tunnetuimman erämaarallin kuudesti moottoripyörällä ja viidesti autolla.

Kilpailun tuomaristo päätti olla rankaisematta Peterhanselia tilanteesta, jossa hänen epäiltiin rikkoneen sääntöjä. Mini-tallin mielestä Peterhanselin ajamaa Peugeot’ta tankattiin alueella, jossa sitä ei olisi saanut tehdä.

Mini ei ole tyytyväinen päätökseen. Se ilmoitti vievänsä asian Kansainvälisen autoliiton FIA:n vetoomustuomioistuimeen.

Moottoripyörien kisaa johtaa australialainen KTM-kuski Toby Price.

Dakar-ralli päättyy lauantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    4. 4

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    5. 5

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    6. 6

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    7. 7

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    8. 8

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    9. 9

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    10. 10

      Helsingin uusi piispa perehtyi nuorena miehenä itsetyydytykseen erinomaisin arvosanoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    8. 8

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    9. 9

      Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

    10. 10

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    4. 4

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    5. 5

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    6. Näytä lisää