Sami, Samuli

Ralli

EK7: Latvalan loistovire jatkuu

Julkaistu:

mm-ralli
Jari-Matti Latvala jatkaa Katalonian MM-rallin johtopaikalla.
Hän johtaa kokonaiskilpailua seitsemän erikoiskokeen jälkeen 1,6 sekunnilla ennen toisena olevaa Viron Ott Tänakia.

Maailmanmestaruuden jo varmistanut Ranskan Sebastien Ogier on kokonaiskilpailussa kolmantena 2,8 sekunnin päässä Latvalasta.

Latvala oli 7. erikoiskokeella toinen 0,1 sekuntia Norjan Mads Östbergin jälkeen.

– Pito oli todella hyvä. Renkaat ovat kovilla, Latvala kommentoi menoaan wrc.com-ralliradiolle.

Latvala kipusi kärkeen kilpailun erikoiskokeella 6, jossa suomalainen oli kaksi sekuntia nopeampi kuin kisaa siihen saakka johtanut Ogier.

Latvala voitti kilpailun ek:n 5, joka oli päivän ensimmäinen pitkä erikoiskoe (35,7 km). Hän nousi tuolloin seitsemänneltä sijalta toiseksi.

– Täysin erilaista ajoa kuin aamulla, jatkuvasti parantanut Latvala kuvaili 6. erikoiskokeen jälkeen ralliradiolle.

Päivän kolmen ensimmäisen ek:n aikana juhlivat tuntemattomammat nimet Ogierin ja Latvalan raivattua muille tietä pölypilvessä. MM-rallia toisen kerran urallaan johtanut Puolan Robert Kubica hyytyi pitkällä ek:lla kahteen rengasrikkoon ja putosi kauas kärjestä. Kubican kanssa tiukasti vääntänyt Norjan Mads Östberg kärsi hänkin rengasrikon.

Tänään ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta.

Rallin MM-sarjan 12/13 kilpailu, Katalonian ralli:

Tilanne 7/23 erikoiskokeen jälkeen: 1) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Volkswagen 58.00,7, 2) Ott Tänak Viro, Ford jäljessä 1,6 sekuntia, 3) Sebastien Ogier Ranska, Volkswagen –2,8, 4) Dani Sordo Espanja, Hyundai –10,9, 5) Mads Östberg Norja, Citroen –16,2, 6) Hayden Paddon Uusi-Seelanti, Hyundai –22,8, 7) Andreas Mikkelsen Norja, Volkswagen –24,5, 8) Kris Meeke Britannia, Citroen –41,9.

Päivän erikoiskokeiden nopeimmat:

Ek 2 (9,62 km): 1) Paddon ja Östberg 5.55,6, 3) Kubica –0,2,... 6) Ogier –3,0,... 10) Latvala –5,5.

Ek 3 (12,50 km): 1) Kubica 7.25,9, 2) Östberg –3,0, 3) Paddon –4,6,... 6) Latvala –5,4,... 8) Ogier –8,4.

Ek 4 (6,50 km): 1) Tänak 4.11,5, 2) Östberg –1,7, 3) Sordo –2,0,... 6) Ogier –5,0, 7) Latvala –5,2.

Ek 5 (35,68 km): 1) Latvala 23.20,9, 2) Ogier –4,1, 3) Tänak –9,9.

Kk 6 (9,62 km): 1) Tänak ja Kubica 5.48,4, 3) Östberg –0,6, 4) Latvala –0,8,... 7) Ogier –2,8.

Ek 7 (12,50 km): 1) Östberg 7.18,4, 2) Latvala –0,1, 3) Thierry Neuville 0,3,... 6) Ogier –1,7.

Tänään ajetaan vielä kaksi ek:ta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    4. 4

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö kertoo hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    6. 6

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    7. 7

      Turun tapauksen tutkinnanjohtaja IS:lle: Pääepäillystä otettu oikeuskemiallisia näytteitä

    8. 8

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    9. 9

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    10. 10

      Kai Lind ja Arja Tuomarila muistelevat Olavi Virtaa: ”Lorautti siskonmakkarakeittoon aina puoli pulloa Jaloviinaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    5. 5

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    4. 4

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö kertoo hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    6. Näytä lisää