Kaapo, Gabriel

Ralli

Valikko

Rallimestarille kova rangaistus

MM-ralli
Sebastien Ogier ei voita kotimaansa MM-rallia.
Ogier varmisti kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruuden syyskuussa Australiassa. Hän on voittanut tällä kaudella jo seitsemän MM-rallia, mutta Ranskan osakilpailun voittoa Korsikan saarella hän ei saa.

Ogierille lätkäistiin perjantai-iltana kymmenen minuutin aikasakko, koska hän ei päässyt autollaan yötauolle Bastiaan. Ranskalaiskuljettaja keskeytti siirtymäosuudelle kymmenen kilometriä ennen taukopaikkaa, kun hänen Volkswagenistaan hajosi vaihteensiirtojärjestelmä.

Aikasakon takia Ogier putosi kymmenenneltä sijalta 55:nneksi. Ogier oli jo menettänyt aikaa EK 3:lla jouduttuaan vaihtamaan renkaan.

Lauantain ensimmäinen erikoiskoe (EK4) on peruttu rankkasateiden aiheuttamien tuhojen takia. Sama tieosuus oli ajokelvottomassa kunnossa jo perjantaina, jolloin sitä oli tarkoitus käyttää kisan toisena erikoiskokeena.

Ennen lauantaina osuutta walesilainen Elfyn Evans johtaa yllättäen Korsikan MM-rallia M-Sportin Fordilla. Toisena oleva Hyundain hollantilaiskuski Kevin Abbring on 18,7 sekunnin päässä.

Jari-Matti Latvalalla on vielä hyvät mahdollisuudet kilpailun voittoon. Hän on kolmantena 22,9 sekunnin päässä Evansista.

Esapekka Lappi on WRC2-luokassa kolmantena ja Teemu Suninen kuudentena.

Korsikan MM-rallin jäljellä olevat erikoiskokeet:

Lauantai:

11.08 EK5 Francardo-Sermano (36,43 km)

14.52 EK6 Muracciole-Col de Sorba (48,46 km)

Sunnuntai:

8.25 EK7 Sotta-Chialza (36,71 km)

9.58 EK8 Zerubia-Martini (41,46 km)

13.08 EK9 Bisinao-Agosta Plage (16,74 km, power stage)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      HS: Ilmavoimat perusti kaikessa hiljaisuudessa uudet erikoisjoukot

    3. 3

      Asiakas hämmästyi Nordean avokonttorissa – kuuli virkailijan ja lainanhakijan yksityiskohtaisen keskustelun

    4. 4

      Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    7. 7

      Au pair -Sanna, 19, tyrmistyy yksinhuoltajaisän kodin törkyisyydestä – keittiön sekasotku on viimeinen niitti: ”Ihan järkyttäviä!”

    8. 8

      Mikkeliläinen mies raiskasi naisen ja aiheutti tälle aivovamman – 10 kuukauden vankeustuomio

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      Salkkarit-Ullan ikä yllätti – testaa nyt, kuinka hyvin pärjäät ikätestissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      HS: Ilmavoimat perusti kaikessa hiljaisuudessa uudet erikoisjoukot

    3. 3

      Asiakas hämmästyi Nordean avokonttorissa – kuuli virkailijan ja lainanhakijan yksityiskohtaisen keskustelun

    4. 4

      Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. Näytä lisää