Leevi

Ralli

Ralliauto suistui tieltä – pieni poika menehtyi onnettomuudessa Australiassa

Julkaistu:

onnettomuus
Australiassa on sattunut kuolonuhrin vaatinut onnettomuus rallikilpailussa.
Nuori poika on kuollut rallionnettomuudessa Australiassa. Länsi-Australiassa järjestetyssä kilpailussa kisassa mukana ollut auto suistui tieltä ja osui kolmeen nuoreen lapseen. Onnettomuus sattui Länsi-Australian mestaruuskilpailussa Manjimupin ja Nannupin välisellä osuudella.

Perth Now-uutissivuston mukaan paikallinen poliisi on vahvistanut, että onnettomuuteen joutui kolme lasta. Heidän ikänsä ovat kuusi, kahdeksan ja kymmenen vuotta. Sivuston tiedon mukaan kuusivuotiaan oletetaan olevan menehtynyt uhri. Kahta muuta hoidettiin Bridgetownin sairaalassa ennen heidän siirtämistään Perthiin.

– Raporttien perusteella on sattunut erittäin traaginen onnettomuus ja tutkimme asiaa, Australian moottoriurheiluliiton tiedottaja kertoi lehdelle.

– Emme voi vielä antaa lausuntoja, sillä olemme vasta saaneet tiedon onnettomuudesta, eikä meillä ole kaikkia faktoja tiedossamme.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    3. 3

      Poliisi ampui neljä epäiltyä estääkseen terrori-iskun Espanjassa – yksi haavoittui

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    8. 8

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    9. 9

      Ihmisjahti jatkuu Espanjassa, suomalaiset Timo ja Yana jumissa Barcelonan kehätiellä – ”Poliisit tarkastavat linja-autoja”

    10. 10

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    3. 3

      Poliisi ampui neljä epäiltyä estääkseen terrori-iskun Espanjassa – yksi haavoittui

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    6. Näytä lisää